Laskiainen

Tänään oli laskiaissunnuntai, en lasketellut mäessä, en käynyt edes hiihtämässä. Ja milläs olisin hiidellyt - kun mulla ei ole täällä suksia. En ole oikein ihastunut näihin nykyisiin välineisiin, vaativat valmiit kovat latupohjat ja hirmuisen menohalun lykkiä valmiita latuja toisten seassa. Olisin hiihtotaidoillani vain kierrettävä este ladulla. Ei silti, ettenkö pidä suksella liikkumisesta, pidän vain liikkumisesta omaa tahtia latureittien ulkopuolella umpihangessa. Hiljainen kuhkiminen ja luonnon tarkkailu, samalla kun liikkuu ulkona, on minulle tärkeämpää kuin vauhdikas meno ja hien pintaannostaminen. Mielellään saa olla kaulassa roikkumassa kamera.

Lapsena laskiaisella oli omat menonsa, pulla ja kuuma mustaviinimarjamehu. Lasketteluun etsittiin mikä vain mäki tai sen tapainen. Joentörmä, siinä oli jyrkkä suora rinne alas ja lasku jäälle. Laskettiin yleensä paperisäkillä tai jos oli jäätynyt tai jäädytetty töyry, niin silloin mahakelkalla. Sukset yleensä meni poikki jos lasketaan työrältä jäälle. Tavallisimmat "mäet" olivat olkikasoja joilta laskettiin suksilla. Alusta oli pehmyt ja liuku lyhyt. Paras mäki oli pappilan koulun takana metsässä oleva vanha tervahaudan reuna. Siitä vain kulki koulun kilpalatu eikä sitä oikein voinut jyrätä laskettelemalla pilalle.

Tämän päivän laskiaisulkoilu oli kävely koiruliinin kanssa. Aurinkoisessa metsässä oli koiran kanssa mukava hiljakseen käpsehtiä. Vanha koira ei enää jaksa riehastella vaan käveli hissuksiin ja seisahteli aurinkoon - nojaten jalkaan ja näytti että nauttii olemassaolostaan. Rapsuttelujen ja taputtelujen jälkeen matka jatkui palan matkaa ja sama operaatio uudestaan. Oltiin tunnin verran ulkona ja sisään tulon jälkeen tein koiralle ja itselleni voileivät. Kahviteltiin ja koirakin sai pikkuannoksen kahvia ja palan mantelitäytteistä laskiaispullaa.