Pienellä mäellä

Palasin tänään mökiltä, jonka maarekisterinimi on Pienimäki. Siitä on saatu blogini nimi. Tarkoitus oli tehdä yhtä ja toista. Mutta tuli tehtyä vain toista, ei sitä yhtä lainkaan. Tarkoituksenani oli istuttaa yksi uusi omanapuu putarhaan ja siirtä vanhoja ruusupensaita varjoisasta ovenpielestä valoon. Se omenapuu jäi istuttamatta. Kas kun päästessäni Peräseinäjoelle, oli paikallinen puutarhamyymälä jo kiinni. Jotenka se puu jäi ostamatta. Katselin kyllä kaihoten kaneliomenapuun terhakkaa tainta ja havaitsinpa myös perheomenapuun. Se on puu, johon oli ympätty vaaleakuulas, kaneli ja Antonovka samaan runkoon. Siinä olisikin oivallinen puu, kaikki yhdessä. Mökillä Vaaleakuulas oli komeassa kukassa, ensikertaa. Kimalaiset, tai niin kuin niitä lapsena kutsuttiin, mötiäiset ja mehiläiset surrasivat ahkeasti kukissa.

Ruusuja siirtelin kolme samaan kuoppaan, olivat kärsineet aika paljon talvella, vaikka vanhoja maatiaislajikkeita ovatkin. Toivottavasti lähtevät nyt uudessa paikassa vielä kasvuun. Lauantai ja sunnuntai olivat hiukan tuulisia ja pilvisiä - hivenen ripsautti sadettakin jossakin välissä. Pelloilla kulkivat kuovit terhakkoina, käyrät nokat painuvat aina ajoittain pehmeään ja hyvälle tuoksuvaan multaan jonkin makupalan perään. Kauempana näkyi kurkipari pitävän vielä keväisiä tanssejaan, vaikka pesässä onkin jo varmasti muna tai kaksi. Koira nautti olostaan, makoili tyytyväisenä sängyllä ja päästessään autosta pihaan ja ovesta sisään urahti tyytyväisenä. Etsi mukavan asennon ja sulki silmänsä. Tyytyväinen tuhina kuului sängystä pitkään.

Tuon mun paikkani nimi on tavallaan mielenkiintoinen, alkuperäisessä muodossaan se esiintyy vuodelta 1811 verokirjoissa nimellä Lillbacka, on siinä maanmitarilla ollut huumorintajua, onhan siinä mäki - kun käyttää vilkasta mielikuvitusta. Maaston korkeuserot ovat luokkaa puoli mertiä ja hiukan yli mutta alle metrin. Kallio siinä on ollut silloin pinnassa. Nyt siinä on maa-ainesta 10 senttiä tai alle peittona. Perustukset ainakin ovat kestävät, kun ne on vanhimmassa osassa tehty yhtenäisistä kivipelkoista suoraan kalliolle. Eivät petä. Laajennusosien perustukset eivät ole yhtä järeitä, ensimmäinen laajennus on perustetu kivilohkareille, jotka ovat kalliolla, viimeisin laajennus on valetu betonista, epäilen, ettei siinä ole rautaa, mitä nyt joku rautanaula sattunut putoamaan sekaan tai joku vanha risa polkupyörän runko. Sen yksi kulma saattaa olla alueella, jossa kallio, silokalliota, päättyy jyrkkään rosoiseen reunaan. Joten mitä ihmettelen, onhan siinä ollut mäki - pohjalaisen mittapuun mukaan kun Seinäjoella on Jouppilanvuori, mäki joka ei koollaan erityisemmin herättäisi huomiota näillä seuduilla.

Sateisen sunnuntaipäivän askarteluja

Tänään tuli taivaan täydeltä vettä, onneksi vain lyhyen ajan. Tämän päivän työsuunnitelmat menivät vähän pieleen, mutta kerrankos noin on käynyt. Piti nimittäin pestä ensimmäinen erä mattoja. Ei oikein napannut mennä matonpesupaikalle kastumaan muustakin kuin letkusta tulevasta vedestä. Olishan matot hyvä saada myös kuivamaan ja se tapahtuu parhaiten tuulisella tai aurinkoisella ilmalla.

Mattopyykin tilalle keksin muuta tekemistä: Hain taloyhtiön varastosta pensasleikkurin ja vedin vanhan piikkipensaikon matalaksi. Toivottavasti ne nyt kuolivat. Lähtökohtaisesti vaikuttaisi hyvältä. Pensaissa ei ollut juurikaan viherrystä näkyvissä. Neljä tai viisi oli ainakin kohdannut loppunsa talvella. Kyllä pensaat ovat aivan kauniita kukkiessaan ja syksyllä oransseine pikkumarjoineen, mutta niiden hoito ei oikein napaa ketään. Pensaat ovat ainakin nyt alhaalla ja kädet täynnä onttoja piikkejä - niitä ei saa irti nahasta vetämällä. Täytyy odottaa että alkavat mätiä. Sitten ne saa puristettua ulos, ehkä. Oksat ovat vielä rinteessä, vetelin niitä pieniksi paloiksi, ettei niitä tarvitsisi viedä minnekkään, sillä haravoinnin ja pois kantamisen jälkeen on piikkejä jokaisessa mahdollisessa suojaamatomassa ruumiinosassa ja vähän suojatuissakin. En tiedä, kuka on ollut se ystvällinen ihminen, joka on suunnitellut rinteen istutukset alunperin. Vai onko laitettu mitä halvalla on saatu?

Samalla, kun varastolla kävin, otin ruohonleikkurin mukaan ja ajoin nurmikon. Sinikellot ja muut pikkusipulit olivat kukkineet ja kuihtuneet, niin on hyvä aloitaa nurmikon hoito. Kielot näytävät vähitellen ryömoivän koko alalle, mikäpäs siinä. Kukkivat nätisti, eikä meillä ole kotona ketään sellaista, joka alkaisi kukkia tai marjoja maistella. Kotkansiipi on valloittanut kukkapenkin, mikä on myöskin hyvä asia koska kukkatarhojen hoito ei ole minulle mikään intohimo. Mitä helpompi hoitaa sen parempi.

Vapaapäivä keskellä viikkoa

Tänään jälleen meni viikkorytmini täysin sekaisin, vapaa keskellä viikkoa sai ajanlaskuni sekoamaan. Toivottavati en rynnistä huomenissa aamutuimaan työpaikalle ja ihmettele kun jokin tökkii. Viikon kuluttua täytyy käydä Espoon keskuksessa Galleriassa katsomassa ystäväni uutta näyttelyä. Hän on itse Galleriassa paikalla lauantaisin ja Galleria auki muistaakseni 16 saakka. Kiirusta pitää jos aikoo ehtiä mutta yritän kyllä.

Rapsuttelin hiukan takapihaa kesäkuntoon, en paljoa koska haluan pikkusipuleiden kukkivan loppuun ja ehtivän vaikka siementää ennen kovaa haravointia ja ruohonleikkurin esille ottoa. Fiksasin hiukan itsemuurattua grilliä joka on vuosien ja pakkasten kourissa hiukan kärsinyt. Ladoin nyt tiilet toiseen järjestykseen - ilman laastia - ja ladoin tulipesän toisenlaiseksi. Jos se nyt suostuisi toimimaan paremmin kun ilmankiertoa on helpotettu ja hiilialustaa nostettu ylemmäksi. Vanhassa kun ideana oli polttaa enemmänkin kuivia oksia kuin grillihiiliä. Täytyy hiukan ottaa naapureita huomioon, etenkin kun lähin talo on nykyisin hyvin lähellä. En halua savustaa ketään enkä paistaa muurinpohjalettuja. Siihen tarkoitukseen Grilli aikanaan kasattiin. Hyviähän ne ovat - avotulella paistetut savum maustamat ohuet letut. Nyt on tarkoitus paistaa/grillata teräslevyn päällä jotakin muuta.

Hoitamattomat kukkapenkit tunkevat kummasti uutta alkua, sinivuokot lopettelevat kukkimistaan ja valkovuokkopehkot kukkivat parhaillaan. Keltavuokot eivät oikein pitäneet viimetalvesta mutta jokunen kukka on jo noussut näkyville. Tulppaanit jo aukovat nuppujaan. Narsissien kohdalla on kato käynyt. Vain muutama kukkavana työntyy esille. Ei se mitään, pääsiäisen kukkaset pääsivät toisenlaiseen kasvualustaan, katsotaan mitä ensikevät tuo mukanaan.

Äitien päivänä

kaikki on toisenlaista. Tai ainakin pitäisi. Jälleen tänäkin vuotena sekottui muistot omasta äidistä ja lasteni äidistä. Kaksi niin erilaista ihmistä, erilaista äitiä. Toisen hyväksyntä ja pienestäkin iloitseminen, toisen torjunta ja täydellisyyden vaatimus.

Miten vaatimattomissa oloissa vaatimattomilla keinoilla saattoi muistaa äitiä ja mummaansa; kevään ensimmäiset sinipunaiset suo-orvokit ja pahville taiteiltu kortti tai männyn latvuksesta tehty patahärkin tuntuivat olevan tärkeitä. Samoin laulu, vaikka joskus tai useinkin, nuotin vierestä vedettynä. Siinähän ne melkein olivatkin, muistamismahdollisuudet.

Verrattuna lasteni äidin vaatimuksiin, piti olla itse tehtyä, mutta kaiken piti olla viimeisen päälle, kakussa ei saanut olla pienintäkään virhettä, aamukahvit piti olla täsmälleen hänen haluamallaan tavalla ja haluamanaan aikana. Eikä silti ollut oikein. Lahjoista puhumattakaan, ei käy, ei kelpaa, väärin väärin ja vielä kerran väärin. Miksei kukaan koskaan KUUNTELE MITÄ HÄN HALUAA. Oli tuskallista nähdä lasten kasvava paniikki tämän päivän lähestyessä. Lopulta tuntui, että päivästä oli tehty vastenmielinen kaikille.

Sama toistui tänään. Kiukkuinen puhelu äidiltä nuorimmalle tyttärelle, joka on pitkän sairastamisen jälkeen toipumassa hitaasti normaali kuntoon. Tuli traktorikuormallinen paskaa niskaan. Itsekäs ihminen tuntui haluavan romuttaa vuoden aikana saadut tulokset, tässä ja nyt. Vain hän on tärkeä, muilla ei ole mitään merkitystä. Rajaa lapsiin kaivettiin leveämmäksi ja syvemmäksi, kuilun - niin kai voi sanoa - ylittää enää kapea ja huterasti paikallaan oleva polkusilta.

Näinhän se oli odotettavissa, joka vuosi joku lapsista saa tuon kuorman niskaansa. Kun voisi niin kieltäisin yhteydenpidon, mutta kun en voi. Siitä seuraavaa mylläkkää ei kestäisi kukaan eikä mikään.

Vappukävelylä

Tulipa taas tehtyä jotakin hölmöä. Minulla oli käynti Kellokoskella ja menin sinne mukavasti bussilla. Kun sain asiani hoidettua totesin seuraavan auton lähtöön olevan pari tuntia. Olisin tietysti voinut mennä paikalliseen bubiin tai lähteä Itämerikeskukseen tutkimaan patsaspuistoa. Koska en ollut ottanut kamerareppua mukaan mietiskelin josko menisin tyttäreni luo kyläilemään. Lähdinkin siihen suuntaan ja ihailin vähän aikaa Patovahdin seinustalla kosken voimaa ja nautiskelin esiin tulleesta auringosta.

Sitten iski hulluus - hoitopaikka olisi kyllä ollut lähellä - lähdin tassutelemaan tietä pitkin kohden Järvenpäätä. Matkaa on noin 10 kilometriä joka taittui yllättävän mukavasti. Kiurut lentelivät ylhäällä taivaan sinessä, töyhtöhyypät kävelivät pelloilla ja tuuli puhalteli mukavasti. Katselin sopivia kuvauskohteita joihin on syytä palata kameravarustuksen kera. Siinä sitä tassuteltiin kohden kaupunkia, aikaa kului puolitoista tuntia. Yllättävän nopeasti ottaen huomioon huomattava elopaino ja ikä.

Sitten olikin mukava keitellä kahvit ja istahtaa kikkustuoliin kuuntelemaan musiikkia ja vain nautia olosta. Tapa viettää päivää tuokin.