Tarinoita vanhan äijän elämästä ja mahdollisista unelmista vanhan maalaistalon muokkaamisessa eläkeasunnoksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mökki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mökki. Näytä kaikki tekstit
lauantai 17. syyskuuta 2011
Takka remontissa
Kuten edellisessä postauksessa totesin, niin nyt se alkaa. Remontointi. Ensimmäisenä työn alle pääsi vanha takkauuni, Ojasen miehet tulivat torstaina paikalle varusteineen ja työ lähti vauhdilla etenemään. Perjantaina otetut kuvat kertovat karua kieltä työstä. Tupa on täynnä pölyä ja työkaluja ja ahertavia miehiä. Mutta eteneminen on nopeaa ja jälki hyvää. On se vain hyvä kun paikkakunnalla asuu yksi suomen parhaista takkamuurareista. Sukupolvien saatossa on mukaan tarttunut sellaista tietoa takkojen rakentamisesta, jota ei koulunpenkiltä saa, eikä aina edes pitkään itse tekemällä. Ojasilla tieto on kulkenut perintönä isältä pojalle ja pojanpojalle yli sukupolvien kuilun. Jälki on sitten sen mukaista. Nyt saatetaan 1953 valmistettu takkauuni nykypäivän tasalle. Työnjälki on ammattimiehen jälkeä. Enää odotetan pinnan puhaltamista puhtaaksi ja slammaamista valkoiseksi. Uuni on kuin uusi.
Seuraavana odotetaan ikkunoiden saapumista, uusien ikkunoiden pitäisi saapua viikolla 41-42. Silloin talo alkaa saada jo uutta ulkoasua ja käsityksen remontin suunnasta saa hiukan paremmin. Mutta hyvältä näyttää.
_______________________
Kuvat Hannu Niemelä
sunnuntai 28. maaliskuuta 2010
Vauhdikas viikko

Viimeviikko oli monipuolinen ja sattui yhtä sun toista. Töissä viikko huipentui lauantain juoksukilpailuihin. Sain päivän aikana kiidättää isoksi paisunutta mahaani ympäri kaupunkia ja jopa hyvällä onnistumisprosentilla. Poliisia tuli vaivattua useampia kertoja, eivätkä "pahantekijät" livenneet käsistä. Saan tietysti kiittää kauppojen henkilökuntaa tarkkaavaisuudesta ja ennakoimisesta. Erityisesti erästä kassaa on kiitettävä erityisesti. Hän torppasi karkuun pyrkivän hieman hankalan kaverin tulikaapin nurkkaan ja sai pidettyä paikoillaan, kunnes ehdin apuun puolen kilometrin päästä.
Ulkomaalaisia kiikarikauppiaita on myös alkanut liikkua aktiivisesti. He eivät tahdo ymmärtää, ettei kauppaa voi tehdä ihan tuosta vain. Vetoavat aina torikauppiaisiin, että miksi he saavat sitten myydä. Eivät ymmärrä myyntipaikan vuokrausta eivätkä alv-veroja lainkaan. Lisäksi kaupattavat kiikarit ovat laadultaan ala-arvoisia. Keskusteluissa tulee aina jossakin vaiheessa uhkaukset mukaan, peitettynä esimerkiksi kysymykseen: onko sinulla kännykkä? Soita vaimollesi.
Remonttirintamalta kuuluu vähän heikkoa, muurari on saanut lonkkaansa murtuman, joten on sänkyyn sidottuna ainakin vielä pääsiäisenä. Hänen piti tulla silloin tekemään arvio korjauksen mittaluokasta ja antamaan tarjouksen työn tekemisestä aiheutuvista kustannuksista. Onneksi työ ei ole sidottu juuri tähän kesään. Pitää sitten tehdä jotakin muuta kesällä. Mitä nyt osaa itse tehdä ja mihin saa tarvikkeita hankittua.
sunnuntai 14. maaliskuuta 2010
Mökkiunelmia



Niin on koittanut aika paljastaa mökkirempan seuraava toteutettava askelma: Tulisijojen kunnostaminen.
Mökissäni on toimiva puuhella, nätti pystyuuni ja takka/liesiuuni. Takassa en ole käyttänyt lieden ja uunin puolta omistusaikanani. Ulkoisesti en ole löytänyt halkeamia, enkä mitään muita vaurioita. Savulla kokeiltuani totesin sen vetävän huonosti. Ilmeisesti jossakin hormissa on irronnut tiili tai jotakin muuta vastaavaa. Kesällä siinä tehdään takkaan pintatiilien vaihto tulipesän alueella uusiksi tulitiiliksi, slammataan kamarin uuni pinnaltaan uudeksi ja maalataan kalkkimaalilla valkoiseksi. Samalla muurari saa tehdä päätykamariin vanhan pystyuunin mallisen uunin. Sieltä on purettu vanha peltikuorinen uuni pois ja on nyt pelkästään sähköpatterin varassa. Yhtä vanhaa kaminaa pitää katsoa, jos siitä saisi vielä käytökelpoisen kirjastohuoneeseen. Siellä ei tarvita mitään teholämmitintä sillä huone on pieni vain 3X3 metrinen.
Vinttikamarin seinistä saan harmaantumaan sopivasti vanhaa lautaa. Saan niistä kirjaston seiniin paikkatarpeita. Nyt joukossa on sekä vanhaa harmaantunutta punamullattua lautaa, että uutta vaaleaa käsittelemätöntä lautaa. Kun laitan eteläseinälle auringon valoon sään pieksettäväksi vanhaa jo hiukan harmaata saanutta lautaa, saa laudat nopeasti oikeaan sävyyn. Kirjaston seiniä ei levytetä siisteiksi vaan ne jätän "kirveellä veistetyiksi", sellaisiksi karkeiksi, vailla hienostelua oleviksi. Sellaista pintaa vasten kirjat ja ryijy muodostavat mukavan kontrastisen sisustan.
perjantai 1. tammikuuta 2010
Uusi vuosi
Pakkasta ja Auringon paistetta, tuli räiskähtelee takassa. Koira tuhisee sängyllä. Uudenvuoden konsertti televisiosta. Mäkiviikon uudenvuoden kisa. Osa jo traditioita, mökillä oleminen vasta tämän vuoden tapa. Tosiasiassa tuntuu hemmetin hyvältä. Ulkona puhdas luminen luonto, hiljaisuus jonka rikkoo ainoastaan itse aiheutetut äänet. Kehoon leviävä avotakan säteilemä lämpö. Kahvikupista, eipä aliarvioida kuppia, kyllä se on reilun kiulun kokoinen, leviävä tuoksu ja kauniit sävelet kietoutuvat kaikkia aisteja hyväileväksi kokonaisuudeksi. Metsästä kuuluu vienoja sirkutuksia ja talvenyli seipäille jätetyistä heinäseipäistä löytyy jotakin sopivaa syötävää. Olen nyt lisännyt seipäiden tarjontaan kauran jyviä ja suurimoita. Pienet siivekkäät ystävät saavat ravintoa muulloinkin kuin jouluna. Illalla kaunis kuutamo valaisee hanget ja houkuttelisi hiihtämään. Käytössä ei vain ole sellaisia suksia, joilla voisi mennä umpihankeen. Ehkä tulevina talvina löytyy apuvälineet umpihankihiihtoon.
keskiviikko 30. joulukuuta 2009
Uudenvuoden aatonaatto
Mökki hiljenee, kissa, rotat ja tytöt lähtivät omille reissuilleen Jyväskylään ja Keskisen kautta Järvenpäähän. Sauna lämpenee päivän valon hiipuessa ja sinisyyden vallatessa maan. Kävin kuvaamassa näkymiä, lumi peittää maan ja kaikki on uskomattoman kaunista.
Vielä muutama päivä lomaa, sitten seuraavaksi pitää tulla pääsiäiseksi, jos vain saa jotenkin vapaapäivät sovitettua. Ja kesällä alkaa uuniremontit, savuhormit tutkitaan ja saadaan tilanne siltä osin valmiiksi seuraavan vuoden isoa remonttia odottamaan.
perjantai 25. joulukuuta 2009
Mökillä
Nyt on joulupäivän ilta ja olen ollut mökillä muutaman tunnin. Sisareni oli miehensä kanssa tehnyt täällä vaikka mitä. Piti vain laittaa lämpöä ja lupasin karisemattoman kuusen laittaa tupaan. Näin oli, mutta ei siinä kaikki. Kaikki pöydät olivat saaneet kauniit liinat, ikkunoihin oli ripustettu valosarja ja radio soitti joululauluja tullessani. Lisäksi jääkaappi odotti pullollaan jouluherkkuja. Eikä edes koikku ollut jäänyt unhoon. Koiruliinille oli oikein oma lahjapaketti herkkukorvineen ja torkkuhuopineen. En pysty/kykene koskaan korvaamaan heille tätä.
Isääkin kävin tullessani katsomassa. Hän on väsynyt ja jotenkin alakuloinen. Vaikka ihmekö tuo on kun äidin kuolemasta on vasta muutama kuukausi. Mutta jotenkin luulen isän äitiä hoivatessaan, ja hoitokodissa päivittäin käyneenä, käyttäneen voimavaransa loppuun. Nyt kun ei ole pakko tehdä ja olla vahva tulee eteen voimien puute ja levon tarve. Toivottavasti isä jaksaa vielä monta vuotta olle seurassamme. Sen verran tärkeä henkilö hän on, samoin kuin äitikin oli. Poismenon jättämän tyhjyyden huomaa vasta jälkeenpäin.
perjantai 11. joulukuuta 2009
Kirjasto


Olen hiljaa mielessäni suunnitellut mökin muutoksia. Yhden huoneen osalta olen jo saanut ajatukset valmiiksi. Mökkini päädyssä on pieni kamari, joka on ollut vuokrattuna aikanaan ulkopuoliselle metsurille. Mökin ostaessani tuo huone oli surkean näköinen ja tuntui toivottomalta saada kuntoon. Ensiksi ajattelinkin muokata siitä sauna/pesutilan.
Mutta sisareni ahkeruuden avustamana se saatiin tyhjättyä kaikesta epämääräisestä töhnästä. Sitten ei ku vanhat pinkopahvit pois ja seinä tutkimaan. Sieltä löytyi kaunis punamullattu seinä ja toinen päätyseinä oli vanhaa ladon seinälautaa. Laudasta oli punamulta karissut ja jäljellä oli aivan mielettömän hieno seinä. Nurkasta löytyi tulisijaa varten tiilipelkka ja virheetön hormi. Siis unohdetaan sauna ja tehdään kirjasto.
Ikkunaseinälle uusi ikkuna ja hiukan lisäeristettä, huokoista kuitulevyä, siihen päälle gyproclevytys ja tapetti. Vanhan mallin mukainen, vaalea temperamaalilla tehty. Punamultaseinät saavat jäädä näkyville ja kirjahyllyt tehdään koivupöllin pätkien varaan kiinnitetyistä koivulankuista. Avoimeksi siten että seinä jää näkyviin hyllyjen taakse. Latialankut hiotaan maalittomiksi ja öljytään. Katto jää maalaamattoaksi ponttilautakatoksi. Karu mutta viihtyisä huone. Nurkkaan muurataan pikku kamina.
maanantai 30. marraskuuta 2009
Joulukuu alkaa
Tässä täytyy ryhdistäytyä ja alkaa varailla junaan paikkoja joulunajaksi. En kylläkään aio rynniä koiran ja muiden elukoiden kanssa ennen aattoa mihinkään. Ehkä Joulupäivänä saisi paikan junaan eläinten kera. Tarkoitus on viettää aikaa mökillä tammikuun 3 päivään saakka. Sellainen 10 päivää metsän reunassa pimeässä luonnossa takkatulen loimussa.
Ei välttämättä huono ajatus. Saa nyt sitten nähdä miten onnistuu.
perjantai 6. marraskuuta 2009
Mökki

No nyt päästän lopulta asiaan, elikkä kertomaan vanhasta hirsimökistä ja sen kunnostamisesta ja ennenkaikkea sen kunnostuksen suunnittelusta. Mökki, tai talo, on ollut omistuksessani, tai pankin omistuksessa, nyt kolme vuotta ja olen viettänyt siellä yhteensä puoli onnellista vuotta lomilla.
Mökki on hyvin vanha vanhimmilta osiltaan, vanhin vuosiluku on 1811 tai 1871. Vaikea sanoa kun seinähirsiä on rakennusta muutettaessa vähän piiluttu. Vuosiluku on entisessä pohjoisen päädyn seinässä, Seinä on ollut ulkoseinä. Sää syönyt ja kun rakennusta jatkettiin yksihuoneisesta eteiskamari savutuvasta kaksihuoneiseksi eteiskamarilliseksi uloslämpiäväksi torpaksi, sen päätyyn salvettiin uusi huone ja ikkuna muutettiin oveksi.
Sellaisena rakennus sitten oli aina 1950-luvulle, jolloin sen toiseen päähän rakennettiin keittiö ja kamari sekä runkoa leventäen päätykamarin viereen pieni kamari. Siinäpä sitten muutokset ovatkin. Uusia huoneita on jossakin vaiheessa vuokrattu ulkopuolisille ja niiden seiniin on vedetty sisäpuolelle 5 senttiä karhuntaljaa, pahvitettu ja tapetoitu. Vanhojen pinkopahvien alta paljastui kauniit terveet hirret ja siitä lähti liikkeelle ajatus ulkovuorauksen parantamisesta. Ulos hengittävää materiaalia ja uusi pystylaudoitus, samoin vanhat ikkunat uusiksi. Ikkunoissa kyllä olisi vanhaa puhallettua lasia olevia ruutuja ja osin vedettyä lasia olevia. Mutta kun pokat ovat vanhat ja heikot on koko systeemi muutettava.
Lämmityslaitteina on tällä hetkellä toimiva hella, kamarissa pystyuuni ja tuvassa kaunismuotoinen takkauuni. Toimiva ja pienellä kunnostuksella toimii ainakin 50 vuotta eteenkin päin. Nämä eivät kuitenkaan tule olemaan peruslämmön tuottoon tarkoitettuja. Olen ajatellut laittaa mökkiin mukavuuksia. Juokseva vesi, vaikka juoksee se nytkin, jos jaksan juosta. Samalla kun vesijohtoverkostoon liitytään, voi laittaa myös joko maalämpöpumpun tai aurinkopaneelin tai lämpöpumpun erilaisina yhdistelminä. Pitää laskea, mikä on järkevin,
No, näistä tiedoista jo käy ilmi minkä eräät tutut ovat sanoneet: ei tuo ole mikään mökki vaan talo. Heille on annettu aivan väärää tietoa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)