Lemmikin - ei - perheenjäsenen kuolema

Tähän juttuun on koira haudattuna aivan kirjaimellisesti. Venäjänvinttikoirani Bella kuoli marraskuun viimeisenä päivänä. Ei yllätyksenä kenellekkään, sillä Bellalla oli ikää paljon ja jo keväällä alkoi esiintyä viitteitä siitä ettei kaikki ollut aivan kohdallaan. Maitorauhasten alueella oli möykkyjä, jotka kasvoivat vähitellen. En kuitenkaan katsonut leikkaushoitoa mielekkääksi. Bella olisi saattanut menehtyä operaatiossa. Nyt Bellalle jäi vielä kaunis kesä elettäväksi ja muutto maalle mökille - jossa on aina viihtynyt.

Viimeisten kuukausien aikana Bella osoitti itsessään vielä uusia puolia. Ensin hyväksyi uuden kumppanini ilman mutinoita ja osoitti ystävyyttään. Mökille muuton jälkeen hyväksyi kumppanini vanhan tipsun, Ilonan, ilman sen kummempia ärinöitä. Leikkivät aina yhdessä ja kulkivat ryhmänä mukanani niin marjametsällä kuin vedennoudossa. Kun laumamme kasvoi vielä parilla kissanpennulla adoptoi pienimmän Pipsakissan omakseen.

Mutta aikanaan kaikki kaunis loppuu. Näin Bellan takajalat menivät, jonkinlainen halvaus. Kun oli soiteltu eläinlääkäri paikkalle ja aseteltu Bella kunnolla takaisin sänkyynsä - annettu lusikalla vettä ja suussa liukenevaa aspiriinia, alettiin odottaa lääkärin tuloa. Puolilta päivin koira nosti päätään haukahti hiljaa, asetti päänsä huokaisten tyynylle ja alkoi kuulostella jotakin korvat hörössä ja sai muutaman kouristuksen ja nukkui pois.

Tunne oli vahva - ei eronnut omaisen kuolemasta - oli vaikeaa soittaa lääkärille ja perua hänen tulonsa. En varmaankaan tarvitse todistusta missään - ja jos tarvitsen niin nythän minulla on varmasti jotakin EU-direktiiviä rikkoen tontillani koira haudattuna.