Kuvaamisen riemua?

On päässyt pahasti vierähtämään aikaa viime postauksesta. Syyt ovat tekosyitä. Ensiksi mukaansa imaisi kaksi aivan erilaista kirjaa: Tervon Myyrä ja Bo Carpelanin Kesän varjot.

Molemmat veivät mukanaan, joskin eri tavalla. Tervon Myyrässä on leikitelty lähihistorian tapahtumilla joiden pohjaa haettiin vuodelta 1918 ja Haminassa tapahtuneesta punavankien teloituksesta. Henkilöiden kohtaloita kiedotaan yhteen tavalla joka saattaisi jopa olla uskottava. Pääaiheena on suojelupoliisin toiminta presidentin ympärillä. Tehtävän saanut etsivä saa tehtäväkseen selvittää presidentin yhteydet, siis tiedusteluyhteydet, neuvostoliittolaisiin. Juonen kuljettelu oli monisärmäistä ja loppu yllättävä.

Kirjassa, tai oikeastaan muistikuvassa kirjasta kirjoitetuista arvosteluista, syntyi lisäkuvio. Kirjan lopussahan etsivälle paljastetaan että koko operaation ja tehtävän takana onkin itse presidentti. Arvosteluista jäi mieleeni se, että Tervoa haukuttiin siitä, että hän antaa kirjassaan ymmärtää presidentin olevan Myyrä, siis maanpetturi. Minulle tuli mielen etteivät kaikki arvostelijat ole lukeneet kirjaa loppuun saakka. On kirjoitettu toisten kertoman mukaan eikä ole vaivauduttu tutustumaan teokseen. Lisäksi monella tuntuu olevan käsitys että romaanikirjallisuus olisi yhtä kuin tosi ja yhtä luotettavaa kuin historiankirjoitus. Sitähän se ei ole.

Carpelanin kirja taas peilaa päähenkilöidensä elämää ja kokemuksia tässä päivässä ja sotakesässä 1944 tavalla jossa aina ei tiedä kummasta on kysymys. Teksti on jotenkin surrealistista eikä päästä lukijaa helpolla. Mutta kirja on kaunis, jos kirjasta voi niin sanoa.

Carpelanin kirjaa on arvosteltu hyvin positiivisesti ja ymmärtäen, tässä tapauksessa kirja on myös luettu. Johtuisiko kirjailijoiden erilaisesta arvostuksesta?

Kolmas ja ehkä tärkein syy kirjoittamisen jäämisessä vähälle lienee ottamani suururakka. Aion skannata vanhat negatiivit digimuotoon. Työ on hidasta ja muistoja pintaan nostavaa. Ehkä näin saan menneiden vuosien hävinneet muistikuvat takaisin.

Maalaamisesta

Alkuun resepti:
Munatempera
Tarvitset kananmunan, ehdottoman tuore, tislattua vettä mielellään, kyllä tavallinenkin vesijohtovesi kelpaa,värijauheita.
Jos teet öljyisen temperan tarvitset vielä keitettyä pellavaöljyä.
Jos et saa hankittua värijauheita voit tehdä perusmassan sinkki/titaanivalkoisesta värijauheesta johon sekoitat väriksi tavallista tuubiväriä.

Kuiva tempera: Erottele kanamunan keltuainen, laita se puhtaaseen astiaan, lasinen pilttipurkki on hyvä. Lisää saman verran tislattua vettä (kananmunan kuoren puoliskallinen). Sitten hölskytetään kunnes ainekset ovat hyvin sekaisin. Ota tukeva alusta jolle laitat kasan värijauhetta sekoita siihen munaseosta ja hierrä hyvin. Kunnes kaikki paakut ovat kadonneet. Lisää väriä kunnes saat haluamasi sävyn. kostuta sivellin emulsioon ja ota väriä ja ala sivellä.

Öljyinen tempera: Kun olet sekoittanut keltuaisen ja veden lisää puolikuorellista keitettyä pellavaöljyä. Jatka samalla tavalla kuin edelläkin.

Oikotie: Voit käyttää koko munan, myös valkuaisen ja sekoittaa sen samaan määrään vettä ja sekoita hyvin. Tästä emulsiosta tulee sävyltään hiukan vihertävä kun keltuaisesta tulee herkullisen kellertävä, kermamainen emulsio.

Näiden etuna on nopea kuivuminen ja päällemaalaus on mahdollista hyvin nopeasti. Kun maalaat uusia kerroksia vanhan päälle lisää aina hiukan lisää öljyä niin kerrokset kuivuvat tasaisesti ja värit hehkuvat syvinä ja vivahteikkaina.

Valitettavasti aitojen värijauheiden hinnat ovat korkeita, poikkeuksen tekevät valkoiset jauheet ja kellertävät ja ruskehtavat maavärit. Kirkkaat siniset ja punaiset ovat harvinaisia luonnossa ja siksi hyvin hinnakkaita. Mutta tätä mielenkiintoista vanhaa tekniikkaa on mahdollista kokeilla käyttäen pohjana temperaa ja käytämällä sävytyksessä tavallisia tuubivärejä. Jotkut sävyt kärsivät tästä hiukan ja sävyn tasoittamiseen ja kiiltojen tasaamiseen tulee käyttää loppuvernissaa, kunhan maalaus on ensin kunnolla kuivanut, vähintäänkin puoli vuotta mutta mieluummin vuosi.

Ja jos säilytät tekemääsi emulsiota säilytä sitä suljetussa astiassa jääkaapissa. Haistat kyllä kun emulsio on pilaantunut, rikkivedyn hajua ei voi olla tuntematta. Haju on kuvottava jo pieninäkin pitoisuuksina. Jos käytät pilaantunutta emulsiota voin taata että työ haisee aina eikä väritkään kestä kankaalla vaan karisevat.

Jos joku epäilee värien pysyvyyttä pohjalla takaan että pysyvät. Periaatteessa ikonit maalataan tällä aineella ja 1300-luvulta alkaen on säilynyt puulle ja kankaalle maalattuja töitä. Esim Mona Lisa on maalattu temperalla.

Uusi kamera ja skanneri

Tuhlasin noin viikko sitten rahaa oikein kunnolla ja olen nyt sitten päässyt kokeilemaan vekottimia. Skannerin tosin sain asennettua vasta äsken, joten siitä ei ole oikein vielä kokemuksia. Kaivoin tosin jo esille ison nipun vanhoja negatiiveja. Niiden siirtäminen digi-muotoon pitäisi aloittaa jonakin sopivana päivänä. Kauhistuin negatiiviarkistoni sekaisuutta. Siellä on joku toinenkin mellastanut ja ilmeisesti kaikkia negoja ei ole enää olemassa. Mutta paljon joka tapauksessa.

Kameran kanssa alan olla sinut ja olenkin aivan tarkoituksella hakenut ääriolja ja niissä toimimista. Kamerassa on vain yksi pulma, jos se nyt on pulma. Sillä nimittäin saa niin suuria tiedostoja, että niiden siiräminen erilaisiin sosiaalisiin medioihin on hidasta. Elikkä tahtoo sanoa: siirrettäviä tiedostoja on syytä pienentää paremmin em medioissa toimiviksi.

Oikeasti tässä innostuu uudestaan kuvaamaan, jos tuota nyt on koskaan siitä hommasta puuttunut kun katsoo tuota negatiivien ja diojen määrää.