sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Juhannus





Juhannuksen tuli käytyä mökillä. Kolme kaunista päivää; vaika yhtenä satoikin. Siivoilin nurkkia ja raahasin jälleen jotakin sellaista ulos, josta oli päästävä lopullisesti eroon. Juhannuskokossa paloi yksi kappaletta vanhoja romuisia sohvia. Ihmettelin sohvassa ollutta pientä reikää ja ihmeellisiä pieniä kikkareita lattialla. Tekijä selvisi seuraavana päivänä, kun löysin lattialta ison kyyn. Se oli ilmeisesti tullut edellisen käynnin jälkeen sisään vanhaa pesualtaan putkea pitkin. Kikkareet olivat sulamatonta tavaraa syödyistä hiiristä ja koiran kuivamuonanappuloista. Pidin mokomalle oikeat madonluvut ja niiden lopputulemana se otti ja kuoli. Rajansa sitä on minunkin eläinystävällisyyellä. Tontilla saa olla, muta sisään ei tarvitse tunkea, siinä juuri kulkee raja.

Kokko paloi iloisesti ja sauna kutsui kahdesti. Grilannut en, mutta kiukaalla kypsyi sekä makkara etä hunajamarinoitu possunkyljys, kyljykset siis nätisti vanhalla kuhmuraisella pannulla kansi päällä. Pitää kokeilla toistekin, ainakin tällä kerralla tuotos oli mehevää ja mureaa. Unetkin maistuivat ikkuna avoinna, hyttysverkko paikallaan. Ulkoa kuului leppälinnun ääntely ja oli mukava herätä korppien ronkkumiseen. Opettivat jälkikasvuaan oikeaan oksallelaskeutumiseen. Lentelivät useasti samojen oksien välillä puolelta toiselle, näytäen mallisuorituksen, jota jälkeläiset sitten matkivat.

Polun varrella oli metsopoikue, lähtivät siivet paukkuen lentoon kun tulin liian lähelle. Komeita lintuja. Kurkiparikin huuteli jossakin kauempana suolla, en saanut niitä silmiini. Tulevat varmaan kohtapuoleen poikasensa kanssa näkyville peltoaukealle ruokailemaan. Mutta missä olivat kuovit? Toukokuussa kuoveja oli useitakin, nyt ei näkynyt ensimmäistäkään. Pellolla koikkelehti muutama töyhtöhyyppä.Perhosia oli useampiakin ja samoin erilaisia korentoja.

Hyvää kesää vielä juhannuksenkin jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti