keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Uudenvuoden aatonaatto



Mökki hiljenee, kissa, rotat ja tytöt lähtivät omille reissuilleen Jyväskylään ja Keskisen kautta Järvenpäähän. Sauna lämpenee päivän valon hiipuessa ja sinisyyden vallatessa maan. Kävin kuvaamassa näkymiä, lumi peittää maan ja kaikki on uskomattoman kaunista.

Vielä muutama päivä lomaa, sitten seuraavaksi pitää tulla pääsiäiseksi, jos vain saa jotenkin vapaapäivät sovitettua. Ja kesällä alkaa uuniremontit, savuhormit tutkitaan ja saadaan tilanne siltä osin valmiiksi seuraavan vuoden isoa remonttia odottamaan.

maanantai 28. joulukuuta 2009

Kotieläimiä.



Mielenkiintoista mökillä. Täällä on yksi koira- venjänvinttikoira, kissa ja kaksi kesyrottaa. Eläimet tulevat toimeen siten että rotat ovat koiran kanssa samassa huoneessa. Rotat tosin häkissä. Mutta tuntevat toisensa eikä ongelmia ole, koira käy välillä vain nuskaisemassa ja heiluttaa häntäänsä. Kisu on tyttöjen kanssa toisessa kamarissa.

Siellä olikin aamulla yllätys odottamassa. Syltti oli päättänyt merkata nuorimman tyttäreni tavarat tavalla jonka vain kissa osaa. Syltti oli käynyt tekemässä nestemäist tarpeet kassiin, jossa oli tyttären vaatevarasto. Haju oli mukava, voitte uskoa. No kun täällä ei ole pesukonetta, tavarat kyytiin ja kirkolle paapan konetta lainaamaan. PISSIT SAIVAT KYYTIÄ. Kassikin piti pestä, mutta kun se on täyttä nahkaa olikin siinä vähän tekemistä ja nyt sitten kuivattelussa omat ongelmansa. Saas nähdä miten käy. Kisan ei käy kuitenkaan mitenkään, kissalla on omat tapansa, näin oman kokemukseni mukaan, pissit kengässä.

Parempaa tulossa?

lauantai 26. joulukuuta 2009

Koiruus


Tuo mun koirani on nyt ottanut oikein nautinnoksi elämänsä. On levyttänyt oikein antaumuksella sängyllään ja muillakin. Ulkona käynyt vain pakollisilla. Sitten heti takaisin. Kun pääsee sängylle kuuluu sellainen tyytyväinen kurahdus ja syvä henkäys. Siten silmät lupsahtavat kiinni ja alkaa kuulua tyytyväinen tuhina.

Eilinen junamatka oli tietysti raskas kun koiravaunussa oli koiria kuin pipoa. Vaunussa oli ainakin 20 eri koiraa ja oltiin venakolle vähän ahtaassa paikassa. Yksikköpaikka, johon koira pääsee vääntäytymään vain vaivoin. Seinäjoella noustessaan penkin alta aiheutti vaunussa kohahduksen. Osa ei ollut nähnyt koiraa kun tultiin sisälle. Vaunun suurin koira oli matkan ajan vaunun hiljaisin koira.

Nytkin kaveri vetää sikeitä kamarin sägyllä ja juoksee unissaan kovasti.

perjantai 25. joulukuuta 2009

Mökillä


Nyt on joulupäivän ilta ja olen ollut mökillä muutaman tunnin. Sisareni oli miehensä kanssa tehnyt täällä vaikka mitä. Piti vain laittaa lämpöä ja lupasin karisemattoman kuusen laittaa tupaan. Näin oli, mutta ei siinä kaikki. Kaikki pöydät olivat saaneet kauniit liinat, ikkunoihin oli ripustettu valosarja ja radio soitti joululauluja tullessani. Lisäksi jääkaappi odotti pullollaan jouluherkkuja. Eikä edes koikku ollut jäänyt unhoon. Koiruliinille oli oikein oma lahjapaketti herkkukorvineen ja torkkuhuopineen. En pysty/kykene koskaan korvaamaan heille tätä.

Isääkin kävin tullessani katsomassa. Hän on väsynyt ja jotenkin alakuloinen. Vaikka ihmekö tuo on kun äidin kuolemasta on vasta muutama kuukausi. Mutta jotenkin luulen isän äitiä hoivatessaan, ja hoitokodissa päivittäin käyneenä, käyttäneen voimavaransa loppuun. Nyt kun ei ole pakko tehdä ja olla vahva tulee eteen voimien puute ja levon tarve. Toivottavasti isä jaksaa vielä monta vuotta olle seurassamme. Sen verran tärkeä henkilö hän on, samoin kuin äitikin oli. Poismenon jättämän tyhjyyden huomaa vasta jälkeenpäin.

torstai 24. joulukuuta 2009

Joulukuun 24


Nyt on aatto ja on saunottu, syöty jouluruokaa ja juotu torttukahvit. Koirakin tuossa jaloissa availee pakettiaan. Herkkutikut uppoavat vauhdikkaasti riisipuuro/kinkku aterian jälkeen. Tänä aattona olenkin yksin kotosalla, jälkikasvu on hoitamassa sosiaalisia velvollisuuksia muualla. Huomenna sitten tungen koiran kanssa junaan ja kömmin Seinäjoella odottavaan autoon. Sillä sitten matkataan mökille. Täydellinen hiljentyminen hirsiseinien sisällä takkatulen loimussa. Enempää ei voisi toivoa. Vallankin kun tänä jouluna on maakin valkoinen. Kun maas´on hanki ja järvet jäässä.... Kerrankin näin.

Pitää antaa joulumielen hiipiä mieleen hitaasti ja täysin. Vaatimattomasti saunassa käyden ja muita sellaisia "pakollisia asioita hoidellen".

perjantai 18. joulukuuta 2009

Jouluvalmisteluja


Olisikohan tänään aika jatkaa kirjoittamista siitä miten ennen joulua valmisteltiin ja keskittyä nyt jouluruokien osuuteen.

Valmisteluhan alkoi jo keväällä, aivan kuin Juicen Sika-joululaulussa todetaan. Kaikki kun oli kotona valmistettua ja kasvatetua niin myös joulukinkku piti kasvattaa. Tuntui tietysti ikävältä kun se iso punertava rötkäle tallikarsinasta katosi jonnekin ja lihatiinuun ilmestyi suolaveteen erilaisia possupaloja. Mutta se oli asia johon jokainen maalla maataloudesta elantonsa saava oli tottunut. Kinkku oli surikokinen ja siinä oli selvä paksu silavakerros. Siis aivan toisenlainen kuin nykyiset kinkut. Jotenkin luulen että juuri se kiinteä silavakerros antoi kinkkuun niin mehevän maun kun se uunin miedossa lämmössä suli ja sinetöi kinkun huokoset paistettaessa. Liha jäi mehukkaaksi kun nesteet eivät valahtaneen paistinpellille. Kinkku paistettiin yleensä aatonaattona yöllä.

Ennen kinkkua uunissa oli paistettu kotoinen ruisleipä ja jolupullat. Leipä oli kuitenkin ehkä tärkein, vaikka lapsena sitä ei aina halunnut tunnustaakkaan. Niin, kyllä jotakin kaupastakin ostettiin, imelletty joululimppu tavattiin ostaa meille osuuskaupan leipäosastolta. Leipien jälkeen uunin lämpö oli laskenut sopivaksi kinkulle, illalla uuniin ja aamulla pois, rapea kuori irrotettiin ja säilytettiin erästä ruokaa varten, josta ehkä joskus kerron tai sitten en.

Totakai joulupöytään kuuluivat myös laatikkoruoat, lanttu-, porkkana-, ja maksalaatikko. Perunalaatikoitta ei harrastettu aivan samassa määrin vaan tyydyttiin kuorittuihin perunoihin.

Sitten sinne herkuttelupuolelle kuuluivat piparit, joita paistettiin runsaasti. Taikina sai seisoa kylmäkaapissa muutamia päiviä ennen leiopomista. Pipareita syntyi jotakuinkin kaksi isoa pahvilaatikollista. Siellä ne pehmenivät mukaviksi, rapeiksi, mutta eivät mureneviksi. Samoin torttuja tehtiin, mutta kotikonstein torttujen valmistus oli työlästä eikä niitä tullut samassa mitassa tehtyä. Minulle olivat erikoisherkkua tortut, joissa oli omenamarmeladia täytteenä. Olin mieltynyt omenamarmeladiin siinä määrin, että taisin joskus toivoa sitä joululahjaksi; ja sainkin. Kakkuja ei niin paljoa harrastettu, lähinnä tiikerikakku ja kääretorttu juhlistivat pöytää.

Eikä pidä unohtaa erityistä jouluruokaa: valkoista höyryävää riisipuuroa ja luumukiisseliä eli lipotesta. Ei tuossa enää tarvittu kuin rosolli niin onkin mainittu tärkeimmät herkut. Kuten huomataan suklaa loistaa poissaolollaan. Rasiallinen suklaakonfetteja riitti koko perheelle joulunpyhiksi. Nyt ainakin itse hotkaisen rasiallisen kertaistumalta ja kärsin.

Kaiken tämän herkkujen valmistuksen keskuksena oli tupa ja tuvan pitkä pirtinpöytä. Pöytä, jonka kansi oli käännettävä, toinen puoli oli maalattu ja toinen oli höylätty puhtaaksi. Kun aloitettiin leipominen käännettiin puhdas puu yläpuoleksi. sen ääressä sitten pikkupoikana seurattiin tarkasti valmisteluja. Niistä on ollut apua viime vuosina kun on itse valmistellut leipomista tai laatikoiden valmistamista. en sano, että olisin mikään kokki, mutta ainakin tietyt perusasiat ovat tuttuja.

perjantai 11. joulukuuta 2009

Kirjasto



Olen hiljaa mielessäni suunnitellut mökin muutoksia. Yhden huoneen osalta olen jo saanut ajatukset valmiiksi. Mökkini päädyssä on pieni kamari, joka on ollut vuokrattuna aikanaan ulkopuoliselle metsurille. Mökin ostaessani tuo huone oli surkean näköinen ja tuntui toivottomalta saada kuntoon. Ensiksi ajattelinkin muokata siitä sauna/pesutilan.

Mutta sisareni ahkeruuden avustamana se saatiin tyhjättyä kaikesta epämääräisestä töhnästä. Sitten ei ku vanhat pinkopahvit pois ja seinä tutkimaan. Sieltä löytyi kaunis punamullattu seinä ja toinen päätyseinä oli vanhaa ladon seinälautaa. Laudasta oli punamulta karissut ja jäljellä oli aivan mielettömän hieno seinä. Nurkasta löytyi tulisijaa varten tiilipelkka ja virheetön hormi. Siis unohdetaan sauna ja tehdään kirjasto.

Ikkunaseinälle uusi ikkuna ja hiukan lisäeristettä, huokoista kuitulevyä, siihen päälle gyproclevytys ja tapetti. Vanhan mallin mukainen, vaalea temperamaalilla tehty. Punamultaseinät saavat jäädä näkyville ja kirjahyllyt tehdään koivupöllin pätkien varaan kiinnitetyistä koivulankuista. Avoimeksi siten että seinä jää näkyviin hyllyjen taakse. Latialankut hiotaan maalittomiksi ja öljytään. Katto jää maalaamattoaksi ponttilautakatoksi. Karu mutta viihtyisä huone. Nurkkaan muurataan pikku kamina.

torstai 10. joulukuuta 2009

Joulun valmisteluja


Tänä jouluna on tarkoittus viettää toisenlainen joulu. Ei täällä kaupunkikodissa vaan mökillä maaseudun rauhassa. Asia on edennyt jo niin pitkälle, että liput on ostettu 25.12 iltapäiväjunaan. Sinne sitten ahtaudutaan koiran kanssa muiden sekaan.

Lähisuku mökkipitäjässä on aivan innoissaan. Sain kuulla että mökille on jo toimitettu yhtä sun toista tarviketta. Että ei siitä sitten tullutkaan aivan niin vaatimatonta kuin ajattelin. Ajatuksissani oli että haen pienen kuusentarrin tuvan ikkunapöydälle ja keittelen puurot padassa ja paahdan avotulella palan kinkkua ja jotakin sellaista. Mutta kiitos sisarusten sinne onkin kehkeytymässä oikein suureelliset joulujuhlat.

Tärkeintä on kuitenkin se, että isäni, paappa, on tulossa sinne joulunviettoon. Saunomaan ja sellaista. Takassa palaa kuivat koivuklapit ja porraspäässä kuusenhavuja, kynttilöitä palamassa seinäamppeleissa ja piparit paistumassa tuvan uunissa. Siinä on jouluillan kuva. Enkä kuulemma saa ottaa kuusenjalkaakaan mukaan. Sekin järjestyy sieltä.

Nuorimmaiset lapset tulevat äitinsä luota sitten myöhemmin. Lupasivat olla äidillä aattona joulun vietossa ja sieltä sitten mökille. Kyllä se noinkin varmasti onnistuu. Erityisen iloinen olen isän tulosta, hänellä ei ole ollutkaan mahdollisuutta joulunviettoon meidän porukan kanssa useisiin kymmeniin vuosiin. Nyt yksin jäätyään, ja kun minulla onnistui talviloman saanti tähän joulun ja uudenvuoden väliin, onnistuu mukavasti meidän kanssa. Ei tarvitse matkustaa kauaksi vain seirsemän kilometriä aasunnoltaan mökille.

Odotan innolla tulevaa.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Itsenäisyyspäivä


Tänään on Suomen itsenäisyyspäivä. Päivä, joka ei ole jostakin syystä saanut mitään erikoisia muotoja perheessäni. Tämä ei johdu siitä etteikö itsenäisyyttä olisi arvostettu, mutta siihen liittyviin tapahtumiin on ilmeisesti liittynyt vanhempieni puolella niin kipeitä asioita, ettei päivästä koskaan tullut varsinaista juhlapäivää.

Isäni suku on lähtöisin Metsäpirtistä, aivan kaakkoisimmalta kulmalta Laatokan rannalta. Suomen itsenäistyminen sulki rajan Venäjälle ja luonnolliset yhteydet kauppa- ja työalueisiin katkesivat. Isoisäni oli työtehtävissä Venäjän puolella ja joutui aikanaan vangituksi. Yhdessä muutamien muiden samasta kylästä kotoisin olevan nuoren miehen kanssa heitä oltiin kuljettamassa, ilmeisesti Solovetskin luostariin, perustettuun leiriin ammuttavaksi. Miehet onnistuivat karkaamaan junasta ja pääsivät Suomen puolelle. Ymmärrettävästi rajan ylityksen jälkeen joutuivat kiinniotetuiksi. Heitä epäiltiin venäläisten lähettämiksi vakoojiksi. Uhkana oli ammutuksi tuleminen. Harvaapa on kumpikin puoli uhannut teloituksella. Henki säilyi kun pitäjässä tiedettiin isoisäni pasifismi ja hänen isänsä oli jo tuossa vaiheessa merkittävä talollinen. Niin oli sanoilla jo painoarvoa. Lisäksi ilmeisesti saatiin tietoja rajan takaa, sillä rajahan ei ollut alkuvaiheessa suinkaan tivis. Väkeä kulki yli puolin jos toisin. Kuka missäkin asioissa.

Sitten Talvisodassa alue menetettiin kokonaan. Kiivaat taistelut riehuivat lähes koko sodan ajan kotipaikan lähellä. Taipaleenjoelle oli Isäni kotoa matkaa muutamia kilometrejä. Hatakanmäki oli Umpilampien viivytysasemien oikealla puolealla joen ja rajan välissä. Kotitalo poltettiin aivan sodan alkuvaiheissa.

Äidin puolelta suvussa on mukana myös sisällisodan ja kommunistivainojen painolasti. Vaikka suku onkin lähtöisin valkoisen Suomen alueelta ei isoisäni osallistunut sotatoimiin. Ilmeisesti hän on ollut vangittuna sodan aikana, paikalliset eivät asioista puhu ja asiakirjoissa on puutteita asian kohdalla. Ennen sotia perhe pidettiin kaikesta kunnallisesta toiminnasta ulkona, joten yhteyttä juhlallisuuksiin ei muodostunut. Sodan aikana Kaikki enoni olivat kyllä rintamalla osallistuen mm Kumurin taisteuihin.

Kyllä ikkunalla kynttilöitä poltettiin ja radiota kuunneltiin. Haudoilla ei paljoa käyty, vaikka kyllä kirkkomaassa lepää suvun sodan uhreja. Vasta viimevuosina on päivä alkanut saada vakiintuneita muotoja, kyllä hiljentyminen kuuluu yhä kuvioihin. Päivä ei ole mitenkään riehakas, vaan enemmänkin rauhallinen. Tänä vuotena erityisen surullinen kaikkineen vuoden aikana sattuneiden surullisten asioiden vuoksi.

torstai 3. joulukuuta 2009

Joulunajan töitä ennen


Tähän tuskin löydän sopivaa kuvaa vanhoista kuvistani. Etsitään kuitenkin jotakin asian vierestä.

Niin nyt oli tarkoituksenani porista siitä miten ennen joulunajat olivat lumisia ja yksi tärkeistä tehtävistä oli joulukuusen noutaminen metsästä. Koska talomme oli keskellä peltoaukeaa oli kuusimetsään matkaa ja se noudettiinkin sopimuksen mukaan naapurin metsästä. Metsään menoa varten valjastettiin hevonen, Loppu nimeltään, reen eteen ja sitten peltotietä pitkin metsään. Paikoitellen metsässä oli lunta hevosta vatsaan saakka. Kuusia kuivan kangasmetsän alueella kasvoi harvakseltaan ja aikaa sopivan etsimiseen kului. Kuusi ei saanut olla liian suuri ja leveäoksainen sopiakseen paikalleen tupaan. Yleensä sopiva löydettiin ja samalla tuotiin porraspäähän kuusenhavuja jalkojen pyyhintään.

Kuusi jäi navetan ja saunan kulmille hitaasti sulamaan ja levittämään tuoksuaan pihaan. Hitaasti sulanut kuusi tuoksui raikkaalle ja piti neulaset hyvin ilman vesijalkaakin. Koristeitahan kuuseen ei ollut paljoa, jokunen pallo ja kynttilöitä, hopealankaa ja tietysti latvatähti, jonka keskellä oli kaunis kiiltokuva enkelistä. Mutta se riitti luomaan tunnelman ja oikean tuoksun tupaan.

Karjallekin laitettiin parempaa jouluksi, vaikka perusruokinta olikin samaa, mutta jokunen lantunlohko ja vähän vahvempaa suurusta kuitenkin. Hevoselle tarjottiin kuivaa ruisleipää ja porkkanoita. Tuosta meidän hevosesta, tai sen nimestä Loppu on monta kertaa kyselty: Miksi moinen nimi. No heppa sai varsana nimen Liisan Loppu koska se oli Liisa nimisen hevosen viimeinen varsa. Siis loppu-varsa. Loppu oli mukava ja kiltti hevonen. Vaikka oikeastaan se ei ollut meidän, vaan yhden enoni hevonen joka vain oli meillä. Kahta hevosta tarvittiin vain joskus harvoin. Näin tuli molempien talojen hevosvoimatarve täytettyä. Kyseinen heppa tuli illalla ihan itse talliin hevoshaasta, sitä tartuttiin aitapaaluun hampailla, nytkytettiin paalu irti maasta ja kopsuteltiin talliin odottamaan ilta-apetta. Erityisesti sateisilla keleillä tätä omatoimisuutta esiintyi.

Nyt Loppu on muisto vain. Eikä kukaan enää käytä hevosta työjuhtana, vaan harrastusvälineenä. On kuitenkin mukavaa nähdä hevosta liikkeellä silloin tällöin. Se kuuluu maalaismaisemaan. Kesäpaikkani lähellä on harjoitusravirata ja naapurilla on ratsastusta varten hevosia. Joten niihin vielä törmää.