Joulunajan töitä ennen

Tähän tuskin löydän sopivaa kuvaa vanhoista kuvistani. Etsitään kuitenkin jotakin asian vierestä.

Niin nyt oli tarkoituksenani porista siitä miten ennen joulunajat olivat lumisia ja yksi tärkeistä tehtävistä oli joulukuusen noutaminen metsästä. Koska talomme oli keskellä peltoaukeaa oli kuusimetsään matkaa ja se noudettiinkin sopimuksen mukaan naapurin metsästä. Metsään menoa varten valjastettiin hevonen, Loppu nimeltään, reen eteen ja sitten peltotietä pitkin metsään. Paikoitellen metsässä oli lunta hevosta vatsaan saakka. Kuusia kuivan kangasmetsän alueella kasvoi harvakseltaan ja aikaa sopivan etsimiseen kului. Kuusi ei saanut olla liian suuri ja leveäoksainen sopiakseen paikalleen tupaan. Yleensä sopiva löydettiin ja samalla tuotiin porraspäähän kuusenhavuja jalkojen pyyhintään.

Kuusi jäi navetan ja saunan kulmille hitaasti sulamaan ja levittämään tuoksuaan pihaan. Hitaasti sulanut kuusi tuoksui raikkaalle ja piti neulaset hyvin ilman vesijalkaakin. Koristeitahan kuuseen ei ollut paljoa, jokunen pallo ja kynttilöitä, hopealankaa ja tietysti latvatähti, jonka keskellä oli kaunis kiiltokuva enkelistä. Mutta se riitti luomaan tunnelman ja oikean tuoksun tupaan.

Karjallekin laitettiin parempaa jouluksi, vaikka perusruokinta olikin samaa, mutta jokunen lantunlohko ja vähän vahvempaa suurusta kuitenkin. Hevoselle tarjottiin kuivaa ruisleipää ja porkkanoita. Tuosta meidän hevosesta, tai sen nimestä Loppu on monta kertaa kyselty: Miksi moinen nimi. No heppa sai varsana nimen Liisan Loppu koska se oli Liisa nimisen hevosen viimeinen varsa. Siis loppu-varsa. Loppu oli mukava ja kiltti hevonen. Vaikka oikeastaan se ei ollut meidän, vaan yhden enoni hevonen joka vain oli meillä. Kahta hevosta tarvittiin vain joskus harvoin. Näin tuli molempien talojen hevosvoimatarve täytettyä. Kyseinen heppa tuli illalla ihan itse talliin hevoshaasta, sitä tartuttiin aitapaaluun hampailla, nytkytettiin paalu irti maasta ja kopsuteltiin talliin odottamaan ilta-apetta. Erityisesti sateisilla keleillä tätä omatoimisuutta esiintyi.

Nyt Loppu on muisto vain. Eikä kukaan enää käytä hevosta työjuhtana, vaan harrastusvälineenä. On kuitenkin mukavaa nähdä hevosta liikkeellä silloin tällöin. Se kuuluu maalaismaisemaan. Kesäpaikkani lähellä on harjoitusravirata ja naapurilla on ratsastusta varten hevosia. Joten niihin vielä törmää.