Lapsuuden maisemaa

Tässä on jotenkin palaillut mielessään menneisiin vuosiin ja kasvuympäristön. Kävin syntymässä kunnassa, joka on jo lakannut olemasta. Peräseinäjoki on ollut liitettynä Seinäjokeen joidenkin vuosien ajan. Ympäristöähän liitos ei ole muuttanut miksikään. Ei maisema siitä muutu, jos kunnan nimi vaihtuu. Kotipaikkaylpeyttä, tai miksi sitä nyt sanoisi, tuntee samalla tavalla. Sillä totushan on, että lapsuusajan ympäristö muokkaa ihmisestä sen mikä hän on. Synnyinseudullani ympäristö on alavaa, ei paljoa mäkiä. Se näkyy muun muassa sellaisessa yksinkertaisessa asiassa kuin hiihto. En koskaan harjaantunut laskemaan mäkiä ja sain kärsiä siitä sitten ainakin Kajaanissa armeija-aikana. Siellä kun piti lasketella umpihangessa mäkeä. Useimmiten olin päälläni jossakin hirmuisessa risupuskassa. Ja voitte uskoa, että muilla oli hauskaa. Mutta mutta kun kotiseudulla kaikki mäet olivat keinotekoisia: olkikasa, tervahaudan reuna tai joentörmä. Joentörmää laskiessa oppi ainakin sen, että sukset katkeaa kun törmää suoraan jäälle.

Mutta yhtäkaikki - siinä avarassa maisemassa kasvettiin. Taivas oli korkealla ja lähinaapurit sukulaisia melkein kaikki. Serkkuja ja pikkuserkkuja, enoja ja tätejä. Muutama muu. Jos meni länteen kaksisataa meriä tuli tielle. Sen suunnan naapurit eivät olleet sukulaisia vaan varakkaampia tilallisia vanhastaan. Saman verran itään niin mäki oli täynnä sukulaisia. Entisiä pappilan torppareita.

Kouluun oli lyhyt matka. Koulu aloitettiin Pappilan koulussa. Pappilan rippituvassa olevassa pikkukoulussa yksi opettaja opetti kahta ensimmäistä luokkaa. Siitä pikkuisen matkaa Kannonmäelle päin oli koulun päärakennus. Siinä olivat muut luokat kahdessa huoneessa. En voi moittia saamaani opetusta. Niillä tiedoilla ja taidoilla on menty pitkälle, vaikka lisäoppia aikanaan haettiinkin muualtakin; niin Seinäjoella Lyseossa kuin myöhemmin muuton jälkeen Kokkolassa yhteiskoulussa.

Joillekin on jäänyt kouluajoista huonoja muistoja. Minun on sanottava, että itse olen jotenkin viihtynyt koulumaailmassa. Aina onnistumiset eivät ollet niinkään selviä. Tai sitten viihdyin liikaakin, kun halusin käyttää kesäaikojakin opiskeluun. Erityisen viehättynyt olin kielten opiskeluun kesäisin. Kesät kuluivat useimmiten joko ruotsin tai englannin parissa. Tältä osin kielitaidon tulisi olla vahva. Minkään muun opiskeluun en ole panostanut kouluaikoina samalla tavalla. Tapasinkin sanoa että todistuksestani näkee kääntäen käyttämäni ajan eri aineiden opiskelussa. Mitä enemmän panostusta sitä heikompi tulos.

Mutta jatketaan jossakin vaiheessa asiasta enemmän.