Näytetään tekstit, joissa on tunniste Puutarha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Puutarha. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. heinäkuuta 2010

Helteistä puuhastelua





Tänään oli aivan pakko ryhtyä pihapuuhiin. Rohonleikkuri esiin ja käyntiinykäisy. Paita pois ja leikkaamaan. Jossakin vaiheessa tuli nurmella, = hirveässä heinässä, vastaan vanha pölkkypöytä ja penkit. Kun siirsin niitä ne hajosivat käsiin. Pärryytin moottorisahalla loput paloiksi, ei paljoa jäänyt, ehkä padallisen vettä saa kuumaksi.

Harmitti häiritä perhosten ateriointia kukissa, siispä isoin osa heinikosta jää leikkaamatta. Se pitäisikin vetää viikatteella nurin. Ehkä vähitellen, pitää jättää joitakin kasveja pystyyn siementämään, ainakin päivänkakkarat ja kissankellot pitää jättää rauhaan. jos vaikka vanhasta pellosta muodostuisi vähitellen kukkaketo. Vaikka taitaa olla turhia toiveita ja toteutumattomia ajatuksia. Pellolla pörräsi runsaasti lapsuuden perhosia ja hyönteisiä. Kimalaisia oli eniten, tai oikeastaan hyttysiä ja paarmoja - olivat kiukkuisia kuin mitkä - perhosista eniten oli ilmassa nokkosperhosia ja erilaisia sinisiipiä.


Nyt sitten naputtelen tätä juttua saunan jälkeen. Olo on raukea.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Sateisen sunnuntaipäivän askarteluja




Tänään tuli taivaan täydeltä vettä, onneksi vain lyhyen ajan. Tämän päivän työsuunnitelmat menivät vähän pieleen, mutta kerrankos noin on käynyt. Piti nimittäin pestä ensimmäinen erä mattoja. Ei oikein napannut mennä matonpesupaikalle kastumaan muustakin kuin letkusta tulevasta vedestä. Olishan matot hyvä saada myös kuivamaan ja se tapahtuu parhaiten tuulisella tai aurinkoisella ilmalla.

Mattopyykin tilalle keksin muuta tekemistä: Hain taloyhtiön varastosta pensasleikkurin ja vedin vanhan piikkipensaikon matalaksi. Toivottavasti ne nyt kuolivat. Lähtökohtaisesti vaikuttaisi hyvältä. Pensaissa ei ollut juurikaan viherrystä näkyvissä. Neljä tai viisi oli ainakin kohdannut loppunsa talvella. Kyllä pensaat ovat aivan kauniita kukkiessaan ja syksyllä oransseine pikkumarjoineen, mutta niiden hoito ei oikein napaa ketään. Pensaat ovat ainakin nyt alhaalla ja kädet täynnä onttoja piikkejä - niitä ei saa irti nahasta vetämällä. Täytyy odottaa että alkavat mätiä. Sitten ne saa puristettua ulos, ehkä. Oksat ovat vielä rinteessä, vetelin niitä pieniksi paloiksi, ettei niitä tarvitsisi viedä minnekkään, sillä haravoinnin ja pois kantamisen jälkeen on piikkejä jokaisessa mahdollisessa suojaamatomassa ruumiinosassa ja vähän suojatuissakin. En tiedä, kuka on ollut se ystvällinen ihminen, joka on suunnitellut rinteen istutukset alunperin. Vai onko laitettu mitä halvalla on saatu?

Samalla, kun varastolla kävin, otin ruohonleikkurin mukaan ja ajoin nurmikon. Sinikellot ja muut pikkusipulit olivat kukkineet ja kuihtuneet, niin on hyvä aloitaa nurmikon hoito. Kielot näytävät vähitellen ryömoivän koko alalle, mikäpäs siinä. Kukkivat nätisti, eikä meillä ole kotona ketään sellaista, joka alkaisi kukkia tai marjoja maistella. Kotkansiipi on valloittanut kukkapenkin, mikä on myöskin hyvä asia koska kukkatarhojen hoito ei ole minulle mikään intohimo. Mitä helpompi hoitaa sen parempi.