Viikonloppu mökillä

Sain päähäni tehdä nopean mökkireissun. Lähdin perjantaina suoraan töistä klo 21,35 Pasilasta. Seinäjoella oli jatkokuljetus valmiina kello 02,05 ja mökillä vähän ennen kolmea. Sain loistavan idean sytyttää tulet paitsi takkaa myös makuuhuoneen uuniin. Tohotin lämpöä hormiin, mutta olin liian hätähinen ja sytytin puut liian aikaisin. Alku vaikutti hyvältä, mutta kun olin purkanut laukun ja menin katsomaan, sain avata ovet ulos ja ikkunat nyös. Huone tulvi täyteen savua. Piippu ei ollut ehtinyt kuivua tarpeeksi ja sinne oli muodostunut kunnon este. Ei auttanut kuin kontata lattialla ja avata hormin luukku ja lykätä töhötintä lisää. Parin minuutin kuluttua piippu hörähti ja puut alkoivat palaa iloisesti. Tuulettamisessa kului aikaa melkoisesti ja kaikki tavarat haiskahtivat lauantaina rankasti savulle.

Sateisena päivänä lykin nurmikon lyhyeksi ja lämmittelin saunan. Vettä ei tarvinnut hakea kaukaa kun taivas lahjoitti minulle pehmeää pesuvettä ison padallisen ja saavillisen. Lisäksi kaukalot olivat uudestaan täynnä siinä vaiheessa kun sauna oli kylpykunnossa. Sateisena iltana ei sitten voinut tehdä paljoakaan, siispä tietokoneen kimppuun ja ohjelmiston uudelleenasennus käyntiin. Tosin ennen asennusta piti saada poistettua vanha tietoturvaohjelma. Se herjasi aina kun sitä uritti poistaa, mitkään oikeudet eivät tuntuneet olevan riittäviä. Ei siis muuta kun purkaa ohjelmaa alkutekijöihinsä ja poistaa sieltä tiedostopätkiä ja yrittää löytää se oikea pätkä. Noin 2000 pätkän jälkeen löytyi oikea ja loput lähtivät sitten nätisti. Yhdessä tiedostossa oli jokin koneella syntynyt virhe - kun asensin mobiilitikun pari vuotta sitten - joka esti ohjelman poiston. No sittenhän loppu olikin helppoa. Levyt vuorotellen pesään ja siinä se oli. Uusi keskusmuistin laajennus kiinni ja kone käyntiin. Hiphurraa. Se toimii sittenkin.

Kyllä mä olen hyvä;-D.

Sunnuntaina höpisin naapureiden kanssa ja kävin kuvaamassa. Kirkolla kävin katsomassa isää. On saanut takaisin elämäntahtoa ja tuntuu olevan tyytyväinen elämäänsä.

Rottajahdissa

Viime postauksestani onkin kulunut viikko. Kuinkas tässä näin pääsi käymään? Viikko vierähti huomaamatta hikoillessa ja töitä vältellessä, lomalainen.

Tästä viikonlopusta muodostuikin mielenkiintoisen tapahtumarikas. Lähdin lauantaina kirkolle, matkaa on n. 8 kilometriä. Vein pyykkipussin isän luo ja laitoin pesukoneen päälle. Olin poissa mökiltä 4 ½ tuntia. Väliaikana oli tapahtunut ihmeitä. Lähtiessä olin antanut pikkurotille vesimelonia ja rapsutellut niitä, laittanut vielä tuulettimen sopivaan paikkaan ettei häkki lämpene liikaa. Palatessa häkissä köllötteli vain vanhin rotista riippualustalla. Lattialla lojui häkin reunasta pudotettu vesipullo, jalkapallilta oli lattialle pudotettu pöytälamppu, rikki. Tuvassa oli öljylampun lasi pudonnut ompelukoneen päälle, ehjänä. Nuorista Houdinirotista ei jälkeäkään. Paitsi lattialuukun kohdalla, luukku oli kallellaan ja sahanpurujen peitossa. Näin vilaukselta kaksi viiksekästä pallokorvaa lattiatäytteiden joukossa.

Metsästys käyntiin. Kolmen tunnin odotuksen jälkeen uteliaampi seikkailija jäi kiinni juustopala huulessa. Eiku häkkiin. Toinen Huodini oli varovaisempi. Se oli ilmeisesti aikonut ryhtyä talosille lattian alle. Pariin otteeseen sain sormituntuman kaveriin, mutta luiskahti pois. Luukku yöksi kiinni ja aamulla uusi yritys: luukkua varovasti auki ja hyvälle tuoksuvaa keksiä keskemmälle. Haju houkutteli otuksen lattialle jolloin sain luukun kiinni. Jeesusteippi pelastaa tilanteen. Luukku teipillä kiinni ja karkurin ohjailua kohden päätykamaria. Sinne ja siellä piiloon uuniin. Sieltä sain karkurin sitten helposti kiinni. Ei pitänyt ajatuksesta mutta toisen karkurin kanssa käytiin ilmeisesti vilkasta keskustelua. Ruokaa häkkiin ja juotavaa lisää. Jälleen avuksi jesari. Puikot teipillä kaksipuolisesti yhteen ja häkki vielä alareunasta teipaten paikalleen. Ei pitäisi enää päästä karkuun.

Iltapäivällä sitten tein pienen pyöräretken ja kiersin Korteskylässä ihailemassa hienoja vanhoja asumattomia taloja. Niitä on siellä useampiakin. Tuntuu jotenkin pahalta katsella niitä kauniisti rakennettuja hirsitaloja vähitellen rapistumassa ja katoamassa ajanpyörän pyöriessä vääjäämättömästi rataansa. Osa taloista on ollut asumattomana jo vuosikymmenet, silti edelleen ryhdissään, kunnes katto alkaa vuotaa. Sitten niitä ei enää pelasta mikään.

Helteistä puuhastelua

Tänään oli aivan pakko ryhtyä pihapuuhiin. Rohonleikkuri esiin ja käyntiinykäisy. Paita pois ja leikkaamaan. Jossakin vaiheessa tuli nurmella, = hirveässä heinässä, vastaan vanha pölkkypöytä ja penkit. Kun siirsin niitä ne hajosivat käsiin. Pärryytin moottorisahalla loput paloiksi, ei paljoa jäänyt, ehkä padallisen vettä saa kuumaksi.

Harmitti häiritä perhosten ateriointia kukissa, siispä isoin osa heinikosta jää leikkaamatta. Se pitäisikin vetää viikatteella nurin. Ehkä vähitellen, pitää jättää joitakin kasveja pystyyn siementämään, ainakin päivänkakkarat ja kissankellot pitää jättää rauhaan. jos vaikka vanhasta pellosta muodostuisi vähitellen kukkaketo. Vaikka taitaa olla turhia toiveita ja toteutumattomia ajatuksia. Pellolla pörräsi runsaasti lapsuuden perhosia ja hyönteisiä. Kimalaisia oli eniten, tai oikeastaan hyttysiä ja paarmoja - olivat kiukkuisia kuin mitkä - perhosista eniten oli ilmassa nokkosperhosia ja erilaisia sinisiipiä.


Nyt sitten naputtelen tätä juttua saunan jälkeen. Olo on raukea.

Mökillä

Täällä jälleen. Bellan ja rottakaisten kanssa. Matka meni mukavasti, mitä nyt takana istuneen naapurin kissa yritti tehdä tuttavuutta. Ymmärrettävästi nenään tulvi mielenkiiintoisia hajuja kuljetuskorista - rottia - eikä osannut pelätä Bella-koiraa. Miksipä pelkäisi kun kissalla oli mielenkiintoinen nimi: Perro = koira. Sanoin omistajalle että Bella saattaa saada päähänsä syödä kissan. Koskaan ei tiedä näöllä ajavista koirista, mikä laukaisee metsästysvietin. No Kissa nimeltä Koira ja koira nimeltä Bella sitten vähän haistelivat toisiaan. Hyväksyntä molemminpuolinen, sama vaunu, ollaan sitten samaa pesuetta, mutta rottiin ei sitten kosketa. Kissan omistaja sai tutustua rottiin ja oli aivan ihastunut pieniin nappisilmiin.

Seinäjoelta päästiin mökille kivuttomasti,tuttu Mersu kurvasi parkkipaikalle kun pääsimme eläinten kera laskeutumaan junasta ja siirtymään varjoisalle aluelle odottamaan. Ei siis odotusta vaan Bella hyppäsi takapenkille kun oven aukaisi, asettui makuulle ja röhähti.

Mökillä sitten pieniä järjestelyjä. Tarjan pesemät verhot paikoilleen, rotille heinät häkkiin ja vettä lähteeltä. Tulokahvit tippumaan ja pyörälle kyytiä kohden kyläkauppaa. Se on kirjaimellisesti kyläkauppa, moni R-kioski on suurempi. Mutta kaikki mitä tarvitaan löytyi. Leppoisa ja kiireetön tunnelma, jutusteltiin kauppiaan kanssa niitä näitä.

Kamerakin oli eksynyt kaulaan roikkumaan, niin kuin aina. Matkalla muutama kuva. Bella tuli innolla nuuskimaan ostoksia: Tavallisia kaupan kuivanappuloita, ja helapää-makkaraa. Vesi alkoi valua suupielistä. Hyvin maistui. Rotat puolestaan rakentelivat heinistä pesää, mutta liian kuuma, ei jaksa. Siis kerälle vanhaan lastenpyörän etukoriin kangasriepujen päälle, pehmyttä ja ilmavaa. Matka oli pienille ensitutustuminen SUUREEN maailmaan, kauheita kolinoita, nuuskivia kissoja ja lopulta häkki, jossa heiniä eikä puruja. Jännää mutta kivaa. Nukuttaa - niin Bellaakin.

Huomasin, että en voi käyttää samaan aikaan langatonta nettiä ja television antennivahvistinta, menevät molemmat sekaisin. Liikenne hidasta ja kuva seisoo pikselimössönä. Siispä kun ollaan netissä, ollaan netissä tai kun katsotaan töllöä niin katsotaan töllöä. Hyvä niin.

Juhannus

Juhannuksen tuli käytyä mökillä. Kolme kaunista päivää; vaika yhtenä satoikin. Siivoilin nurkkia ja raahasin jälleen jotakin sellaista ulos, josta oli päästävä lopullisesti eroon. Juhannuskokossa paloi yksi kappaletta vanhoja romuisia sohvia. Ihmettelin sohvassa ollutta pientä reikää ja ihmeellisiä pieniä kikkareita lattialla. Tekijä selvisi seuraavana päivänä, kun löysin lattialta ison kyyn. Se oli ilmeisesti tullut edellisen käynnin jälkeen sisään vanhaa pesualtaan putkea pitkin. Kikkareet olivat sulamatonta tavaraa syödyistä hiiristä ja koiran kuivamuonanappuloista. Pidin mokomalle oikeat madonluvut ja niiden lopputulemana se otti ja kuoli. Rajansa sitä on minunkin eläinystävällisyyellä. Tontilla saa olla, muta sisään ei tarvitse tunkea, siinä juuri kulkee raja.

Kokko paloi iloisesti ja sauna kutsui kahdesti. Grilannut en, mutta kiukaalla kypsyi sekä makkara etä hunajamarinoitu possunkyljys, kyljykset siis nätisti vanhalla kuhmuraisella pannulla kansi päällä. Pitää kokeilla toistekin, ainakin tällä kerralla tuotos oli mehevää ja mureaa. Unetkin maistuivat ikkuna avoinna, hyttysverkko paikallaan. Ulkoa kuului leppälinnun ääntely ja oli mukava herätä korppien ronkkumiseen. Opettivat jälkikasvuaan oikeaan oksallelaskeutumiseen. Lentelivät useasti samojen oksien välillä puolelta toiselle, näytäen mallisuorituksen, jota jälkeläiset sitten matkivat.

Polun varrella oli metsopoikue, lähtivät siivet paukkuen lentoon kun tulin liian lähelle. Komeita lintuja. Kurkiparikin huuteli jossakin kauempana suolla, en saanut niitä silmiini. Tulevat varmaan kohtapuoleen poikasensa kanssa näkyville peltoaukealle ruokailemaan. Mutta missä olivat kuovit? Toukokuussa kuoveja oli useitakin, nyt ei näkynyt ensimmäistäkään. Pellolla koikkelehti muutama töyhtöhyyppä.Perhosia oli useampiakin ja samoin erilaisia korentoja.

Hyvää kesää vielä juhannuksenkin jälkeen.

Pienellä mäellä

Palasin tänään mökiltä, jonka maarekisterinimi on Pienimäki. Siitä on saatu blogini nimi. Tarkoitus oli tehdä yhtä ja toista. Mutta tuli tehtyä vain toista, ei sitä yhtä lainkaan. Tarkoituksenani oli istuttaa yksi uusi omanapuu putarhaan ja siirtä vanhoja ruusupensaita varjoisasta ovenpielestä valoon. Se omenapuu jäi istuttamatta. Kas kun päästessäni Peräseinäjoelle, oli paikallinen puutarhamyymälä jo kiinni. Jotenka se puu jäi ostamatta. Katselin kyllä kaihoten kaneliomenapuun terhakkaa tainta ja havaitsinpa myös perheomenapuun. Se on puu, johon oli ympätty vaaleakuulas, kaneli ja Antonovka samaan runkoon. Siinä olisikin oivallinen puu, kaikki yhdessä. Mökillä Vaaleakuulas oli komeassa kukassa, ensikertaa. Kimalaiset, tai niin kuin niitä lapsena kutsuttiin, mötiäiset ja mehiläiset surrasivat ahkeasti kukissa.

Ruusuja siirtelin kolme samaan kuoppaan, olivat kärsineet aika paljon talvella, vaikka vanhoja maatiaislajikkeita ovatkin. Toivottavasti lähtevät nyt uudessa paikassa vielä kasvuun. Lauantai ja sunnuntai olivat hiukan tuulisia ja pilvisiä - hivenen ripsautti sadettakin jossakin välissä. Pelloilla kulkivat kuovit terhakkoina, käyrät nokat painuvat aina ajoittain pehmeään ja hyvälle tuoksuvaan multaan jonkin makupalan perään. Kauempana näkyi kurkipari pitävän vielä keväisiä tanssejaan, vaikka pesässä onkin jo varmasti muna tai kaksi. Koira nautti olostaan, makoili tyytyväisenä sängyllä ja päästessään autosta pihaan ja ovesta sisään urahti tyytyväisenä. Etsi mukavan asennon ja sulki silmänsä. Tyytyväinen tuhina kuului sängystä pitkään.

Tuon mun paikkani nimi on tavallaan mielenkiintoinen, alkuperäisessä muodossaan se esiintyy vuodelta 1811 verokirjoissa nimellä Lillbacka, on siinä maanmitarilla ollut huumorintajua, onhan siinä mäki - kun käyttää vilkasta mielikuvitusta. Maaston korkeuserot ovat luokkaa puoli mertiä ja hiukan yli mutta alle metrin. Kallio siinä on ollut silloin pinnassa. Nyt siinä on maa-ainesta 10 senttiä tai alle peittona. Perustukset ainakin ovat kestävät, kun ne on vanhimmassa osassa tehty yhtenäisistä kivipelkoista suoraan kalliolle. Eivät petä. Laajennusosien perustukset eivät ole yhtä järeitä, ensimmäinen laajennus on perustetu kivilohkareille, jotka ovat kalliolla, viimeisin laajennus on valetu betonista, epäilen, ettei siinä ole rautaa, mitä nyt joku rautanaula sattunut putoamaan sekaan tai joku vanha risa polkupyörän runko. Sen yksi kulma saattaa olla alueella, jossa kallio, silokalliota, päättyy jyrkkään rosoiseen reunaan. Joten mitä ihmettelen, onhan siinä ollut mäki - pohjalaisen mittapuun mukaan kun Seinäjoella on Jouppilanvuori, mäki joka ei koollaan erityisemmin herättäisi huomiota näillä seuduilla.