Kipiänä

Olen potenut kiukkuista flunssaa muutaman päivän. Alkoi osoittaa selkeitä oireita iskemisestä jo torstaina, mutta pöpöt vain hiukan jyrsivät puolustusrintamia - tuditti minut ja elimistön uskoon ettei tästä tätä pahempaa tule. Sitten jysähti - kuume - kesken työpäivän nousi kunnon kuume. Sinnittelin päivän loppuun. Sitten yöllä kuume nousi vielä lisää. Kylässä olleen tyttären todistuksen mukaan kävin yöllä päästämässä koiraa sisälle - vaikka se olikin nukkumassa sänkyni vieressä. Joo, että mukavaa oli. Kun minä teen jotakin tuollaisia juttuja se merkitsee sitä, että kuume on jossakin hyvin lähellä 40 astetta tai hiukan ylikin. Sunnuntai sitten meni pökkyrässä, täyttelin metsätalouden veroilmoitusta ja laskin alvit aivan päin männikköä. Ihmekö tuo nyt on - metsäveroista kun on kyse.

Tänään sitten korjasin laskut ja kävin lekurilla hakemassa saikkua. Loppupäivä on sujunut mukavasti leffoja katsellen ja sohvalla torkkuen. Tuli katsotua Hig Noon ja RioGrande sekä Teemalta tallennettu Hurjapäät. Länkkäreistä pidin, molemmat ovat maineensa veroisia. Hurjapäät ei ole kestänyt aikaa aivan yhtä hyvin. Kokonaisuudessa oli mukana osia, jotka olivat juonen kannalta aivan turhia. Joutavia tanssikohtauksia kadulla ynnä muuta vastaavaa. Tiukemmalla leikkauksella ja lyhyempänä toimisi vahvasti yhä. Mutta tietysti ajan amerikkalaiset moraalisäännöt vaativat mukaan noita "turhia" kohtauksia.

Jos kunto sallii huomenna niin pitää ottaa kirjahylly siivouksen kohteeksi. Se jostakin tuntemattomasta syystä menee aivan itsestään sekaisin. Kirjoja on kuitenkin joitakin hyllymetrejä ja yläkaapeissa vielä lisää. Runokirjat on suhteellisen hyvässä järjestyksessä erillisessä hyllyssä. Viimelaskemalla niitä oli karvan päälle 200, mukana ruotsalaista ja englanninkielistä runoutta. Klassikkohyllyn kirjat kaipaisivat jopa uusia sidoksia tai ainakin pitäisi ottaa käyttöön vanhojen koulukirjastojen tapa paperoida kirjat ruskealla voimapaperilla ja laittaa tekijätiedot ym tarpeellinen ikkunapaperilla selkään näkyville.

Vanhin tyttäreni kirjoitti blogissaan lukukokemuksistaan. Oli tutustunut minun mielikirjoihin - tekijöinä Camus, Hesse, Böll, Hemingway, Steinbeck, Linna, Valtari, Kailas japanilaiset tankarunokäännökset. Ne ovat jotenkin oudolla tavalla kadonneet kirjastostani. Ilmeisesti niitä on joku joskus lainannut ja sille tielleen jääneet. Tiedän ex-vaimoni lainailleen niitä tutavilleen halutessaan briljeerata sivistyskodilla. Saman kohtalon ovat kokeneet lähes kaikki Leinon runokirjat. Elikkä tarttee lähteä divarikierrokselle joku päivä. On hyvä ja mukava juttu jos lapset ovat oppineet pitämään kirjallisuudesta ja samalla oppineet ilmaisemaan itseään kirjallisessa muodossa sujuvasti ja helppoluisesti tai perusteellisen tarkoissa analyyttisissä kirjoituksissa, kuten osa heistä. Nuorin ei kai vielä ole innostunut blogin pitoon, mutta odotetaan aikamme. Tulee neljännen kaltainen kirjoittelija.

Hassua että meitä on jo nyt neljä kirjoittajaa tässä "perheessä" tai vajaaperheessä. Lehtokotilo, Swash/buckling, kurkistusikkuna ja Pienenmäen porinat. Ei hevin uskoisi saman perheen jäsenten kirjoittamiksi.

Vanha kuva kirkolta

Itse asiassa tarkoituksenani oli eilen kirjoitella jotakin aivan muuta: Jotakin tällaista.
Hallussani on joukko vanhoja kuvia, osa otettu kirkon tornista ja ottajana Kannon opettaja. Tämä kuva on Karhumäen veljesten ottama ilmakuva Koukkarinmäeltä päin kohden Seinäjokea. Siinä on Peräseinäjoen keskusta sellaisena kuin minä sen muistan. Uusi kirkonkylän koulu, Saarisen Elsan parturi, meijeri, osuuskauppa, kirkko ja kirkon jälkeen avautuva luhtanevan oikoonen. Ei näy uutta S-markettia Jukolan kohdalla eikä Sydänmaanlylän tien ristillä Ruukin tehdasrakennuksia. Kuvassa mettän reunas näkyy Jaskarinmäen taloorykelmä, kaikis asuu sukulaasia. Tienvieres punaanenlato ja Kiiskilä. Pellolla mettäpuskas meirän tupa ja ulukorakennukset ja pellolla Kekola. Tienvierustalla näkyy Köykät ja aavistuksena pappilan mettänreuna. Tuo oli mun maailmani, kaikki mikä oli tärkiää näkyy tuos.

Jos lähäretähän koululta, niin määhän en käyny tuota koulua vaan Pappilankoulua, johona alaluokat oli pappilan rippituvas erillään isoosta koulusta. Tuola kirkonkylän koululla käytihin harvoon, koulujenväliset kilipaalut oli oikia yleesötapahtuma aikanansa. Kaikista kouluusta keräännyttihin seuraamahan niitä. Kisoos ei suinkaa ollu kysees pelekästänsä urheelu vaan mukana oli "henkiset kilipaalut". Kaikki esitti parastansa, kuka lausuu runua, kuka soitti kantelehella tai fiulilla, millä ny kuki osas parahite. Ne oli tosissansa tapahtuma isoolla kirijaamilla.

Jotaki saattaa ihimetyttää tuo parturin mainitteminen. Seliitys on hyvin yksikertaanen: so´li paikka johonka mut laitettihin aivan ensimääsenä menemähän yksin ku isällä ja äireellä oli muita kirkonkylän asioota hoirettavana. Piti käyrä pankis tai myllys tai mihinä aikuuset ny ruukas käyrä. Meijäristä sai käyrä hakemas lapulla voita tai joskus tuottajajuustoa "Paimenpoika-juustoa". En enää eres tierä mikä sen oikia nimi oli, mutta sen voipaperikäärees oli tuohitorvia soittava paimenpoika. Juusto oli sulatejuustoa ja vieläki muistan sen maun - sóli hyvää. Ehkä lähinnä Koskenlaskijaa mutta pikkuusen pehemiämpää.

Osuuskauppa, niinku johonaki jo oon sanonu, olisko johonakin kuvakansios, sieltä sai mahorottoman hyvää sekahiivaleipää. Ja miksi se tuli tutuksi ku muutoon meiltä käytihin Osuusliikkehes johtuu ihan vaan siitä ku Kiiskilän Topi oli osuuskaupalla vilijavaraston hoitajana ja Kiiskilän Karin kans käytihin sielä kattomas ja ihimettelemäs heti ku opittihin jotenki polokupyörällä ajamahan. Oli se onni jotta tiellä ei ollu juri muuta autoliikennettä ku Honkalan Nikolain kirkolla käynnit ja olisko sitte joku isoo isäntä ajellu joskus muulla ku hevoosella. Ja siinä Osuuskauppaa vastapäätä oli sitte Osuuskassa johona opittihin säästämisen alakeet. Eihän sitä pikkutilallisen kakaralla liikoja rahoja ollu ku ei tainnu olla vanhemmillakaa ku joskus. Sitte siinä tien vieres oliki jo merkittävä taloo ennen kellokauppaa. Meinaan jotta siinä oli osuuskaupan kirijaosasto. Pöhölöä mutta totta, mää oon ollu aina hulluna kirijojen perähän. En tierä mistä se johtuu mutta niin vaan on ollu.

Kirkko seisoo mäellänsä ja tie kuluki silloon kauempaa päärystä, kiviaita oli siinä mihinä ny on kevyenliikentehenväylän reuna ajoraran vieres. Kirkos käytihin jos käytihin joskus jouluusin ja jos oli häitä tai hautajaasia. Meillä ei oltu kovin kauhian uskovaasia, ja uskontohon taisi kuulua mukahan vähä sellaasta naureskelumenttaliteettia. Oliskohan sillä ollu mitää merkitystä jotta paappa oli kirkosta eronnu ja pappilan entinen torppari.

Sitte tultihinki mutkahan ja Lepistön huoltoaseman kohoralle, sitte oliki vasemmalla puolella kunnantaloo lääkäri, joka oli Arkkola, Elokuvateatteri ja urheelukenttä. Palanmatkaa etehenpäin ja tultihin Jukolahan. Sielä kävi melekeen kaikki tutut poijat painiharijootuksis. Vissihin oli kova reenari ku tuli maailmanmestariita ja kaikkia niinku tuo Mannin Keijo. Ei teheny mieli painia koulus Keijon kans vaikka painittihinkin -ku mää olin vähä lihava kakara niin sai vääntää voimalla painavampaa hietasäkkiä.

Mutta se siitä, sitte siinä tien vieres oli kirkonkylän yksi merkittävä taloo Niemelä. Niemeläs oli leipomo ja sieltä sitte tuli hyviä hajuja ja joskus käytihin hakemas viineriä ja muuta hyvää. Kakarat sai mukahan pikkuusen "muruja" paistos ironnehia pullanmurusia ja muuta sellaasta.

Sitte oliki Syränmaantien risti josta päästihin menemähän Pastonmäelle ja Syränmaalle Kuorasjärvenrannalle Saariahoolle. Siinä aukes eres Luhtanevan peltoaukia ja kaikkien tuntema punaanen lato tienvieres aivan 29 kilometritolopan kohoralla. Sen seinihin oli kiinnitetty milloon minkäkilaasia ilimootuksia. Niitä siinä ihimeteltihin jotta onko tuollaasiaki olemas.

Kiiskilä oli tärkiä paikka, me oltihin Karin kans ku paita ja perse aina yhyres. Kipaastihin päivittään pellonpoikki kylähän, kumpaanenki kerran päiväs ja touhuttihin kaikia yhyres, mitä ny pikkupoijat tapaa. Mentihin siitä - ku oltihin vähä isoompia - Köykänrantahan uimahan. Siinä oli hyvä uimapaikka eikä matkaa ollu ku muutama satameriä. Pohoja oli hiekkaa ja vettä oli riittävänpalijo uimisehen. Toinen räpäskelypäikka oli Kirvehenranta nykyysen Karijalankyläntien varres. Se oli enemmän sellaanen kahalaalu ku uimapaikka, joen mutksa kasaantunu hiekkaa särkäksi johona oli hyvä opetella uimahan ku virtaus oli hiras.

Köykkälääset jäi jotenki vierahammaksi vaikka samanikääsiä - tai lähes samanikääsiä kakaroota olikin kummaski paikas. Sitte tuliki maantienoja vastahan ja tien ali meni kivirumpu johona aina lorisi mukavasti vettä, sitä tuli mm pitkiltä prunniltapeltojen keskeltä. Nuo prunnit oli syntyny ku rakentamises tarvittavaa tiiltä oli itte poltettu omista savista ja siinä kuluki hyvä savijuonne. Pappila ja Pappilan rippikoulutupa johona alootettihin koulunkäyminen. Mää sanoosin jotta mulla on ollu hyvät opettajat alakoulus ja myöhemminki. Sitte tultihin varsinaaselle pappilankoululle, nykyysin siinä on tekninenvarasto. Hatakan Eemelin taloo pellolla ja jokirannas Suhoset. Tienvieres Yliset, Opas ja Flinkkilän isoo vanha taloo ennen Kantoja ja Kannonkujaa. Oikiastansa Kannonmäki oli kunnan koko sivistyksen kehto. Mulla on jotenki sellaanen tuntu, jotta iliman Kannon miehiä ei koko Peräseinäjokea olis koskaa ollu olemas itsenääsenä kuntana.

Meirän tuvalta ku kattottihin kartanon taustapetojen yli oli keskellä peltua isoo kivi, soli Jaskarin Olavin pelloolla ja taitaa olla siinä pellon keskellä vieläki. Sielä mettän reunas näkyy molemmat Vanhat Jaskarit ja sitte vähänmatkan pääs oli Onnin tupa ja Jussin tupa. Sitte tultihin pienen mustikkamettän kautta tietäpitki Kujalahan ja Uunontuvaalle ja mumman ja paapan tuvaalle. Kaikis muis taloos asuu sukulaasia serkkuija ja pikkuserkkuja paitti Kujalas johona asuu kujalaasia. Karin jäläkehen mun parahat kaverit Esa ja Vesa joiren kansa alootettihin oppikoulun käyminen Seinäjoen Lyseos.

Olishan siinä vielä muutaki mutta olokohon ny ku tuos alakaa olla mun lapsuurenmaisema ja se maailma jonka varahan mää oon elämäni rakentanu. Ei se kovin kauhian suuri maailma ollu, mutta hyvin sieltä saatu oppi ja yhyrestoimisen ajatus on kantanu. Vaikka siipien alla onki joskus ollu kovaaki pyörteilyä. Niin meinas unohtua jotta taivas kaiken yllä oli kans merkittävä, siellä lenteli niin kaikki linnut ku Kauhavalaaset lento-oppilahatki.

Tunnustus

Sain Lehtokotilolta Tunnustuksen. Tarttee sitten vastailla samoihin kysymyksiin kuin hänkin elikkä availla vähän taustoja.

1 Milloin aloitit blogin?

Aloittelin bloggaamisen nonin puolitoista vuotta sitten kun sain kerättyä rohkeutta kirjoitella tällaisia "julkisesti" välineeseen jota kuka vain saattaa lukea. Lisäksi aloituskirjoitus oli vaikea. Äiti oli juuri saatettu hautaan ja kasailin mökillä tavarita kasaan, joutsenparvi saapui ruokailemaan pellolle. Siitä aikanaan ilmoille ja samalla lähti ensimmäisen kirjoitusen runko muodostumaan.

2 Mistä kirjoitan?

Kirjoittelen sekavia asioita, osittain hyvinkin henkilökohtaisista asioista, suvun vanhoista asioista, ja mökin tapahtumista. Erityisesti sitten kun pääseen remonttihomman kanssa seuraavaan vaiheeseen tulee kerrottua vanhan talon korjauksesta ja kaikista niistä yllätyksistä joita se tuo mukanaan. Remonttireistan hanslankariblogi silloin.

3. Mikä tekee blogistani erilaisen verrattuna muihin?

Ei varmaan mikään. Löytynee satoja samanlaisia, tai samoja asioita käsitteleviä. Mutta tuskin montaa yhtä sekopäistä löytyy.

4. Mikä sai aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Vastaus löytyy osittain jo ekasta kohdasta, lisäksi jonkinlainen tarve kirjoittaa sellaisista suvun asioista jotka kohta katoavat muistista vanhemman polven kadotessa keskuudestamme.

5.Mitä haluaisin muuttaa blogissani?

Hmm, Koska tämä ei ole mitenkään suunnitelmallista kirjoittamista blogini elää ja muuttuu jatkuvasti ilman sen suurempia pyrkimyksiä mihinkään. Jos nyt jotakin niin ehkä jossakin vaiheessa koota sukujutut yhteen pitkään juttuun, aina yksi kunnon juttu jokaisesta henkilöstä. On vain jotenkin vaikeaa ryhtyä asiaa viemään eteenpäin kun ei tiedä kenestä aloittaisi ja miten pitkillä jutuilla liikkuisi.

Pakkasta ja hankikantoa

Viime maanantaina oli taivaalla harvinainen näky, näkyi Aurinko ja kolme sivuaurinkoa. Komea haloilmiö. En vain saanut otettua kuvaa jossa olisi näkynyt myös ylhäällä ollut halo. Junan ikkunasta ei saanut sellaista kuvaa jossa olisi näkynyt muuta kuin likaisen ikkunan valoheijastumat. Kauniaisten keskustasta sain sitten kuvan, jossa näkyivät vielä sivuauringot. Ilmiön esiintymiselle edellytyksenä on pakkasilma ja ilmassa pieniä jäähileitä. Sateenkaari talvella ja Auringon suuntaan katsottuna.

Viikko oli työteliäs ja kokonaisuudessaan aika kylmä. Löysin työpaikaltani halvalla palautusdigiboxin, tallennusominaisuuksilla. Kyllä minulla on vanhojakin boxeja mutta antenniverkkoon eikä niiden toiminta ole kaapelitaloudessa pienellä sisäantennilla kovin varmaa. Näkyi milloin näkyi ja usein kuva pikselöityi. Tulipa sitten katseltua DVD-leffoja. Vanha boxi lähti tyttären mukaan hänen asunnolleen kun en uskonut olevani aivan näin pahasti koukussa televisioon. Nyt saan tallennettua kahden kanavan ohjelmat kovalevylle. Tämä onkin oikeastaan ainoa mahdollisuus minulle seurata uutisia tai muita kiinostavia juttuja koskapa työaikani ovat mitä ovat.

Kotipesä tyhjä

Tänään se sitten tapahtui. Perheen nuorimmainen muutti omaan asuntoonsa iskän nurkista asumasta. Samalla saa kuukauden hiljaisuus selityksen. Tavaroiden pakkaaminen ja selvittely on vienyt oman aikansa. Tänään tyttären pitkään odottama muuttopäivä sitten koitti, näki että asiaa odotettiin innolla - mutta myös kovin jännittäen. Itse en jälleen kerran voinut osallistua muuttotapahtumaan, kun työnantajani järjestää minulle aina menoa silloin, kun tarvitsisin vapaata. Tuntui jotenkin tyhjältä saapua kotiin, jossa ainoastaan koira oli odottamassa paluuta. Oli ressukka vääntänyt vielä kasan lattialle jännityksestä hänkin. Siivoaminen ei oikein jaksanut napata, kun ajatukset pyörivät tyttären asioissa. No jälkisiivous tehdään vähitellen ja tavarat löytävät takaisin omille uusille paikoilleen seuraavien viikkojen aikana. Samalla saa tehtyä pientä pintaremonttia ja stailattua asunnon myyntikuntoon. Onhan tässä vähän liikaa tilaa yhdelle vanhalle äijänkäppänälle - 4h ja kyökki sekä pesutilat.

Muutto on itseasiassa kovempi juttu kuin moni tajuakaan. Tyttäreni on sairastanut aika vakavasti pari viime vuotta, tämä riuhtaisu irti omille jaloille ja omiin siipiin uskominen, merkitsee enemmän kuin tavallinen kotoa muutto. Kyseessä on osoitus itsetunnon parantumisesta ja luottamuksesta omiin kykyihin ja mahdollisuuksiin. Ja se, jos mikä, on hyvä asia. Samalla muistan oman muuttoni, se ei ollut tuollainen yht´äkkinen tapahtuma, vaan usean vuoden jaksolle sattunut prosessi, 15-vuotiaana kesätöihin sadan kilometrin päähän kotoa, viikot siellä ja viikonloppuisin kotona. Sitten armeija, osittainen irtautuminen ja opiskelemaan lähteminen, 90% omissa ja 10% lapsuudenkodissa. Avioliitto ja lopullinen irtautuminen kaikkine tavaroineen. Antoi aikaa kypsyä omaan vastuuseen tekemisistään ja myöhemmin vastuuseen toisen tekemisistä - jopa siinä määrin, että omasta itsestä vastuunkanto uhkasi jäädä jalkoihin.

Muut lapseni ovat lähteneet kuka mitenkin, kovia lähtöjä kaikilla. Vanhimman tyttären äitinsä suorastaan heitti - tai kauniimmin

sanoen - savusti kotoa pois 16-kesäisenä. Hirvittävä tapahtumasarja, kieltää oma lapsensa ja estää myös muiden yhteyden pitäminen muutoin kuin salaa. Pojan kohdalla tyly ilmoitus ettei armeijan jälkeen ole tulemista kotiin "passattavaksi". Hän tahto omaa rauhaa ja lapset l "riätit" olivat siinä esteenä. Toiseksi nuorin lähti opintojen saattamana Rovaniemelle samassa vaiheessa kun erosimme. Olen ollut tajuavinani että kysymys oli etäisyyden ottamisesta "kusiaishousukansaan"- muutto niin kauas ettei kukaan kykene kontrolloimaan hänen elämäänsä. Kaikilla alku on ollu lähes tyhjästä. Ylpeänä katso lapsiaan hän iskänä. Mitä olen tehnyt ansaitakseni nämä lapset? Sitä en tiedä eikä minun kai tarvitse sitä tietääkkään.