Rottajahdissa

Viime postauksestani onkin kulunut viikko. Kuinkas tässä näin pääsi käymään? Viikko vierähti huomaamatta hikoillessa ja töitä vältellessä, lomalainen.

Tästä viikonlopusta muodostuikin mielenkiintoisen tapahtumarikas. Lähdin lauantaina kirkolle, matkaa on n. 8 kilometriä. Vein pyykkipussin isän luo ja laitoin pesukoneen päälle. Olin poissa mökiltä 4 ½ tuntia. Väliaikana oli tapahtunut ihmeitä. Lähtiessä olin antanut pikkurotille vesimelonia ja rapsutellut niitä, laittanut vielä tuulettimen sopivaan paikkaan ettei häkki lämpene liikaa. Palatessa häkissä köllötteli vain vanhin rotista riippualustalla. Lattialla lojui häkin reunasta pudotettu vesipullo, jalkapallilta oli lattialle pudotettu pöytälamppu, rikki. Tuvassa oli öljylampun lasi pudonnut ompelukoneen päälle, ehjänä. Nuorista Houdinirotista ei jälkeäkään. Paitsi lattialuukun kohdalla, luukku oli kallellaan ja sahanpurujen peitossa. Näin vilaukselta kaksi viiksekästä pallokorvaa lattiatäytteiden joukossa.

Metsästys käyntiin. Kolmen tunnin odotuksen jälkeen uteliaampi seikkailija jäi kiinni juustopala huulessa. Eiku häkkiin. Toinen Huodini oli varovaisempi. Se oli ilmeisesti aikonut ryhtyä talosille lattian alle. Pariin otteeseen sain sormituntuman kaveriin, mutta luiskahti pois. Luukku yöksi kiinni ja aamulla uusi yritys: luukkua varovasti auki ja hyvälle tuoksuvaa keksiä keskemmälle. Haju houkutteli otuksen lattialle jolloin sain luukun kiinni. Jeesusteippi pelastaa tilanteen. Luukku teipillä kiinni ja karkurin ohjailua kohden päätykamaria. Sinne ja siellä piiloon uuniin. Sieltä sain karkurin sitten helposti kiinni. Ei pitänyt ajatuksesta mutta toisen karkurin kanssa käytiin ilmeisesti vilkasta keskustelua. Ruokaa häkkiin ja juotavaa lisää. Jälleen avuksi jesari. Puikot teipillä kaksipuolisesti yhteen ja häkki vielä alareunasta teipaten paikalleen. Ei pitäisi enää päästä karkuun.

Iltapäivällä sitten tein pienen pyöräretken ja kiersin Korteskylässä ihailemassa hienoja vanhoja asumattomia taloja. Niitä on siellä useampiakin. Tuntuu jotenkin pahalta katsella niitä kauniisti rakennettuja hirsitaloja vähitellen rapistumassa ja katoamassa ajanpyörän pyöriessä vääjäämättömästi rataansa. Osa taloista on ollut asumattomana jo vuosikymmenet, silti edelleen ryhdissään, kunnes katto alkaa vuotaa. Sitten niitä ei enää pelasta mikään.