Vauhdikas viikko

Viimeviikko oli monipuolinen ja sattui yhtä sun toista. Töissä viikko huipentui lauantain juoksukilpailuihin. Sain päivän aikana kiidättää isoksi paisunutta mahaani ympäri kaupunkia ja jopa hyvällä onnistumisprosentilla. Poliisia tuli vaivattua useampia kertoja, eivätkä "pahantekijät" livenneet käsistä. Saan tietysti kiittää kauppojen henkilökuntaa tarkkaavaisuudesta ja ennakoimisesta. Erityisesti erästä kassaa on kiitettävä erityisesti. Hän torppasi karkuun pyrkivän hieman hankalan kaverin tulikaapin nurkkaan ja sai pidettyä paikoillaan, kunnes ehdin apuun puolen kilometrin päästä.

Ulkomaalaisia kiikarikauppiaita on myös alkanut liikkua aktiivisesti. He eivät tahdo ymmärtää, ettei kauppaa voi tehdä ihan tuosta vain. Vetoavat aina torikauppiaisiin, että miksi he saavat sitten myydä. Eivät ymmärrä myyntipaikan vuokrausta eivätkä alv-veroja lainkaan. Lisäksi kaupattavat kiikarit ovat laadultaan ala-arvoisia. Keskusteluissa tulee aina jossakin vaiheessa uhkaukset mukaan, peitettynä esimerkiksi kysymykseen: onko sinulla kännykkä? Soita vaimollesi.

Remonttirintamalta kuuluu vähän heikkoa, muurari on saanut lonkkaansa murtuman, joten on sänkyyn sidottuna ainakin vielä pääsiäisenä. Hänen piti tulla silloin tekemään arvio korjauksen mittaluokasta ja antamaan tarjouksen työn tekemisestä aiheutuvista kustannuksista. Onneksi työ ei ole sidottu juuri tähän kesään. Pitää sitten tehdä jotakin muuta kesällä. Mitä nyt osaa itse tehdä ja mihin saa tarvikkeita hankittua.

Lunta

Lunta riittää edelleen kiusaksi saakka. Tänään siirsimme taloyhtiön kinoksia uusiin paikkoihin. Syynä siirtoon on varautuminen kevääseen, yhtiön fysinen rakennuskanta ja sen sijainti rinnetontilla. Kun ylätasantelle on kasautunut useita tuhansia kuutioita lunta, joka sulaessaan muuttuu tietyksi määräksi vettä, maa kykenee imemäään siitä osan ja sadevesiviemärit osan, jäljellejääneet vedet hakeutuvat jonnekin. Painovoima huolehtii niiden siirtymisen alemmas, elikkä rinnettä alas taloyhtiön erillisen osan pihoille. Noilla pihoilla on jo valmiiksi ylijäämävettä. Seuraus on parkettien vaihto kun kosteus pääsee tunkeutumaan rakenteisiin tai aivan konkreettisesti sisälle.

Niinpä tässä on yksi jos toinen punnannut lunta kolalla tien toiselle puolelle metsikköön tai siirtänyt sitä kasoille paikoillle, joista kosteus pääsee paremmin imeytymään maahan. Samalla on tullut lapioitua seinän vieret puhtaaksi lumesta. Nyt vesillä ei ole suoraa reittia seinärakenteisiin ja tuuletusraot ovat auki sekä alhaalta että ylhäältä. Tämä mahdollistaa kosteuden tuulettumisen rakenteista pois.

Lumi on jo nyt hyvin märkää ja muutama tällainen päivä lisää uhkaa sulattaa lumet ennätysvauhtia. Nyt toivoisi muutamaa tuulisa päivää, jolloin hankien pintakosteus haihtuisi ilmaan muuttumatta rakennuksia uhkaavaksi kosteudeksi.

Mökkiunelmia

Niin on koittanut aika paljastaa mökkirempan seuraava toteutettava askelma: Tulisijojen kunnostaminen.

Mökissäni on toimiva puuhella, nätti pystyuuni ja takka/liesiuuni. Takassa en ole käyttänyt lieden ja uunin puolta omistusaikanani. Ulkoisesti en ole löytänyt halkeamia, enkä mitään muita vaurioita. Savulla kokeiltuani totesin sen vetävän huonosti. Ilmeisesti jossakin hormissa on irronnut tiili tai jotakin muuta vastaavaa. Kesällä siinä tehdään takkaan pintatiilien vaihto tulipesän alueella uusiksi tulitiiliksi, slammataan kamarin uuni pinnaltaan uudeksi ja maalataan kalkkimaalilla valkoiseksi. Samalla muurari saa tehdä päätykamariin vanhan pystyuunin mallisen uunin. Sieltä on purettu vanha peltikuorinen uuni pois ja on nyt pelkästään sähköpatterin varassa. Yhtä vanhaa kaminaa pitää katsoa, jos siitä saisi vielä käytökelpoisen kirjastohuoneeseen. Siellä ei tarvita mitään teholämmitintä sillä huone on pieni vain 3X3 metrinen.

Vinttikamarin seinistä saan harmaantumaan sopivasti vanhaa lautaa. Saan niistä kirjaston seiniin paikkatarpeita. Nyt joukossa on sekä vanhaa harmaantunutta punamullattua lautaa, että uutta vaaleaa käsittelemätöntä lautaa. Kun laitan eteläseinälle auringon valoon sään pieksettäväksi vanhaa jo hiukan harmaata saanutta lautaa, saa laudat nopeasti oikeaan sävyyn. Kirjaston seiniä ei levytetä siisteiksi vaan ne jätän "kirveellä veistetyiksi", sellaisiksi karkeiksi, vailla hienostelua oleviksi. Sellaista pintaa vasten kirjat ja ryijy muodostavat mukavan kontrastisen sisustan.

Sattumuksia

Kirjoittaminen on edelleen hidasta, mutta ehkä tämä tästä jäleen virkistyy. Tässä on viimeviikkojen aikana miettinyt useita erilaisia asioita ja ihmetellyt. Ihmetellyt miten ja miksi asiat tuntuvat menevän solmuun aina kun tuntuu että on saanut systeemit kuntoon. Näin töissä, jossa kaikki rullaa periaatteessa kitkatta. Hupsis vain ja huomaat painivasi jonkun itseäsi kolmekymmentä vuotta nuoremman kanssa. Ja vain siksi, että on jo ikääntynyt. Kävi liiaksi kaverin luonnolle, kun vanha ukko näkee rötöstelyn ja puuttuu siihen. Vielä enemmän kävi kunnian päälle, kun hävisi ja joutui odottamaan poliisit makuulla kiinnipidettynä. Piti jollekin näyttää, että kyllä lähtee. Niin sitten lähtikin, kun poliisit saapuivat paikalle ja vaihdettiin hallintaa. Pääsi potkaisemaan makuulta suoraan päähän. Onneksi siitä asennosta ei saa kunnolla voimaaa potkuun, kyllä se silti inhottavalta tuntui.

Tyypin kaverit kävivät sitten viimeviikolla selvittelemässä juttua. Tulee aikanaan käräjille ja siellä katsotaan miten tuomarit asian tulkitsevat. Onko kysessä laiton uhkaus ja Järjestystä ylläpitävän henkilön väkivaltainen vastustaminen? Tulee kyllä mukaan vielä yksinteointehtynä virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, kun pani poliisillekin hanttiin.

Eipä tuosta sitten sen enempää, sattumia sopassa.
Tässä toisenlaisia sattumia, muutama lyhyt runon tynkä. Tykkää kuka tykkää tai on tykkäämättä.



Kulkijan jäljet lumessa.
katoavat jonnekin - tuuli pyyhkii
hangen. Mennyt jotakin toimittamaan
jonnekkin.
Palaako koskaan?

Hautausmaan lumet peittävät
yhtälailla kaikki. Niin
muistetut kuin unohdetut
haudat.
Kynttilöiden valo pyyhkii
joitakin kiviä esille.
Muistoja täynnä niille
joilla on korvat kuulla
silmät nähdä.

Lähde metsän keskellä,
pakkasen jäädyttämänä.
Odottaa janoista rikkomaan
jään. Odotta pästäkseen
tekemään työnsä:
vilvoittaa janoisen.

Kuvaamisen riemua?

On päässyt pahasti vierähtämään aikaa viime postauksesta. Syyt ovat tekosyitä. Ensiksi mukaansa imaisi kaksi aivan erilaista kirjaa: Tervon Myyrä ja Bo Carpelanin Kesän varjot.

Molemmat veivät mukanaan, joskin eri tavalla. Tervon Myyrässä on leikitelty lähihistorian tapahtumilla joiden pohjaa haettiin vuodelta 1918 ja Haminassa tapahtuneesta punavankien teloituksesta. Henkilöiden kohtaloita kiedotaan yhteen tavalla joka saattaisi jopa olla uskottava. Pääaiheena on suojelupoliisin toiminta presidentin ympärillä. Tehtävän saanut etsivä saa tehtäväkseen selvittää presidentin yhteydet, siis tiedusteluyhteydet, neuvostoliittolaisiin. Juonen kuljettelu oli monisärmäistä ja loppu yllättävä.

Kirjassa, tai oikeastaan muistikuvassa kirjasta kirjoitetuista arvosteluista, syntyi lisäkuvio. Kirjan lopussahan etsivälle paljastetaan että koko operaation ja tehtävän takana onkin itse presidentti. Arvosteluista jäi mieleeni se, että Tervoa haukuttiin siitä, että hän antaa kirjassaan ymmärtää presidentin olevan Myyrä, siis maanpetturi. Minulle tuli mielen etteivät kaikki arvostelijat ole lukeneet kirjaa loppuun saakka. On kirjoitettu toisten kertoman mukaan eikä ole vaivauduttu tutustumaan teokseen. Lisäksi monella tuntuu olevan käsitys että romaanikirjallisuus olisi yhtä kuin tosi ja yhtä luotettavaa kuin historiankirjoitus. Sitähän se ei ole.

Carpelanin kirja taas peilaa päähenkilöidensä elämää ja kokemuksia tässä päivässä ja sotakesässä 1944 tavalla jossa aina ei tiedä kummasta on kysymys. Teksti on jotenkin surrealistista eikä päästä lukijaa helpolla. Mutta kirja on kaunis, jos kirjasta voi niin sanoa.

Carpelanin kirjaa on arvosteltu hyvin positiivisesti ja ymmärtäen, tässä tapauksessa kirja on myös luettu. Johtuisiko kirjailijoiden erilaisesta arvostuksesta?

Kolmas ja ehkä tärkein syy kirjoittamisen jäämisessä vähälle lienee ottamani suururakka. Aion skannata vanhat negatiivit digimuotoon. Työ on hidasta ja muistoja pintaan nostavaa. Ehkä näin saan menneiden vuosien hävinneet muistikuvat takaisin.

Maalaamisesta

Alkuun resepti:
Munatempera
Tarvitset kananmunan, ehdottoman tuore, tislattua vettä mielellään, kyllä tavallinenkin vesijohtovesi kelpaa,värijauheita.
Jos teet öljyisen temperan tarvitset vielä keitettyä pellavaöljyä.
Jos et saa hankittua värijauheita voit tehdä perusmassan sinkki/titaanivalkoisesta värijauheesta johon sekoitat väriksi tavallista tuubiväriä.

Kuiva tempera: Erottele kanamunan keltuainen, laita se puhtaaseen astiaan, lasinen pilttipurkki on hyvä. Lisää saman verran tislattua vettä (kananmunan kuoren puoliskallinen). Sitten hölskytetään kunnes ainekset ovat hyvin sekaisin. Ota tukeva alusta jolle laitat kasan värijauhetta sekoita siihen munaseosta ja hierrä hyvin. Kunnes kaikki paakut ovat kadonneet. Lisää väriä kunnes saat haluamasi sävyn. kostuta sivellin emulsioon ja ota väriä ja ala sivellä.

Öljyinen tempera: Kun olet sekoittanut keltuaisen ja veden lisää puolikuorellista keitettyä pellavaöljyä. Jatka samalla tavalla kuin edelläkin.

Oikotie: Voit käyttää koko munan, myös valkuaisen ja sekoittaa sen samaan määrään vettä ja sekoita hyvin. Tästä emulsiosta tulee sävyltään hiukan vihertävä kun keltuaisesta tulee herkullisen kellertävä, kermamainen emulsio.

Näiden etuna on nopea kuivuminen ja päällemaalaus on mahdollista hyvin nopeasti. Kun maalaat uusia kerroksia vanhan päälle lisää aina hiukan lisää öljyä niin kerrokset kuivuvat tasaisesti ja värit hehkuvat syvinä ja vivahteikkaina.

Valitettavasti aitojen värijauheiden hinnat ovat korkeita, poikkeuksen tekevät valkoiset jauheet ja kellertävät ja ruskehtavat maavärit. Kirkkaat siniset ja punaiset ovat harvinaisia luonnossa ja siksi hyvin hinnakkaita. Mutta tätä mielenkiintoista vanhaa tekniikkaa on mahdollista kokeilla käyttäen pohjana temperaa ja käytämällä sävytyksessä tavallisia tuubivärejä. Jotkut sävyt kärsivät tästä hiukan ja sävyn tasoittamiseen ja kiiltojen tasaamiseen tulee käyttää loppuvernissaa, kunhan maalaus on ensin kunnolla kuivanut, vähintäänkin puoli vuotta mutta mieluummin vuosi.

Ja jos säilytät tekemääsi emulsiota säilytä sitä suljetussa astiassa jääkaapissa. Haistat kyllä kun emulsio on pilaantunut, rikkivedyn hajua ei voi olla tuntematta. Haju on kuvottava jo pieninäkin pitoisuuksina. Jos käytät pilaantunutta emulsiota voin taata että työ haisee aina eikä väritkään kestä kankaalla vaan karisevat.

Jos joku epäilee värien pysyvyyttä pohjalla takaan että pysyvät. Periaatteessa ikonit maalataan tällä aineella ja 1300-luvulta alkaen on säilynyt puulle ja kankaalle maalattuja töitä. Esim Mona Lisa on maalattu temperalla.

Uusi kamera ja skanneri

Tuhlasin noin viikko sitten rahaa oikein kunnolla ja olen nyt sitten päässyt kokeilemaan vekottimia. Skannerin tosin sain asennettua vasta äsken, joten siitä ei ole oikein vielä kokemuksia. Kaivoin tosin jo esille ison nipun vanhoja negatiiveja. Niiden siirtäminen digi-muotoon pitäisi aloittaa jonakin sopivana päivänä. Kauhistuin negatiiviarkistoni sekaisuutta. Siellä on joku toinenkin mellastanut ja ilmeisesti kaikkia negoja ei ole enää olemassa. Mutta paljon joka tapauksessa.

Kameran kanssa alan olla sinut ja olenkin aivan tarkoituksella hakenut ääriolja ja niissä toimimista. Kamerassa on vain yksi pulma, jos se nyt on pulma. Sillä nimittäin saa niin suuria tiedostoja, että niiden siiräminen erilaisiin sosiaalisiin medioihin on hidasta. Elikkä tahtoo sanoa: siirrettäviä tiedostoja on syytä pienentää paremmin em medioissa toimiviksi.

Oikeasti tässä innostuu uudestaan kuvaamaan, jos tuota nyt on koskaan siitä hommasta puuttunut kun katsoo tuota negatiivien ja diojen määrää.