sunnuntai 29. elokuuta 2010

Serkkujen tapaaminen






Kävin viikonloppuna mökillä pikimmiten. Käynnin "virallinen syy" oli isänpuolen serkkujen vuotuinen tapaaminen. Meitä ei siltä puolelta ole paljoa, vain seitsemän kaikkiaan, tai onhan niitä enemmän kun yksi on kuollut ja yksi setämiehen lehtolapsi, jonka olemassaolosta ei tainnut monella olla tietoa. Setä kertoi minulle aivan viimeisinä elinvuosinaan hänestä. Silloin kun hän sen kertoi hän taisi luulla minua joksikin aivan toiseksi henkilöksi. Puheista sai käsityksen, että hän eli vuosia aivan sodan jälkeen ja hän piti minua jonakin metsäpirttiläisenä vanhana kaverinaan.

Tämä tästä. Tapaaminen oli oikeastaan mukava, kokoonnuttiin isän asunnolle ja syötiin lihasoppaa ja kahviteltiin. Tapaaminen oli hyvin lämminhenkinen. Harmittaa miten exvaimoni esti vuosiksi kaiken yhteydenpitämisen serkkuihini. Samalla on ehtinyt tapahtua aika vahvana vieraantuminen toistemme asioista. Jotakin yhteistä kuitenkin on, jokin merkillinen yhteenkuuluvuudentunne. Vaikka niinhän sitä sanotaan että veri on vettä sakeampaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti