sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Musiikin lumoissa


Hupsis, kello ehti jo sunnuntain puolelle. Tulin töistä rättiväsyneenä ja flunssaisen oloisena rämmittyäni sohjoisessa kaupunkiympäristössä 8 tuntia yrittäen luoda edes vaikutelmaa turvallisuudesta vahtialueellani. Ajattelin piipahta lukaisemassa muutaman blogin ja sähköpostit.

Kuinka siinä jälleen pääsi käymään niin, että ajauduin musiikkivideoiden pariin. Ajattelin kuunnella jonkun mukavan harmittoman lallatuksen jostakin 60-luvun alkupuolelta. Yks ja kaks ja havaitsin keränneeni soittolistalle jotakuinkin 20 kappaletta. Istuvani koneen äärellä luurit korvalla ja ajautuvani mieleni mukana menneeseen. Jonkun kappaleen kohdalla tuli mieleen koulun illanvietot, konventit l. "kovat", ja ensi-ihastukset. Varovat lähestymiset. Ujo maalaispoika kun olin. Joistakin taas saattoi muistaa milloin kuuli kappaleen ensikerran ja sen miten juuri se lempikappale nauhoitettiin pienelle kelanauhurille. Nauhalle mahtui puoli tuntia musiikkia. Sitä veivattiin kunnolla. Nauhalla olevat kappaleet osattiin äänitysjärjestyksessä ulkoa. Niin nytkin vielä monen kymmenen vuoden jälkeen alitajuisesti odotti jotakin tiettyä kappaletta seuraavaksi. Ja kas kummaa, useimmiten sen löysikin listoilta.

Mutta sitten tapahtui jotakin ja musiikistani puuttuu pitkä pätkä, useita kymmeniä vuosia, siten ettei kappaleisiin liity mitään muistoa, ei niin mitään mikä sitoisi sen johonkin aikaan tai tapahtumaan. Aivan kuin en olisi elänytkään noina vuosina. Tai ettei minulla ole ollut omaa elämää tuona ajanjaksona lainkaan.


Mutta näinhän se elämässä lienee?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti