Serkkujen tapaaminen

Kävin viikonloppuna mökillä pikimmiten. Käynnin "virallinen syy" oli isänpuolen serkkujen vuotuinen tapaaminen. Meitä ei siltä puolelta ole paljoa, vain seitsemän kaikkiaan, tai onhan niitä enemmän kun yksi on kuollut ja yksi setämiehen lehtolapsi, jonka olemassaolosta ei tainnut monella olla tietoa. Setä kertoi minulle aivan viimeisinä elinvuosinaan hänestä. Silloin kun hän sen kertoi hän taisi luulla minua joksikin aivan toiseksi henkilöksi. Puheista sai käsityksen, että hän eli vuosia aivan sodan jälkeen ja hän piti minua jonakin metsäpirttiläisenä vanhana kaverinaan.

Tämä tästä. Tapaaminen oli oikeastaan mukava, kokoonnuttiin isän asunnolle ja syötiin lihasoppaa ja kahviteltiin. Tapaaminen oli hyvin lämminhenkinen. Harmittaa miten exvaimoni esti vuosiksi kaiken yhteydenpitämisen serkkuihini. Samalla on ehtinyt tapahtua aika vahvana vieraantuminen toistemme asioista. Jotakin yhteistä kuitenkin on, jokin merkillinen yhteenkuuluvuudentunne. Vaikka niinhän sitä sanotaan että veri on vettä sakeampaa.

Kompura puunaamakoni puupolulla...

Tämä mennyt viikko on ollut täynnä kaikenlaisia pikkukommelluksia. Edellinen postaus jäi väliin, kun keskittyminen harhautui aivan muualle. Hajotin kananluu suussani kaksi poskihammasta. Huomasin pitäväni sormissani ehyttä koipiluuta mutta suussa tuntui silti jotakin luunpalasia. Hammashan se hajosi ja sitä kun tutkin niin viereinenkin irrotti paikan. Kivaa kuin mikä. Itsekseen hajonnut ei ollut edes kipeä, sillä jos en väärin muista, siinä oli n. 20-vuotta sitten tehty juurihoito. Mutta se viereinen - kielihän tunnetusti löytää hampaissa olevat kolot ja rosot - aina kun teki jotakin, meni kieli tutkimaan hampaan rosoja ja sitten tuntui kivalta. Aivan kuin sähköiskuja poskessa ja silmän ympärillä. Tilailin aikaa hampulääkärilleni ja sain sen puolentoista viikon päähän. Hyvä niinkin. Ongelmana vain on se, etten voi käyttää Buranaa enkä muita siinä vaikuttavaa ainetta sisältäviä särkylääkkeitä kuin aivan satunnaisesti, max 1 päivässä. Isommat annokset saavat ikeneni ja limakalvot turpoamaan aivan hervottomasti. Kyllä se lääkäripäiväkin vastaan tuli ja lopullinen helpotus. Juurihoidettu hoideltiin lopullisesti hammaskeijulle ja tämä hermoherkkä sai suurihoidon ja naama hyvän puudutuksen.

Olin mukavasti lähtenyt kävellen liikkeelle, aikomuksena kuvata Tuusulanjärven ympäristöä ja käydä lintutornilla. Niin teinkin naama puisena. Puupolulle oli kaatunut isoja latvuksia vanhoista haavoista. Niitä kiertäessä sattui sitten pieni vahinko - kompuroin tasaisella polulla ja kamerani optiikka sai vähän kipeää. Tarkennusmuodon määrittävä kytkin irtosi paikastaan. Sitä paikallaan pitävä pieni kynte oli murtunut, eikä kytkintä saanut enää pysymään paikallaan. Kamera tuntuisi toimivan aivan ok ja kyllä pitkäzoomikin pelaa, valintakytkintä vain täytyy pitää paikoillaan sormella tai teipinpalalla. Soittelin huoltoon ja takistin vakuutukseni omavastuun. Siispä kamera ja putki huoltomiehelle tarkistettavaksi ja korjattavaksi, ei kuitenkaan vielä nyt tulevalla viikolla. Huolto vie ainakin kaksi viikkoa ja ensi viikonloppuna menen mökille, kun meillä on serkkujen tapaaminen ja nyt on meidän vuoro hoitaa homma. Huolehdin siis kuvauksesta vähän teipatulla kameralla, taikka oikeastaan pikkuzoomi riittää sisätiloissa.

Vasta viikon kuluttua huoltoon. Onneksi silloinkaan ei tarvitse olla ilman kuvausvälinettä, perheestä löytyy kaksi toimivaa pokkaria. Oma pokkari on kummasti jäänyt vähemmälle käytölle, vaikka sen ominaisuudet riittäisivät useimpiin tilanteisiin. Katsotaan mitä tuleva viikko tuo mukanaan.

Ukkosta

Eilinen oli mielenkiintoinen päivä. Päivällä aurinko paahtoi ja ilma oli hyvin kostea, ilmassa tuntui pieni savunhaju ja näkyi ohut sumuverho leijumassa ilmassa. Tai oikeastaan näkyi utuna ja valoasirottavana. Vaikea todentaa kuvalla koska kuvat näyttävät vain hiukan epäteräviltä, ilman että aiheuttajaa pysty näkemään.

Illalla sitten alkoi tapahtua, kymmenen aikoihin maailma vain tummeni, kuin pimennysverho olisi vedetty ikkunoiden eteen. Taivaalta alkoi kuulua etäistä kuminaa ja sadeverhon saapumisen näki. Pilvi veti allaan jyrkkärajaista vesiseinämää. Vettä ryöppysi siihen malliin etteivät rännit ja syöksytorvet kyenneet kaikkea vetämään. Rännien reunat suorastaan tulvivat yli ja sade piiskasi saniaiskasvustoni maatamyöden. Aloin viritellä kameraa kuvauskuntoon, yrittääkseni jälleen kerran vangita salaman kuvaan.

Tämä ukkonen oli jotenkin poikkeuksellinen. Vain harvoja maahan suuntautuvia purkauskanavia oli nähtävillä. Pilvet sensijaan värjäytyivät jatkuvasti punaisen, keltaisen oranssin ja vihreän sävyihin. Valitettavasti kamerani kenno ei kyennyt tallentamaan värejä kunnolla. Harmittelin juuri kun käytössäni ei ole videokameraa jonka ruudulta voisi sitten yrittää löytää se salamakuva. Silloin rävähti ja jyrähti. Salama iski aivan lähelle, koska välähdyksen ja jyrinän väliä ei ollut havaittavissa. Alle 300 m siis. Käsitykseni mukaan salama iski yhteen vanhaan lahoon koivuun, en ainakaan sen latvusta enää aamulla ikkunasta havainnut. Komeaa, ihailen hiljaa itsekseni ukkosta, tiedän meillä muun väen hiukan kammoavan ukkosia.