sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Järven ranalla





Kävin tänään ostoksilla. Oli aivan pakko, kun talven hiekoitussepeli tunkeutui työkenkieni pohjiin ja kiilasi pohjan kumit pieniksi lohkoiksi. Joukossa oli isoja 10-20 mm kokoisia palasia. Ne ovat ilmeisesti tulleet pohjiin rakennustyömaan ympäristöstä. Tuhoisa talvi jalkineille. Kengät löytyivät ja ainakin pohjissa pitäisi riittää kulutuspintaa vähäksi ajaksi.

Samalla havaitsin kävelykadulla toimintaa: Markkinat ja sirkus Rantapuistossa. Kiersin markkina-alueen ja hiplasin himokkaasti visakoivusta sorvattuja esineitä. En ostanut. Sen sijaan ostin ohrarieskan ja Wiipurinrinkeleitä. Niin ja yllätykseksi itsellenikin pari orvokkia kukkimaan pikkukoriin pöydälle.

Markkina-alueelta jatkoin rantaan ja tein havainnon silkkiuikusta ja muutamista muista siivekkäistä. Muutamassa viikossa ranta on parhaimmillaan: ruskean talvisen kortteikon seasta alkaa työntyä tuoretta vehreyttä ja linnut aloittavat pesintänsä. Tuntuu hassulta, että yksi Suomen parhaista lintujärvistä sijaitsee keskellä kaupunkialuetta. Kai Tusulakin on jo luokiteltava kaupunkimaiseksi, ainakin Hyrylän kohdalta ja sitten Järvenpään pää on selkeästi kaupunki.

Tuusulanjärven purjehtijatkin olivat jo ehtineet vesille. Purjehtijoita on mukava seurailla ja veneet, tai jollat vai mitä ne nyt oikeastaan ovatkaan, purjeineen muodostavat mukavan kuvion järven keskiosalle ja Sarvikalliokin näyttäytyy purjeiden taustana mahtavammalta kuin onkaan.

Ensi viikolla sitten onkin jo Vappu. Odotettavissa siis pikkupakkasta ja räntäsadetta kevään juhlan kunniaksi.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Tohinakuukausi


Tämä huhtikuu on ollut sisällöltään hyvin vaihteleva. Alun rauhoittumisjakso mökillä muuttolintuineen latasi riittävästi virtaa seuraaville viikoille. Koulutussessioita, lakkovalmisteluja ja normaaleja töitä.

On uskomatonta mikä määrä työtä tarvitaan yhden päivän lakon valmistelemiseen ja siinä miten eräät elintärkeät tehtävät saadaan lakkotilanteessa hoidettua siten ettei vaaranneta ihmisten elämää. Eikä tehdä asioista turhan vaikeaksi hoitaa. Ymmärrän hyvin liittojen pyrkimykset ja tavoitteet. Omalla alalla tarjottiin mm neljän tunnin vuoroja ja vuoroväli olisi saanut jäädä alle kymmenen tunnin. Käytännössä tämä johtaisi pitkän päälle kestämättömään tilanteeseen. Työntekijät väsyisivät vajaiden lepotaukojen johdosta ja tehtävissä alkaisi esiintyä virheellistä toimintaa. Toisaalta ymmärrän myös työnantajan puolen asiassa. Tarve palveluille saattaa olla päivittäin hyvinkin lyhytaikaista, eikä ole taloudellisesti kannattavaa palkata henkilöä 5-tunnin vuoroon jos tarvetta on vain tunniksi tai kahdeksi. Saamani käsitys neuvotteluista oli kuitenkin aika negatiivinen. Kumpikaan osapuoli ei tuntunut todellisuudessa edes pyrkivän neuvotteluihin.

Minkä verran tässsä on mukana "teatteria", julkisuuteen annettua kuvaa yrityksestä päästä ratkaisuun ja minkä verran todellista ristiriitaa. Olen ihmetellyt miksi sopimusneuvottelut käydään aina yöllä, väsyneenä. Mitä järkeä on neuvotella silloin, kun aivot eivät toimi kunnolla? Eikö olisi viisaampaa aloittaa neuvottelut jo hyvissä ajoin, niin että on aikaa rauhassa ja kiihkottomasti, ilman ulkopuolelta ja jäsenistön taholta tulevaa painostusta, laatia sopimustekstit ja laskea kokonaisvaikutukset.

Samoin olen ihmetellyt porua, joka on noussut liittokohtaisista sopimuksista. Tämähän on sitä mitä haluttiin, kun kokoomus ja keskusta hyväksyvät kolmikantaneuvotteuista ja kokonaisvaltaisista yleissopimuksista luopumisen. Nyt kyllä huudetaan hirveistä tappioista, onhan niitä, mutta kuinka paljon todellisuudessa? Olen ihmetellyt ettei lokakuusta alkanut VR:n liikenteen jatkuva kova myöhästely, ole aiheuttanut mitään kustannuksia tuotannolle eikä elinkeinoelämälle. Todellisuudessa jo pääkaupunkiseudun lähiliikenteen ongelmat ovat aiheuttaneet enemmän poissaolotunteja kuin kevään lakot. Miksi hallitus ja pääministeri ovat hiljaa? Rahaa systeemien kuntoonsaattamiseen tarvittaisiin kuitenkin vain rajallinen määrä. Määrä, joka menetettiin esimerkiksi ahtaajien lakossa muutamassa tunnissa.

No, nämä ovat vain ajatuksia, joita on tullut tällaisen vähän tyhmän miehen päähän. Onneksi en ole päättäjä.

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Pääsiäisenä




Vietin pääsiäisen seudun mökillä koiran kanssa. Samalla tuli uusittua tutustuminen pohjalaisiin pääsiäistapoihin. Siellähän trullit ovat liikkeellä pääsiäislauantaina. Siksipä joka niemessä, notkossa ja pellon reunassa roihuaa kokko. Tuli pitää pahanilkiset trullit poissa talleista ja navetoista. Siksi en itse polttanutkaan mitään, eikä nyt oikein olisi ollut poltettavaakaan - paitsi yksi talo - mutta kun minä meinaan asua siinä, niin jätettiin polttamatta. Yhdessä talossa sytyteltiin kokkoa niin, että sen näki mun mökille. En viitsinyt lähteä kahlaamaan peltojen poikki noin kilometrin päähän kokolle.

Muutoin minulla kyllä oli pääsiäistunnelma, mökissä vielä joululiinat pöydillä ja silleen. Mutta lammasta oli, kananmunia ja mämmiä. Eipä siinä paljoa muuta tarvitse. Tosin mun pääsiäispatani ei tainnut olla missään ruokalistassa. Se kun piti tehdä aivan ehdottomasti takassa padassa. Pataan valmiiksi paistettua lampaan putkiluupaistia, sopiva määrä, pala possun kylkeä, että saadaan pataan sopiva rasva. Kuuman rasvan ja lihojen sekaan porkkanoita lohkoina, sipulia isoina paloina ja perunoita. Kaikkia sopivaksi katsotu määrä. Ripaus merisuolaa ja meiramia. Vettä siten että kaikki peittyy juuri ja juuri. Annetaan muhia padassa hiilloksella kunnes porkkanat ovat kypsiä. Sitten ripotellaan pinnalle persiljaa. Tuoreet olisivat parempia. Mulla oli vain kuivattua. Tuli syötyä ja kelpasi koiralle myös. Se on minulle onnistuneen aterian mitta. Jos mun nirppanokka venäjänvinttikoira syö, silloin kelpaa tarjota muillekin. Niin ja ne kananmunat, sellaiset 4 minuutin on parhaat, keltuainen vielä lähes löysä. Nam.

Sunnuntaina sitten kävin isän luona, jossa oli toisenlainen pääsiäisateria ja siskokset. Sen aterian olikin sitten valmistanut elämäntyönsä ruoan kanssa tehnyt vanhin sisareni. Ei ollut huonoa sekään.

Suurin syy siihen etten mennyt peltojen poikki pääsiäisvalakioille näkyy yhdessä kuvassa, Hämärän aikaan sekä kaksi joutsenparia ja yksinäinen kurki olivat sänkipellolla etsimässä helpotusta keväiseen ruokahuoltoonsa. Komeat linnut, saavat minun puolestani kaiken sen rauhan mitä tarvitsevat tässä vaiheessa vuota. Ja näyttäytyiväthän nuo sadan-kahdensadan metrin etäisyydeltä rauhallisina. Töräytellen ja toitotellen soidinmenoissaan. Miten lie kurjen laita, yksin näytti pellolla vielä olevan

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Vauhdikas viikko


Viimeviikko oli monipuolinen ja sattui yhtä sun toista. Töissä viikko huipentui lauantain juoksukilpailuihin. Sain päivän aikana kiidättää isoksi paisunutta mahaani ympäri kaupunkia ja jopa hyvällä onnistumisprosentilla. Poliisia tuli vaivattua useampia kertoja, eivätkä "pahantekijät" livenneet käsistä. Saan tietysti kiittää kauppojen henkilökuntaa tarkkaavaisuudesta ja ennakoimisesta. Erityisesti erästä kassaa on kiitettävä erityisesti. Hän torppasi karkuun pyrkivän hieman hankalan kaverin tulikaapin nurkkaan ja sai pidettyä paikoillaan, kunnes ehdin apuun puolen kilometrin päästä.

Ulkomaalaisia kiikarikauppiaita on myös alkanut liikkua aktiivisesti. He eivät tahdo ymmärtää, ettei kauppaa voi tehdä ihan tuosta vain. Vetoavat aina torikauppiaisiin, että miksi he saavat sitten myydä. Eivät ymmärrä myyntipaikan vuokrausta eivätkä alv-veroja lainkaan. Lisäksi kaupattavat kiikarit ovat laadultaan ala-arvoisia. Keskusteluissa tulee aina jossakin vaiheessa uhkaukset mukaan, peitettynä esimerkiksi kysymykseen: onko sinulla kännykkä? Soita vaimollesi.

Remonttirintamalta kuuluu vähän heikkoa, muurari on saanut lonkkaansa murtuman, joten on sänkyyn sidottuna ainakin vielä pääsiäisenä. Hänen piti tulla silloin tekemään arvio korjauksen mittaluokasta ja antamaan tarjouksen työn tekemisestä aiheutuvista kustannuksista. Onneksi työ ei ole sidottu juuri tähän kesään. Pitää sitten tehdä jotakin muuta kesällä. Mitä nyt osaa itse tehdä ja mihin saa tarvikkeita hankittua.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Lunta


Lunta riittää edelleen kiusaksi saakka. Tänään siirsimme taloyhtiön kinoksia uusiin paikkoihin. Syynä siirtoon on varautuminen kevääseen, yhtiön fysinen rakennuskanta ja sen sijainti rinnetontilla. Kun ylätasantelle on kasautunut useita tuhansia kuutioita lunta, joka sulaessaan muuttuu tietyksi määräksi vettä, maa kykenee imemäään siitä osan ja sadevesiviemärit osan, jäljellejääneet vedet hakeutuvat jonnekin. Painovoima huolehtii niiden siirtymisen alemmas, elikkä rinnettä alas taloyhtiön erillisen osan pihoille. Noilla pihoilla on jo valmiiksi ylijäämävettä. Seuraus on parkettien vaihto kun kosteus pääsee tunkeutumaan rakenteisiin tai aivan konkreettisesti sisälle.

Niinpä tässä on yksi jos toinen punnannut lunta kolalla tien toiselle puolelle metsikköön tai siirtänyt sitä kasoille paikoillle, joista kosteus pääsee paremmin imeytymään maahan. Samalla on tullut lapioitua seinän vieret puhtaaksi lumesta. Nyt vesillä ei ole suoraa reittia seinärakenteisiin ja tuuletusraot ovat auki sekä alhaalta että ylhäältä. Tämä mahdollistaa kosteuden tuulettumisen rakenteista pois.

Lumi on jo nyt hyvin märkää ja muutama tällainen päivä lisää uhkaa sulattaa lumet ennätysvauhtia. Nyt toivoisi muutamaa tuulisa päivää, jolloin hankien pintakosteus haihtuisi ilmaan muuttumatta rakennuksia uhkaavaksi kosteudeksi.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Mökkiunelmia




Niin on koittanut aika paljastaa mökkirempan seuraava toteutettava askelma: Tulisijojen kunnostaminen.

Mökissäni on toimiva puuhella, nätti pystyuuni ja takka/liesiuuni. Takassa en ole käyttänyt lieden ja uunin puolta omistusaikanani. Ulkoisesti en ole löytänyt halkeamia, enkä mitään muita vaurioita. Savulla kokeiltuani totesin sen vetävän huonosti. Ilmeisesti jossakin hormissa on irronnut tiili tai jotakin muuta vastaavaa. Kesällä siinä tehdään takkaan pintatiilien vaihto tulipesän alueella uusiksi tulitiiliksi, slammataan kamarin uuni pinnaltaan uudeksi ja maalataan kalkkimaalilla valkoiseksi. Samalla muurari saa tehdä päätykamariin vanhan pystyuunin mallisen uunin. Sieltä on purettu vanha peltikuorinen uuni pois ja on nyt pelkästään sähköpatterin varassa. Yhtä vanhaa kaminaa pitää katsoa, jos siitä saisi vielä käytökelpoisen kirjastohuoneeseen. Siellä ei tarvita mitään teholämmitintä sillä huone on pieni vain 3X3 metrinen.

Vinttikamarin seinistä saan harmaantumaan sopivasti vanhaa lautaa. Saan niistä kirjaston seiniin paikkatarpeita. Nyt joukossa on sekä vanhaa harmaantunutta punamullattua lautaa, että uutta vaaleaa käsittelemätöntä lautaa. Kun laitan eteläseinälle auringon valoon sään pieksettäväksi vanhaa jo hiukan harmaata saanutta lautaa, saa laudat nopeasti oikeaan sävyyn. Kirjaston seiniä ei levytetä siisteiksi vaan ne jätän "kirveellä veistetyiksi", sellaisiksi karkeiksi, vailla hienostelua oleviksi. Sellaista pintaa vasten kirjat ja ryijy muodostavat mukavan kontrastisen sisustan.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Sattumuksia




Kirjoittaminen on edelleen hidasta, mutta ehkä tämä tästä jäleen virkistyy. Tässä on viimeviikkojen aikana miettinyt useita erilaisia asioita ja ihmetellyt. Ihmetellyt miten ja miksi asiat tuntuvat menevän solmuun aina kun tuntuu että on saanut systeemit kuntoon. Näin töissä, jossa kaikki rullaa periaatteessa kitkatta. Hupsis vain ja huomaat painivasi jonkun itseäsi kolmekymmentä vuotta nuoremman kanssa. Ja vain siksi, että on jo ikääntynyt. Kävi liiaksi kaverin luonnolle, kun vanha ukko näkee rötöstelyn ja puuttuu siihen. Vielä enemmän kävi kunnian päälle, kun hävisi ja joutui odottamaan poliisit makuulla kiinnipidettynä. Piti jollekin näyttää, että kyllä lähtee. Niin sitten lähtikin, kun poliisit saapuivat paikalle ja vaihdettiin hallintaa. Pääsi potkaisemaan makuulta suoraan päähän. Onneksi siitä asennosta ei saa kunnolla voimaaa potkuun, kyllä se silti inhottavalta tuntui.

Tyypin kaverit kävivät sitten viimeviikolla selvittelemässä juttua. Tulee aikanaan käräjille ja siellä katsotaan miten tuomarit asian tulkitsevat. Onko kysessä laiton uhkaus ja Järjestystä ylläpitävän henkilön väkivaltainen vastustaminen? Tulee kyllä mukaan vielä yksinteointehtynä virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, kun pani poliisillekin hanttiin.

Eipä tuosta sitten sen enempää, sattumia sopassa.
Tässä toisenlaisia sattumia, muutama lyhyt runon tynkä. Tykkää kuka tykkää tai on tykkäämättä.



Kulkijan jäljet lumessa.
katoavat jonnekin - tuuli pyyhkii
hangen. Mennyt jotakin toimittamaan
jonnekkin.
Palaako koskaan?

Hautausmaan lumet peittävät
yhtälailla kaikki. Niin
muistetut kuin unohdetut
haudat.
Kynttilöiden valo pyyhkii
joitakin kiviä esille.
Muistoja täynnä niille
joilla on korvat kuulla
silmät nähdä.

Lähde metsän keskellä,
pakkasen jäädyttämänä.
Odottaa janoista rikkomaan
jään. Odotta pästäkseen
tekemään työnsä:
vilvoittaa janoisen.