Ukkosta

Illala ilma oli hautova, kostea ja tukahduttava. Ei auttanut vaikka ikkunat olivat auki ja läpiveto kunnossa. Tukahduttavaa. Bellakin oli levoton eikä asettunut levolle. Joskus puolen yön jälkeen alkoi hyvin voimakas ukonilma. Koko taivaankansi jytisi ja välähteli. Satoi kunnolla. Aikansa rytisteltyään saapui rauha ja tuulenvire pääsi viilentämään mökin. Unikin maistui, niin Bellalle kuin minullekkin.

Aamu koitti pilvisenä mutta sateettomana. Postin kääntökin näytti onnistuneen. Eilinen sanomalehti odotti lukemistaan. Mitenkähän Mahtaisi Hesari ehtiä tänne oikeana aamuna kun Keskari ei ehdi, vaikka painetaankin pohjoisempana. Eipä sillä nyt niin isoja merkityksiä ole, Kunhan tulee joskus. Päivällä sitten kieputin pyörän matkahuollolle noutamaan matkatavaroita. Mukavaa liikuntaa pilvisessä säässä.

Mökillä

Täällä jälleen. Bellan ja rottakaisten kanssa. Matka meni mukavasti, mitä nyt takana istuneen naapurin kissa yritti tehdä tuttavuutta. Ymmärrettävästi nenään tulvi mielenkiiintoisia hajuja kuljetuskorista - rottia - eikä osannut pelätä Bella-koiraa. Miksipä pelkäisi kun kissalla oli mielenkiintoinen nimi: Perro = koira. Sanoin omistajalle että Bella saattaa saada päähänsä syödä kissan. Koskaan ei tiedä näöllä ajavista koirista, mikä laukaisee metsästysvietin. No Kissa nimeltä Koira ja koira nimeltä Bella sitten vähän haistelivat toisiaan. Hyväksyntä molemminpuolinen, sama vaunu, ollaan sitten samaa pesuetta, mutta rottiin ei sitten kosketa. Kissan omistaja sai tutustua rottiin ja oli aivan ihastunut pieniin nappisilmiin.

Seinäjoelta päästiin mökille kivuttomasti,tuttu Mersu kurvasi parkkipaikalle kun pääsimme eläinten kera laskeutumaan junasta ja siirtymään varjoisalle aluelle odottamaan. Ei siis odotusta vaan Bella hyppäsi takapenkille kun oven aukaisi, asettui makuulle ja röhähti.

Mökillä sitten pieniä järjestelyjä. Tarjan pesemät verhot paikoilleen, rotille heinät häkkiin ja vettä lähteeltä. Tulokahvit tippumaan ja pyörälle kyytiä kohden kyläkauppaa. Se on kirjaimellisesti kyläkauppa, moni R-kioski on suurempi. Mutta kaikki mitä tarvitaan löytyi. Leppoisa ja kiireetön tunnelma, jutusteltiin kauppiaan kanssa niitä näitä.

Kamerakin oli eksynyt kaulaan roikkumaan, niin kuin aina. Matkalla muutama kuva. Bella tuli innolla nuuskimaan ostoksia: Tavallisia kaupan kuivanappuloita, ja helapää-makkaraa. Vesi alkoi valua suupielistä. Hyvin maistui. Rotat puolestaan rakentelivat heinistä pesää, mutta liian kuuma, ei jaksa. Siis kerälle vanhaan lastenpyörän etukoriin kangasriepujen päälle, pehmyttä ja ilmavaa. Matka oli pienille ensitutustuminen SUUREEN maailmaan, kauheita kolinoita, nuuskivia kissoja ja lopulta häkki, jossa heiniä eikä puruja. Jännää mutta kivaa. Nukuttaa - niin Bellaakin.

Huomasin, että en voi käyttää samaan aikaan langatonta nettiä ja television antennivahvistinta, menevät molemmat sekaisin. Liikenne hidasta ja kuva seisoo pikselimössönä. Siispä kun ollaan netissä, ollaan netissä tai kun katsotaan töllöä niin katsotaan töllöä. Hyvä niin.

Pienellä mäellä

Palasin tänään mökiltä, jonka maarekisterinimi on Pienimäki. Siitä on saatu blogini nimi. Tarkoitus oli tehdä yhtä ja toista. Mutta tuli tehtyä vain toista, ei sitä yhtä lainkaan. Tarkoituksenani oli istuttaa yksi uusi omanapuu putarhaan ja siirtä vanhoja ruusupensaita varjoisasta ovenpielestä valoon. Se omenapuu jäi istuttamatta. Kas kun päästessäni Peräseinäjoelle, oli paikallinen puutarhamyymälä jo kiinni. Jotenka se puu jäi ostamatta. Katselin kyllä kaihoten kaneliomenapuun terhakkaa tainta ja havaitsinpa myös perheomenapuun. Se on puu, johon oli ympätty vaaleakuulas, kaneli ja Antonovka samaan runkoon. Siinä olisikin oivallinen puu, kaikki yhdessä. Mökillä Vaaleakuulas oli komeassa kukassa, ensikertaa. Kimalaiset, tai niin kuin niitä lapsena kutsuttiin, mötiäiset ja mehiläiset surrasivat ahkeasti kukissa.

Ruusuja siirtelin kolme samaan kuoppaan, olivat kärsineet aika paljon talvella, vaikka vanhoja maatiaislajikkeita ovatkin. Toivottavasti lähtevät nyt uudessa paikassa vielä kasvuun. Lauantai ja sunnuntai olivat hiukan tuulisia ja pilvisiä - hivenen ripsautti sadettakin jossakin välissä. Pelloilla kulkivat kuovit terhakkoina, käyrät nokat painuvat aina ajoittain pehmeään ja hyvälle tuoksuvaan multaan jonkin makupalan perään. Kauempana näkyi kurkipari pitävän vielä keväisiä tanssejaan, vaikka pesässä onkin jo varmasti muna tai kaksi. Koira nautti olostaan, makoili tyytyväisenä sängyllä ja päästessään autosta pihaan ja ovesta sisään urahti tyytyväisenä. Etsi mukavan asennon ja sulki silmänsä. Tyytyväinen tuhina kuului sängystä pitkään.

Tuon mun paikkani nimi on tavallaan mielenkiintoinen, alkuperäisessä muodossaan se esiintyy vuodelta 1811 verokirjoissa nimellä Lillbacka, on siinä maanmitarilla ollut huumorintajua, onhan siinä mäki - kun käyttää vilkasta mielikuvitusta. Maaston korkeuserot ovat luokkaa puoli mertiä ja hiukan yli mutta alle metrin. Kallio siinä on ollut silloin pinnassa. Nyt siinä on maa-ainesta 10 senttiä tai alle peittona. Perustukset ainakin ovat kestävät, kun ne on vanhimmassa osassa tehty yhtenäisistä kivipelkoista suoraan kalliolle. Eivät petä. Laajennusosien perustukset eivät ole yhtä järeitä, ensimmäinen laajennus on perustetu kivilohkareille, jotka ovat kalliolla, viimeisin laajennus on valetu betonista, epäilen, ettei siinä ole rautaa, mitä nyt joku rautanaula sattunut putoamaan sekaan tai joku vanha risa polkupyörän runko. Sen yksi kulma saattaa olla alueella, jossa kallio, silokalliota, päättyy jyrkkään rosoiseen reunaan. Joten mitä ihmettelen, onhan siinä ollut mäki - pohjalaisen mittapuun mukaan kun Seinäjoella on Jouppilanvuori, mäki joka ei koollaan erityisemmin herättäisi huomiota näillä seuduilla.