Kevät on muuttunut huomaamatta kesäksi. Samalla tavalla elämäni on muuttunut nopeasti ja peruuttamattomasti. Elämänhaluni on palannut, asiat eivät enää ole yhdentekeviä. Asioilla on merkityksensä, eikä kaikki ole pelkästään sitä varten, että siirrytään jotenkin päivästä toiseen. Itsetunto on palannut ja tuntuu saavan jotakin todellistakin aikaan. Vaikka menneet vuodet ovatkin tavallaan olleet valmistautumista tähän, mökin osto, sen kunnostussuunnittelu. Elämä on ollut kuin pilvisenä päivänä sateen ja myrskyn jo päätyttyä, tyntä ja raikasta mutta yhä pimeää. Nyt siihen pilvipeittoon on tullut repeämä ja valoa tulvii kaikkialle. Nyt minulla on jokin syy elää ihmisenä.
Odotan enää niitä päiviä joina saan yhdessä hänen kanssaan mittailla tulevan keitiön seiniä ja katsoa millaiset koneet sinne saadaan sopimaan. Hassua miten likelle ajatuksemme sattuvatkaan. Johtuu ehkä siitä, että olemme kasvaneet samantapaisessa ympäristössä.
Ulkona luonto kasvaa silmissä lehtiin, tuomet kukkivat, kevään sipulikasvit lopettelevat kukintaansa. Nurmikkokin pitäisi jo leikata, mutta annan skillojen siementää rauhassa. Leviävät siten hiljakseen koko nurmikolle. Samalla ehtivät muut itsestään levinneet kukat kasvaa siten että ne havaitsee leikkurilla liikkuesaan. Ruusukkeista päätellen joku pikarililja ja keisarinkruunu on päässyt karkaamaan penkistä. Se on hyvä se. Siitä niitä on helppo pistää purkkiin mukaanotettavaksi mökille ja sinne muotoutuvien kukkapenkkien aluiksi.
Pihakoivussa pöntön asukit ovat saaneet ensimmäisen asumuskierroksen jo tehtyä. Tiaiset ovat saattaneet poikasensa maailmalle puun oksistoon. Kirjosieppopari on alkanut valmistella pönttöä itselleen pesäpaikaksi. Kaikkialla elämä kuohuu ja ilmassa pulppuilee reviirilauluja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti