Vanhoja tavaroita ja outoja olioita.

Lehtokotilo kirjoitteli rakkaudestaan vanhoihin huonekaluihin. Tuo tauti on ilmeisesti perinnöllinen. Sain juuri hiottua vanhan pöytälevyn puhtaaksi kaikkien epämääräisten maalikerrosten alta. Levy oli ollut kylmässä ulkovarastossa kyljellään vuoeikausia ja aivan toivottoman näköinen. Kaavin jo viimekesänä puuta esille jotta voisin arvioida kunnostusmahdollisuuden. Kaikkien maalikerrosten alta paljastui kaunis mänty. Pohja jo antoi viitteitä kunnostusmahdollisuuksista.

Itse työ oli kyllä sinänsä mielenkiintoinen. Otin sen tehtäväkseni kun revin nahat kädestä auki enkä voinut ryskätä metsässä. Kaikkien epämääräisten maalikerrosten ja kuumailmapuhaltimen ja kemikaalien sekoituksella pääsin tulokseen ja nyt minulla on kaunis mäntyinen pöytälevy kertaalleen pellavaöljyllä käsiteltynä. Saa nyt kuivaa rauhassa ja seuraavalla mökkikäynnillä kevyt hionta ja öljyt kummallekin puolelle. Tarkoituksena on saada levy pysymään suorana. Alussa se oli kuprulla n 20 senttiä.

Ensi kesänä levyn alle kiinnitetään ohjauskiskot, joihin jalat saa kunnolla kiinnitettyä. Sitä pöytää ei peitetä liinoilla.

Oudot oliot taas ovat yksi merkillinen perhonen, pieni oranssiin vivahtava karvainen, edestä katsottuna pitää siipiä lepoasennossa kuin olisi kaksitasoinen lentokone. Toinen outo olio liittyy taas vesieläviin. Useat Kalajärven uimarannalla torstaina vierailleet todistivat järvessä esiintyvän oudon nisäkkään. Norpaksi se on liian suuri, mutta kun mursuja ei ole havaittu - ei kylläkään valaitakaan. Oliolla on karvainen kuononseutu pitkiä karvoja harvakseltaan pään seudulla ja hyvin kehittyneet räpylät pitkien varsien päässä. Pyörähteli uimarannan läheisyydessä. Muita havaintoja otuksesta ei ole tehty - tänä vuonna.

Tunnustan se olin minä. Käytiin tyttöjen kanssa uimassa ja oliosta jäi kuva todisteeksi. Vesi oli lämmintä ja siinä runsaasti turvehiukkasia. Nopea rusketus, valitettavasti se poistuukin nopeasti.

Lämmintä, ukkosta ja nahkaa naarmuille.

Tämä päivä olisi saanut jäädä kokonaan väliin. Kävin hakemassa aamulla työntökärryllisen pikkuhalkoja ja niitä järjestellessäni etsin sopivaa alustaa puiden alle. No vajan päädyssähän on kasa sekalaista lautatavaraa, sieltä. Siinä sopivia lankun pätkiä pyöritellessäni ja kasasta löytynyttä jatkojohtoa keriessä iskin kyynärvarteni terävään lasisuikaleeseen ja vetäisi suunnilleen 10 senttisen viillon nahkaan. Tulihan sieltä verta pikkuisen. Eipä muuta kuin vettä keittelemään ja haavaa puhdistamaan. Onneksi kyseessä oli vain pintahaava. Kolme perhosteippiä pitämään reunoja yhdessä ja sitten lisäkiristystä laastarilapuilla. Näyttää jo hyvältä. Mulla on tunnetusti hyvä haavojen parantuminen.

Siskokin siitä kuultuaan tuli isän kanssa katsomaan ja toi käsidesiä ja sidetarpeita. Tuskin tässä nyt mitään suurta riskiä on, kunhan antaa haavan rauhassa rupeutua ja kudosten kasvaa vekin peitoksi. Niin ja onneksi haava on ulkopinnassa eikä sisätaipeessa, jossa verisuonia olisi ollut likempänä ratkeamassa, nyt selvittiin pelkillä hiussuonivaurioilla.

Lämpöä on tänään riittänyt oikein kunnolla, siinä 30 asteen tuntumassa ja ukkosen jytinä kuuluu taivaalta - mutta salamat eivät iske maahan, vaan pilvestä toiseen. Saisi olla kunnon rytinä ja sade, niin ilma muuttuisi vähemmän hiostavaksi ja marjat metsässä paisuisivat suureemmiksi. Mustikoita on hiukan, mutta marjat ovat aika pieniä. Aromikkaita kyllä, kun niitä koiran kanssa lenkillä napsitaan suuhun. Pääsin kehumaan juuri isälle ja Tarjalle, ettei käärmeet ole olleet liikkeellä, niin heti postilaatikolla käydessäni törmäsin yhteen tiellä köllivään yksilöön. Paineli metsään semmoista kyytiä etten tainnut saada yhtään onnistunutta kuvaa.

Kirkolle ja hautuumaalle

Minussa on jotakin pahasti vialla. Kiinnostuksen suuntautuu kaikkeen vanhaan. Jälleen olin pyöräilemässä pienillä sivuteillä pyykkipussi tarakalla ja kamera kaulassa; muutama lisäkakkula laukussa. Matkalla pysähdyin jo pitkään ihailemani talon luona, ollut asumattomana sen ajan mitä muistan, n 50 vuotta taakse. Rakennus on tyylikkäästi harmaantunut, maalia ei ole ollut kuin ikkunapokissa ja ovessa. Vasta nyt, linssin läpi tiiraillessani, havaitsin siinä monia mielenkiintoisia yksityiskohtia, keskenään jopa riiteleviä. Osa vanhoista ikkunoista on eri kokoisia, vaikuttaisivat kustavilaisilta ikkunoilta, osa ruudutukseltaan samanlaisia mutta yli 20 senttiä korkeampia, empire-ikkunoita. Talon katossa oli näkyvissä myöskin katteen muutos pärekatteeksi vanhoista malkakatteista.

Kirkolla sitten likaantuneet metsärytkyt pesukoneeseen ja kun ne olivat mylläytyneet puhtaiksi veden ja pesujauheen kanssa, lähdin takaisin Kihniänkylään mökille. Mutta kuinka ollakkaan eksyin hautuumaalle. Kävin äidin haudalla ja kuvailin hautausmaan vanhoja hautamuistomerkkejä. Jossakin vauheessa pitäjässä on ollut hyvä valuri, sillä vanhoissa valurautaisissa risteissä oli selkeästi nähtävissä todellinen ammattitaito. Osa on valettu ulkomaisten mallien mukaan, osa taas on selkeästi omaa suunnittelua ja valmistetta, sillä risteihin kuuluvat nimitiedot on valettu kiinteiksi, siis samaan aikaan kuin itse risti. Osassa on nähtävissä valumateriaalin perusta, suomalmi, josta metalli on jalostettu käyttökelpoiseksi. Valu on hauraan näköistä ja pinta kuoppaista.

Ammattitaitoa on ollut ja sitä on käytetty.

Rottajahdissa

Viime postauksestani onkin kulunut viikko. Kuinkas tässä näin pääsi käymään? Viikko vierähti huomaamatta hikoillessa ja töitä vältellessä, lomalainen.

Tästä viikonlopusta muodostuikin mielenkiintoisen tapahtumarikas. Lähdin lauantaina kirkolle, matkaa on n. 8 kilometriä. Vein pyykkipussin isän luo ja laitoin pesukoneen päälle. Olin poissa mökiltä 4 ½ tuntia. Väliaikana oli tapahtunut ihmeitä. Lähtiessä olin antanut pikkurotille vesimelonia ja rapsutellut niitä, laittanut vielä tuulettimen sopivaan paikkaan ettei häkki lämpene liikaa. Palatessa häkissä köllötteli vain vanhin rotista riippualustalla. Lattialla lojui häkin reunasta pudotettu vesipullo, jalkapallilta oli lattialle pudotettu pöytälamppu, rikki. Tuvassa oli öljylampun lasi pudonnut ompelukoneen päälle, ehjänä. Nuorista Houdinirotista ei jälkeäkään. Paitsi lattialuukun kohdalla, luukku oli kallellaan ja sahanpurujen peitossa. Näin vilaukselta kaksi viiksekästä pallokorvaa lattiatäytteiden joukossa.

Metsästys käyntiin. Kolmen tunnin odotuksen jälkeen uteliaampi seikkailija jäi kiinni juustopala huulessa. Eiku häkkiin. Toinen Huodini oli varovaisempi. Se oli ilmeisesti aikonut ryhtyä talosille lattian alle. Pariin otteeseen sain sormituntuman kaveriin, mutta luiskahti pois. Luukku yöksi kiinni ja aamulla uusi yritys: luukkua varovasti auki ja hyvälle tuoksuvaa keksiä keskemmälle. Haju houkutteli otuksen lattialle jolloin sain luukun kiinni. Jeesusteippi pelastaa tilanteen. Luukku teipillä kiinni ja karkurin ohjailua kohden päätykamaria. Sinne ja siellä piiloon uuniin. Sieltä sain karkurin sitten helposti kiinni. Ei pitänyt ajatuksesta mutta toisen karkurin kanssa käytiin ilmeisesti vilkasta keskustelua. Ruokaa häkkiin ja juotavaa lisää. Jälleen avuksi jesari. Puikot teipillä kaksipuolisesti yhteen ja häkki vielä alareunasta teipaten paikalleen. Ei pitäisi enää päästä karkuun.

Iltapäivällä sitten tein pienen pyöräretken ja kiersin Korteskylässä ihailemassa hienoja vanhoja asumattomia taloja. Niitä on siellä useampiakin. Tuntuu jotenkin pahalta katsella niitä kauniisti rakennettuja hirsitaloja vähitellen rapistumassa ja katoamassa ajanpyörän pyöriessä vääjäämättömästi rataansa. Osa taloista on ollut asumattomana jo vuosikymmenet, silti edelleen ryhdissään, kunnes katto alkaa vuotaa. Sitten niitä ei enää pelasta mikään.

Juhlavia päiviä

Eilinen oli varmasti lomani juhlavin päivä, aamulla siskonpojan ripille pääsy ja siihen kuuluva tilaisuus Sillanpää-kodilla. Illalla sitten käynti Aisamäen kesäteatterissa katsomassa kaunista Veeraa.

Aamu alkoi normaalilla koiran pissityksellä ja mökin jäähdytyksen järjestelyllä. Kylmäkalle rottahäkin päälle viilentämään häkissä olijoiden olotilaa ja samalla myös koko huone viilenee hiukan. Kymmeneltä sitten oltiin Kirkossa seuraamassa Miskan rippikirkkoa. Itse kiipesin lehtereille seuraamaan tapahtumaa eripituisten objektiivien läpi. Sieltä kuvaaminen häiritsee varmasti vähiten muita tilaisuuteen osallistujia. Niin mutta missä välissä Miska kasvoi siitä pienestä nyytistä jo noin isoksi nuoreksi mieheksi?

Kirkon jälkeen mentiin nauttimaan pöydänantimista Sillanpää-kodille. Samalla saimme nauttia toistemme seurasta - suvun seurasta eivät välttämättä kaikki nauti - etenkään jos ei kuulu sukuun - voi olla joskus vaikea ymmärtää missä mennään jos ei ole kasvanut sisään suvun huumorintajuun. Tilaisuudessa Tarja luki Miskalle sattuvan tekstin Maria Jotunin teksteistä. Kaikki odotimme suuresti jännittäen milloin väistämätön tapahtuu - Tarja puhkeaa parkuun. Tulihan se sieltä. Huom tämä on sitä suvun kieroa huumoria. Tunteensa saa ja pitääkin voida ilmaista ja näyttää.

Karkasin tavallaan kahvitteluista ja voileipäkakun syönnistä - kakun laadusta kertoo etten muista mitä muuta söin, vaikka aivan varmasti söin - Liisan ja Jaanan ja Amin kanssa käymään Liisan leikkimökille. Samalla reissulla annoin Jaanalle ja Amille vanhan käyttämättä olleen pallogrillin. Jaana aikoo käyttää sitä kokeilumielessä keramiikan tekemiseen.

Iltakuudelta sitten menimme isän ja Liisan kanssa katsomaan Aisamäen kesäteatteriin laulunäytelmää Kaunis Veera. Esitys oli jälleen uskomaton suoritus pienen paikkakunnan ihmisten luovuudesta ja kyvyistä. ALANGON Teemu ja Heli loistivat mustalaisvanhempina, Latva-Mantilan Sirkku oli nimiroolissa kaunis kuten pitääkin. Eikä pidä unohtaa ruhtinatar Tolkan esittäjää Rintalan Saria, ajoittain aivan lyömätön roolisuoritus. Kiitos jälleen esityksestä, kaikki harrastajat ja ohjaaja Sari Lepistö.

Helteistä puuhastelua

Tänään oli aivan pakko ryhtyä pihapuuhiin. Rohonleikkuri esiin ja käyntiinykäisy. Paita pois ja leikkaamaan. Jossakin vaiheessa tuli nurmella, = hirveässä heinässä, vastaan vanha pölkkypöytä ja penkit. Kun siirsin niitä ne hajosivat käsiin. Pärryytin moottorisahalla loput paloiksi, ei paljoa jäänyt, ehkä padallisen vettä saa kuumaksi.

Harmitti häiritä perhosten ateriointia kukissa, siispä isoin osa heinikosta jää leikkaamatta. Se pitäisikin vetää viikatteella nurin. Ehkä vähitellen, pitää jättää joitakin kasveja pystyyn siementämään, ainakin päivänkakkarat ja kissankellot pitää jättää rauhaan. jos vaikka vanhasta pellosta muodostuisi vähitellen kukkaketo. Vaikka taitaa olla turhia toiveita ja toteutumattomia ajatuksia. Pellolla pörräsi runsaasti lapsuuden perhosia ja hyönteisiä. Kimalaisia oli eniten, tai oikeastaan hyttysiä ja paarmoja - olivat kiukkuisia kuin mitkä - perhosista eniten oli ilmassa nokkosperhosia ja erilaisia sinisiipiä.


Nyt sitten naputtelen tätä juttua saunan jälkeen. Olo on raukea.

Ukkosta

Illala ilma oli hautova, kostea ja tukahduttava. Ei auttanut vaikka ikkunat olivat auki ja läpiveto kunnossa. Tukahduttavaa. Bellakin oli levoton eikä asettunut levolle. Joskus puolen yön jälkeen alkoi hyvin voimakas ukonilma. Koko taivaankansi jytisi ja välähteli. Satoi kunnolla. Aikansa rytisteltyään saapui rauha ja tuulenvire pääsi viilentämään mökin. Unikin maistui, niin Bellalle kuin minullekkin.

Aamu koitti pilvisenä mutta sateettomana. Postin kääntökin näytti onnistuneen. Eilinen sanomalehti odotti lukemistaan. Mitenkähän Mahtaisi Hesari ehtiä tänne oikeana aamuna kun Keskari ei ehdi, vaikka painetaankin pohjoisempana. Eipä sillä nyt niin isoja merkityksiä ole, Kunhan tulee joskus. Päivällä sitten kieputin pyörän matkahuollolle noutamaan matkatavaroita. Mukavaa liikuntaa pilvisessä säässä.

Mökillä

Täällä jälleen. Bellan ja rottakaisten kanssa. Matka meni mukavasti, mitä nyt takana istuneen naapurin kissa yritti tehdä tuttavuutta. Ymmärrettävästi nenään tulvi mielenkiiintoisia hajuja kuljetuskorista - rottia - eikä osannut pelätä Bella-koiraa. Miksipä pelkäisi kun kissalla oli mielenkiintoinen nimi: Perro = koira. Sanoin omistajalle että Bella saattaa saada päähänsä syödä kissan. Koskaan ei tiedä näöllä ajavista koirista, mikä laukaisee metsästysvietin. No Kissa nimeltä Koira ja koira nimeltä Bella sitten vähän haistelivat toisiaan. Hyväksyntä molemminpuolinen, sama vaunu, ollaan sitten samaa pesuetta, mutta rottiin ei sitten kosketa. Kissan omistaja sai tutustua rottiin ja oli aivan ihastunut pieniin nappisilmiin.

Seinäjoelta päästiin mökille kivuttomasti,tuttu Mersu kurvasi parkkipaikalle kun pääsimme eläinten kera laskeutumaan junasta ja siirtymään varjoisalle aluelle odottamaan. Ei siis odotusta vaan Bella hyppäsi takapenkille kun oven aukaisi, asettui makuulle ja röhähti.

Mökillä sitten pieniä järjestelyjä. Tarjan pesemät verhot paikoilleen, rotille heinät häkkiin ja vettä lähteeltä. Tulokahvit tippumaan ja pyörälle kyytiä kohden kyläkauppaa. Se on kirjaimellisesti kyläkauppa, moni R-kioski on suurempi. Mutta kaikki mitä tarvitaan löytyi. Leppoisa ja kiireetön tunnelma, jutusteltiin kauppiaan kanssa niitä näitä.

Kamerakin oli eksynyt kaulaan roikkumaan, niin kuin aina. Matkalla muutama kuva. Bella tuli innolla nuuskimaan ostoksia: Tavallisia kaupan kuivanappuloita, ja helapää-makkaraa. Vesi alkoi valua suupielistä. Hyvin maistui. Rotat puolestaan rakentelivat heinistä pesää, mutta liian kuuma, ei jaksa. Siis kerälle vanhaan lastenpyörän etukoriin kangasriepujen päälle, pehmyttä ja ilmavaa. Matka oli pienille ensitutustuminen SUUREEN maailmaan, kauheita kolinoita, nuuskivia kissoja ja lopulta häkki, jossa heiniä eikä puruja. Jännää mutta kivaa. Nukuttaa - niin Bellaakin.

Huomasin, että en voi käyttää samaan aikaan langatonta nettiä ja television antennivahvistinta, menevät molemmat sekaisin. Liikenne hidasta ja kuva seisoo pikselimössönä. Siispä kun ollaan netissä, ollaan netissä tai kun katsotaan töllöä niin katsotaan töllöä. Hyvä niin.