Uuden vuoden aatto

Olen vielä pari päivää täällä lumen ja hiljaisuuden keskellä. Tämä päivä on hiipinyt hiljakseen kohden iltaa. Metsästä on kuulunut lintujen sirkutusta ja joidenkin voimakkaiden siipien paukahduksia suuren kanalinnun lähtiessä lentoon läheisestä koivikosta. Eilen ketunmetsästäjät ajelivat tietä pitkin etsien tuoreita ketunjälkiä. Onneksi eivät löytäneet. Pelkäävät kettujen pyytävän loppuun jänikset ja metsot ja teeret. Puhumattakaan peltopyistä. Ihme ettei nuo eläimet loppuneet kokonaan silloin kun oli enemmän kettuja, susia ja ilveksiä niitä pyytämässä. Toisaalta ymmärrän harrastuksen tällaisella alueella, mahdollisuuksia ei ole liikoja. Metsästys on jotenkin luontaista tällaisella seudulla.

Ei kaikkia voi vaatia siirtymään kamerametsästykseen. Vaikka hämmästytin miehiä kyllä kertomalla kameravarustukseni hinnan, heillä ei ollut kenelläkään yhtä halpaa asetta matkassaan. En tiedä saiko ehkä jotakin ajatuksia liikkeelle. Silloin kun itse aloitin kuvaamisen jotakuinkin kelvollisen kameran hinnalla sai parikin hyvälaatuista asetta. Nyt on aseiden hinnat - tai vaatimukset niiden suhteen - pompanneet pilviin. Miehillä ei ollut mukanaan yhtään alle 2500 euron kivääriä tai haulikkoa.

Saan varmasti vastaavia luontokokemuksia kulkiessani kameran kanssa metsässä ja yrittäessäni saada jonkun eläimen kuvaan. Vähitellen lajitelma kasvaa, tänä vuotena olen saanut kunnon kuvat kurjista soitimella keväisellä pellolla, joutsenista palaamassa pesälamelleen ja joen jäällä kirmaavasta rusakosta. Vähitellen lajivalikoima lisääntyy ja uusia kuvia saa otettua vanhoistakin tutuista kun kalusto jälleen antaa siihen hiukan paremmat mahdollisuudet.

Joulu mökillä

Täällä sitä ollaan mökkeilemässä. Ympärillä luminen maisema, peltoaukea ja metsää. Muutama talo näkyy kaukaisuudessa, lämmin valo ikkunoissa. Hiljaisuus on käsinkosketeltavaa. Tuli räiskyy takassa ja humisee savupiipuissa. Saunassa nautinnollista, pehmeä löyly kietoo itsensä ympärille, ei polttavana vaan lämpimänkosteana. Kiristyneet lihakset rentoutuvat. Menneiden viikkojen kiire ja turha hössötys jää unholaan. Koira nukkuu peitteen alla tyytyväisenä syötyään kinkkua, lohipastaa ja maksalaatikkoa. Rotat rapistelevat kuusenoksien seassa häkissään.

Nykyajan mukavuuksista nautin ainoastaan tietokoneen kautta. Koneelle ajetut levyt soivat kaiuttimista, juuri sitä musiikkia, mitä itse haluan kuulla, ei pakkosyötettyä muzakkia. Se on ollut viimeiset puolitoista kuuta kauheimmat joululaulut sarjaa. En enää voi kuunnella niitä voimatta pahoin.

Tumma taivas kaareutuu yllä, hiukan pilvisenä, kirkonkylän ja haukinevan valot heijastuvat pilviin. Omassa pihassa valoa antavat vain kuistin ikkunalla palavat öljykynttilät ja lyhdyssä oleva valosarja, valoa sen verran, että näkee juuri ja juuri käydä ulkohuussissa asioilla.

Puhtaalla hangella näkyy vain muutamia jäniksen jälkiä. Joku metsäkanalintuihin kuuluva lähti rymisten lentoon lähteen vieruspuista vettä noutaessani. Ilmeisesti teeri, puusto lähteen ympärillä on koivuvaltaista. Kesällä näin siellä teeripoikueen liikumassa. Lähteellä kannattaa muutoinkin käydä, vesi on aivan erityisen hyvää. Sellaisenaan juotavaksi ja ruokailun ohessa, puhumattakaan mitä se saa aikaan huonommallekin kahville. Kahvin omat aromit tulevat esiin. Puhdasta raikasta vettä.

Itsenäisyyspäivä

Kävin mökillä itsenäisyyspäivänä ja kokeilin videoiden tekoa. Tässä yksi yritelmä. Korvatkoon tekstin tälläkertaa.

Sukupuun rakentelua

Aloitin työn, joka on roikkunut irtolippusina ja epämääräisinä muistiinpanoina hajallaan laatikossa ja onneksi yhden aktiivisen sukulaisen nettiin laittamana. Kyseessä on sukupuun rakentaminen. Netistä löytyy hyviä pohjia joille tehdä ja koota tiedot. Kysymys on vain viitseliäisyydestä ja halusta/kyvystä tarkistaa tiedot ja niiden oikeellisuus.

Tyttäreni oli aloittanut puun rakentamisen ja kun avasin sen sain suoria linjoja rakennettua aina 1700-luvun puoliväliin, ja nämä vielä siellä vaikeammalla alueella. Kyseessä on isän sukupuun rustaaminen, joka johtaa hänen äitinsä kohdalta Pietariin ja ilmeisesti Itä-Puolan alueille. Miehenpuoleisella linjalla päästiin myös 1700-luvulle ja tietoon jonka mukaan eräs esivanhemmista olisi ollut Sakkolan lukkarina, asiaa lienee vielä syytä tarkastella uudelleen. Mutta tältä se nyt näyttäisi. Isän setiä en ole vielä syöttänyt taulukkoon, niistä kutoutuu mielenkiintoisia yhteyksiä kun aikanaan paikoillaan asuneet suvut ovat väkisinkin sukulaistuneet, ja sama ilmoi näkyy vielä nykyisinkin.

Samoin uusia yhteyksiä ja sukulaisia löytyy juuri isän puolelta, vaikka kyllä äidinpuoleltakin on isoäidin puoleinen suku aika levällään. Pitää jututtaa Heikkiä seuraavalla käyntikerralla. Hänellä nyt kuitenkin on kerättynä jonkunverran tietoja sieltä päin.

Talven toinen kosketus

Aamulla herätessäni jyskyttävään päänsärkyyn havaitsin outoa vaaleutta, maassa oli lunta ja lisää tuli jatkuvasti. Koiruliini tahtoi heti takapihalle riehumaan ja telmimään lumeen. Borzoit kun rakastavat kahta asiaa: juoksemista ja lunta. Päänsärkykin hellitti vähitellen - saatuani mukillisen kahvia ja päästessäni eroon patterin hohkaamasta lämmöstä.

Aamun askareiden jälkeen kasasin heikkoon kuntoon joutuneet työvarusteet ja lähdin firman varusvarastolle uusimaan vehkeitä. Valtaosin vaihto onnistui, mutta työhousuja en saanut uusittua, vaikka olenkin saanut painostani pois jo sellaisen määrän, että housut uhkaavat pudota jalasta. Mielenkiintoista seurata miten pitkään pysyvät päällä. No onneksi neula ja lanka on keksitty jo kivikaudella. Tarttee vähän tikata takasaumasta sisään ja käväistä varastolla uudemman kerran joidenkin viikkojen kuluttua. Vaihtoreissun aikana ilma oli lämmennyt ja lumisade päättynyt. Kadut loskaisia ja liukkaita.

Huomiseen päivään lähdetään uusin innoin katsastamaan kuukaudenpäivät seisseessä hommassani, jos sen nyt saisi kunnolla liikkeelle.

Isänpäivänä

Sain lukea lasteni blogeista erilaisia tarinoita itsestäni, olen siis puutyöskentelevävalokuvaavametsäsissi. Hm, ei oikeastaan paha yhdistelmä. Totta kyllä, liikuin runsaasti lasteni kanssa luonnossa ja selittelin asioita vanhoilla tarinoilla, joita muokkasin nykyaikaan paremmin istuviksi. Puutöiden tekeminen taas on ollut minulle aina "luontaista". Suvussa on suksentekijöitä ja huonekalunikkareita rakentajien ja maanviljelijöiden lisäksi. Ja mitä Kupuramiekka mainitsi armeijassa menestymisestä, no menestyin miten menestyin - kyllä sinnekin kuului jo tuo kameran kanssa heiluminen. Sain pariinkin kertaan pelastettua itseni kameralla leikkimällä vähän kinkkisestä tilanteesta. Luonnossa liikkuminen on maalaipojalle itsessäänselvyys. Ja hiljaisuus liikkuessa on edellytys sen tajuamiselle, mitä ympäristössä tapahtuu. On onni, jos jotakin olen onnistunut siirtämään lapsille, vaikka vain luvan olla erilainen, tehdä asioita, joita haluaa, tai virittää mielenkiinto vaikka valokuvaamiseen tai kuvataiteeseen.

Isänä en tiedä olenko ollut isä vai mikä. Vertaan itseäni omaan isääni, joka oli ja on yhä läsnä toisella tavalla huolehtivana ja ajattelevana. Olen vasta vanhempana tajunnut, millaisen kulttuurishokin hän on kokenut saapuessaan evakkopoikana hiukan uhoavaan ja itseriittoiseen pohjalaiskylään. Hyväksynnän saavuttaminen siinä yhteisössä ei ole ollut itsestäänselvyys. Joustavuutta, riitojen yhteensovittamista ja kykyä kuunnella mitä todella tarkoitetaan puheilla - ja huumorintajua.

Kupuramiekalle tiedoksi: minua kutsuttiin myös tietokirjaksi, kokonahkakansissa kulkevaksi joskus koulussa tovereiden toimesta ja liikunnallisesti olin tunnettu kömpelönä. En ole koskaan ollut voimistelija tai kilpailusta kiinostunut. Vaan mieluumminkin yksilösuorittaja - omaa tahtia tekevä. Vaikka sosiaalisesti pärjäänkin helposti normaalissa yhteisössä, niin silti perimmäinen tekemistapani on yksin pakertaminen. Saattaa olla syy muutaman muun käytännöllisemmän syyn lisäksi pitkäaikaiseen työskentelyyni vartijana.

Kurkistusikkunalle tiedoksi, meidän perhe on varmasti tehnyt maailmanennätyksen "kusiaishousuissa" elämisessä. Tuo sinun käyttämäsi kielikuva on harvinaisen sattuva ja kuvaa tilannetta erikoisen hyvin.

Lehtokotilon kanssa oli todella mahdollista olla enemmän tuollainen taustalla oleva varjo,joka seurailee tapahtumia niihin puuttumatta. Tilanne "housurintamalla" ei ollut silloin vielä niin kihelmöivä kuin nuorempien lasten kanssa.

Mökillä käymässä

Marraskuun alku ja olen käymässä mökillä. Lunta ei ole vielä maassa, päivälämpötilat ovat plussalla ja yöllä hiukan pakkasen puolella. Ympäristön pellot ovat kynnetyt ja mustat, metsistä lehtipuiden lehdet ovat päätyneet maahan muodostamaan uutta humusta ja pienentämään havupuiden happamoittavaa vaikutusta.

Kävin tarkastamassa hakkuuaukon kunnon ja totesin ojapalteiden tarvitsevan keväällä levitystä. Se täytyy tehdä samaan aikaan kun suoritan uudistustyöt kylvämällä. Samalla kun laikuta kylvöalan voi ojapalteen kivennäisaineen levittää sammaleelle ja saada siihen hiukan lisää raskautta, vaikka kivennäisaines kovin kevyttä onkin. Uudistukseen aion käyttää pääasiassa mäntyä, mutta sekaan laitan hiukan kuusta. Johtuen juuri pohjan hienosta ja kevyestä rakenteesta, mänty työntää pääjuuren syvälle ja kuusi levittää pintajuurensa laajalle, yhdessä ehkä auttaa puustoa kestämään paremmin tuulen aiheuttamat paineet isompina. Samaan tarkoitukseen olen jättänyt vanhempiin taimikkoihin sekapuuksi koivua ja haapaa. Lisäksi koivusta saa muutaman vuoden jälkeen korjattua hyvää saunapuuta ja haavasta muuta tarvepuuta, kestää lahoa vastaan hyvin eikä ole kuuma iholle esimerkiksi saunan lauteilla.

Hirsiseinät huokuivat mukavaa tunnelmaa ja takan tulet levittivät mukavaa lämpöä mökkiin. Alivuokralaisetkin innostuivat kovasti liikkumaan lämmössä. Hiirilauma mellasti sisällä ja rohkein kaveri yöllä tervehtimässä ja nuuskimassa isäntää. Olivat syöneet innolla koiran kuivamuonanappuloita, nyt ne oli vietävä ulos kompostiin ettei vahingossa anna koiralle likaisia nappuloita kun koiruliini tulee mukaan seuraavalla kerralla pitkällä vapaalla.

Yhtä kameraa rikkaampi - mutta hämmentynyt

Töissä tehtäväni muuttuivat ainakin joksikin aikaa toisiksi. Kun entiset yhteistyökaverit kuulivat asiasta, sain viimeisenä työpäivänäni kutsun paikalliseen valokuvaustarvike liikkeeseen. Siellä kauppiasyhdistyksen puheenjohtaja piti pienen puheen ja totesi että uusissa ympyröissä tarvitaan uusia työkaluja; ja ojensi käpälääni kameraboxin. Boxista paljastui Canonin PowerShot SX210 digipokkari. Pienikokinen väline, jossa piiiiitkä optinen zoom ja vielä pidempi digizoom. Yhteensä niillä pääsee kinokorvaavuustaulukossa sellaiseen 1600mm linssiin. Elikkä aivan hervoton. Meikäläisen käpälä vispaa sen verran runsaasti että maximaalista digizoomausta ei voi edes ajatella, ilman jalustaa. Vaikka kamerassa kuvanvakain onkin ei se mahdottomiin kykena sekään.

Olen nyt kokeillut välinettä joitakin päiviä ja vähitellen sen kanssa alkaa päästä sinuiksi. Kameran asetuksia pitää vielä hiukan viilata, jotta koneella ei tarvitse tehdä aivan yhtä paljon töitä. Terävöintiä hiukan lisättävä ja väriavaruutta vähän rukatava, jotta päästään toivottuun tulokseen ilman PhotoShoppia.

Kiitän ja kumarran yrittäjiä muistamisesta. En ole tiennytkään, että he ovat noin tietoisia harrastukseni syvyydestä ja innostani kuvata. Vaikka kyllähän heistä moni kävi kuvaboxini kuvia katselemassa, erityisesti kun siellä oli kuvia paikallisista tapahtumista. Saa nyt nähdä mitä tällä kerralla tulee uusista töistäni, on ainakin erilainen kuin vanha työyhteisöni.

Talven lyhyt kosketus

Viimeviikolla saimme kokea lyhyen talven. Taivas paiskoi isoja hiutaleita maailmalle. Ilma tuntui Viiltävänkylmältä ja tuuli tunki läpi vaatetuksen. Onneksi tämä oli vasta varoitus tulevasta ja sai kaivamaan esiin hanskoja ja villaneuleita lisävarustukseksi.

Töissä olen ollut pari viimeistä viikkoa liikekannalla ja kierrellyt erilaisia kohteita opettaen uusia kavereita kohteisiin ja samalla opetellut muutaman kohteen itsellekkin uusina. Eräässä kohteessa törmäsin vanhojen kirjojen kauppiaaseen. Lehteilin myynnissä olevia teoksia ja havaitsin hänen myyvän mm Grimbergin Maailman historiaa, ja vielä isokokisena ja ehyenä sarjana. Mieli teki ostaa, mutta 24 isoa osaa oli hiukan liikaa raahattavaksi muutenkin täysiin kirjahyllyihin. Tuosta kirjasta voisi sanoa että Heikinheimo aikanaan luonnehti sen kirjaksi jonka lukeminen antaa riittävät tiedot maailman tapahtumista minkälaiseen seuraan tahansa. Ja kyllä se pitääkin paikkansa. Teossarja on säilyttänyt arvonsa ja käytettävyytensä tänäänkin. Vaikka joitakin asioita katsotaankin uusin silmälasein. Erityisesti vanhempien aikojen osuudet ovat kestäneet uudesta tutkimuksesta huolimatta hyvin aikaa. Uusimmat osat ovat luonnollisesti saaneet eniten lisäväriä. Arkistoja on avautunut ja on päästy näkemään valtakuntien tuhoutumisia.

Kirja jonka sitten lunastin itselleni on vanha kunnon Pikku Jättiläinen. Klassinen tietokirja ennen koteihin kaupiteltuja tietosanakirjasarjoja. Olen itse lukenut kyseistä kirjaa antaumuksella, meillä oli niitä jostakin tuntemattomasta syystä kaksi. Joista on jäljellä epämääräinen kasa sidottuja sivuja. Ahkera käyttö söi kirjat aivan oikeasti irtolehtipainokseksi. Nyt on uusi uusvanha kierrätyskirja täydentämässä. Päätyy mökille vanhojen kirjojen hyllyyn ja tulevan kirjastohuoneen kaunistukseksi.

Kesä vaihtuu talveksi ilman välivaihetta syksyä.

Nyt pitäisi almanakan mukaan olla syksy. Ainakin aamulla tuntui että oltiin siirrytty pitkittyneestä kesästä suoraan talveen. Maa jäässä, koira etsii jäätyneitä jänönpapanoita ja lämpötila alle 0 astetta.

Kaiken kruunaa varma merkki talvesta - paikallisjunaliikenne enemmän tai vähemmän sekaisin. Tosin niinhän se on ollut sekaisin lähes vuoden. Muutaman kuukauden aikana sujui ilman sanottavia myöhästelyjä. Mutta tänään taas repesi. Ehdin juuri ja juuri töihin kun liikenne takkusi oikein kunnolla. On se ihme kun juuri pääsivät kehumaan lehdissä miten kaikki on valmista talven varalle ja samanlaista kaaosta ei pitäisi syntyä kuin vuosi sitten. Sopii vain epäillä kun esinäytös jo näytti näin hyvältä. Huomenissa pitäisi sitten nähdä miten käy jos säätiedotteet pitävät paikkansa.

Lokasunnuntai

Päivä alkoi hiitaasti ja verkallisesti. Herääminen oli hidasta ja halutonta, puolille päiville kesti ennen kunnollista heräämistä. Aamukahviksi keittelin kafeparisiennesta kunnon sumpit. Leiväksi eilen leipomaani unikonsiemenillä maustettua vuokaleipää. Siitä sitä sitten hiljakseen herättiin ja lähdettiin koiran kanssa lenkille. Koiruliini kuljeskeli hissuksiin ja nuuski tuttujen jälkiä. Löysi myös rusakon papanabaarin, siinä valikoitiin sitten ne oikeat papanat herkkupaloiksi.

Kotona otin siivousrätin kauheeseen käteen ja aloin siivota keittiötä joka oli päässyt aivan sikamaiseen kuntoon. Ylimääräisiä purkkeja ja purnukoita oli vähän siellä sun täällä. Viemärikin oli tukossa ja sen avaamisessa olikin työtä, koska sen rakenne on todella mutkikas. Siellä oli rasvaa kertyneenä, tietysti viimeisessä mutkassa. Kalkkiakin sinne oli kertynyt astianpesukoneesta. Olis pitänyt käyttää etikkaa koneessa useamman kerran kuin olen käyttänyt.

Viikonloppu mökillä

Sain päähäni tehdä nopean mökkireissun. Lähdin perjantaina suoraan töistä klo 21,35 Pasilasta. Seinäjoella oli jatkokuljetus valmiina kello 02,05 ja mökillä vähän ennen kolmea. Sain loistavan idean sytyttää tulet paitsi takkaa myös makuuhuoneen uuniin. Tohotin lämpöä hormiin, mutta olin liian hätähinen ja sytytin puut liian aikaisin. Alku vaikutti hyvältä, mutta kun olin purkanut laukun ja menin katsomaan, sain avata ovet ulos ja ikkunat nyös. Huone tulvi täyteen savua. Piippu ei ollut ehtinyt kuivua tarpeeksi ja sinne oli muodostunut kunnon este. Ei auttanut kuin kontata lattialla ja avata hormin luukku ja lykätä töhötintä lisää. Parin minuutin kuluttua piippu hörähti ja puut alkoivat palaa iloisesti. Tuulettamisessa kului aikaa melkoisesti ja kaikki tavarat haiskahtivat lauantaina rankasti savulle.

Sateisena päivänä lykin nurmikon lyhyeksi ja lämmittelin saunan. Vettä ei tarvinnut hakea kaukaa kun taivas lahjoitti minulle pehmeää pesuvettä ison padallisen ja saavillisen. Lisäksi kaukalot olivat uudestaan täynnä siinä vaiheessa kun sauna oli kylpykunnossa. Sateisena iltana ei sitten voinut tehdä paljoakaan, siispä tietokoneen kimppuun ja ohjelmiston uudelleenasennus käyntiin. Tosin ennen asennusta piti saada poistettua vanha tietoturvaohjelma. Se herjasi aina kun sitä uritti poistaa, mitkään oikeudet eivät tuntuneet olevan riittäviä. Ei siis muuta kun purkaa ohjelmaa alkutekijöihinsä ja poistaa sieltä tiedostopätkiä ja yrittää löytää se oikea pätkä. Noin 2000 pätkän jälkeen löytyi oikea ja loput lähtivät sitten nätisti. Yhdessä tiedostossa oli jokin koneella syntynyt virhe - kun asensin mobiilitikun pari vuotta sitten - joka esti ohjelman poiston. No sittenhän loppu olikin helppoa. Levyt vuorotellen pesään ja siinä se oli. Uusi keskusmuistin laajennus kiinni ja kone käyntiin. Hiphurraa. Se toimii sittenkin.

Kyllä mä olen hyvä;-D.

Sunnuntaina höpisin naapureiden kanssa ja kävin kuvaamassa. Kirkolla kävin katsomassa isää. On saanut takaisin elämäntahtoa ja tuntuu olevan tyytyväinen elämäänsä.

Kuvien kaivelua

Tämä viikonloppu kului pitkällisessä puuhastelussa. Tyhjensin vanhaa kannettavaa tiedostoista ja siirsin niitä uudelle koneelle. Samalla siinä sivussa skannailin vanhoja negatiiveja digimuotoon. Touhuun kuluu n puolituntia aina yhden filmin kanssa. Siihen ehtii juuri karsia aivan pieleen menneet pois mutta kuvien muokkaaminen ja "tekeminen" jää myöhempään. Tuossa näkyy juuri hankitulla Canonon Ftb rungolla otettu kuva. Aivan ensimmäisellä rullalla tuo kuva. Ostin Canonin aivan tarkoituksella mv-filmejä varten ja diakuvausta varten.

Koska filmiarkistoni on hyvin sekaisin seuraava rulla olikin sitten jotakin muuta. Ensimmäinen rulla ensimmäisestä lapsesta. Kaikki lastenhoitoon liittyvä oli tuolloin uutta. Kaikki piti tietysti ikuistaa, kylvyt ruokinnat ja itkut. Muistoja tulvii mieleen niitä tehdessä.

Toisen mielenkiintoisen ryhmän muodostivat armeija-aikaiset kuvat. En muistanutkaan että se kamera oli todella ollut mukana aina ja kaikkialla. Sielläkin, missä sitä ei olisi saanut olla.

Maisemakuvatkin alkavat tulla mukaan , vaikka lähes kaikki alkupään kuvat olivatkin henkilökuvia. Huomaan nyt, että minulla olisi ilmeisesti ollut taipumusta sille saralle.

Maalauskurssilla

Viime maanantaina alkoi kansalaisopiston maalauskurssi, jonne osallistun jälleen parin vuoden tauon jälkeen. Maalaaminen sujui kuin ei olisi taukoa ollutkaan. Kaksi puolivalmista ja yksi idea-asteella oleva. Idea vain vaatisi älyttömän suuren kankaan. Vähintäänkin 150cm kanttiinsa. Tarttee katsoa mitä sen kanssa teen.

Julia oli myös mukana ja tuntui innostuvan myöskin asiasta. Sai alulle aivan kelpotyön. Meidän porukka herättää aina ihmetystä, mulla on maalauskursseilla mukana jo toinen lapsista ja osoittaa myöskin kykyjä. Siinäpä sitten puoliaikaa keskusteltiin Sonjasta ja hänen edistymisestään kuvisopinnoissa.

Niinpä, huomenna jatketaan ja ehkäpä jo kuvan verran esitettävääkin hommista.

Taistelua tietoliikenneyhteyksien kanssa.

Menin keskiviikkona selvittämään ongelmia mobiililaajakaistan kanssa Elisa shopittiin Järvenpäässä. Minulle olisi riittänyt, kun olisivat myöntäneet että yhteys ei ole sopimuksen mukainen ja sopimus olisi purettu, vaikka n vuosi ennen määräikaisen sopimuksen päättymistä. Alkuun tarkistivat toiminnan siellä. No myönnetään että toimi, mutta eivät kokeilleet kykeneekö siirtämään tietoa luvatuilla nopeuksilla. Kun kerroin miten ilmenee, niin eräs valopää alkoi selittää ettei mobiilia ole tarkoitettu esim pankkiasioiden hoitoon. Kaveri jäi jankkaamaan sitä, eikä halunnut kuulla mistään muusta. Ei osannut vastata, mitä sillä sitten tehdään, jos sillä ei voi mennä nettiin.

Poistuin aika kiukkuisena liikkeestä ja soitin tekniseen tukeen. He kertoivat että mokkulaan on tullut päivitys, joka täytyy ajaa laitteeseen. Jankkasin aikani ja kyselin, millä sen ajaa koneelle, kun liikkeen sivut eivät jaksa avautua koneelle. Käskivät mennä koneelle, jossa on jokin toinen yhteys käytössä ja lataamaan sen sieltä. Heidän mielestän se riittää korjaamaan ongelmat. Kieltämättä kiukuttelin puhelimessa ja sain asiakaspalvelijan hermostumaan. Mutta kokeilin sitten päivityksen lataamista Elisan omalla tikulla, kun nyt työhön liittyvistä syistä mulla oli kannettava mukana. Latasin ohjelmaa 3 ja puoli tuntia, sain 29,6 MT:n tiedostosta ladattua 6,3 Mt ja sitten tikku meni aivan jumiin. Poistin asennuksen ja etsin kaikki hännät, mitä siitä oli jäänyt koneelle. Niitä löytyikin aika monta, kun olin joutunut asentamaan laitteen jo monesti saadakseni sen toimimaan eri käyttäjäprofiileihin jaetulla koneella. Uudelleen asennus, ei löytänyt Sim-korttia. Asensin sen toiselle koneelleni, jossa minulla on toisen palveluntuottajan laite. Ei löytänyt sekään. Uusi soitto tukeen. Väitti minulla olevan porttiasetukset siten, ettei sieltä pääse läpi. Kehotti opettelemaan laitteiden käyttöä. Ihme, että olen osannut käyttää ko mokkulaa jo kaksi vuotta, ja sitten kun se ei toimi samoilla asetuksilla kuin aiemmin, niin en enää osaa käyttää sitä. Todella nopea dementoituminen. Ja huom olin poistanut toisen yhteyden käytöstä asentaessani tätä koneelle. Estääkseni ristiriidan näiden välillä.

Olin tehnyt häiriöilmoituksen ongelmista ja saanut hassun vastauksen: Alueelta ei ole tullut muita ilmoituksia häiriöstä yhteyksissä. Ihme, kun ilmoitin nimenomaan että kyse on minun tikkuni ongelmasta, ei yhteyden laadusta alueella. No perjantaina sitten tuli ilmoitus, että ovat korjanneet häiriön alueella. Mikähän sekin oli? Kokeilin uudelleen Saunalahden/Elisan tikkua, ei löydä. HYvä, otin sitten kilpailijan tikun, joka sattumalta on saman nopeuden tikku kuin Ongelmatikkukin ja vielä saman valmistajankin. Se ajoi itse oman päivityksensä automaattisesti. Okei Elisan sivustolle ja päivityksen lataaminen koneelle ja sitten siirtäminen toiselle tikulle. Kas, portti löytää laitteen muttei Sim-korttia. Päivitys asentui ja vanhalle koneelle asennettuna alkoi toimia jotenkin, ei vieläkään lähellekkään laajakaistanopeuksia, mutta vain hiukan alle 100kt/s. Pystyy käyttämään.

En pääse liittymästä eroon ennen ensi heinäkuuta. Yllätys yllätys, tänään sitten ilmoittivat teknisestätuesta, että olen ilmeisesti katveessa eikä yhteys ole siitä syystä kunnollinen. Hassua, jos olen katveessa kun kenttämittarin mukaan tässä on 5-6 palkkia 10 palkista käytössä. Ja kun olen katveessa kaikkialla, myös tilassa, jossa on Elisan tukiasema 10 metrin päässä aivan samassa avoimessa tilassa.

Ihmeellistä tämä tekniikka, sama laite, eri toimittaja, toinen kykenee automaattiseen laiteohjelman päivitykseen, toinen ei pysty edes saattamaan tietoa siitä, että päivitys on tullut. Puhumattakaan siitä, että toimittajan myymälässä henkilökunta tietäisi asiasta. Ainoa mitä osaavat on kehotus mennä heidän sivustolleen ja ottamaan yhteyttä puhelimella tukeen. Mutta kun yhteys ei toimi ja tukeen saa jonottaa tuntitolkulla. Siinä vaiheessa kun pääsee tukeen onkin jo niin kiukkuinen, ettei edes halua ottaa vastaan mitään, eikä ainakaan vihjeitä siitä, että alkaa olla liian vanha ymmärtämään tietotekniikasta mitään. En kyllä ymmärräkkään, mutta siksi kai heillä on shopiteissaan henkilöstöä. Kun menen liikkeeseen odotan siellä paneuduttavan asiaan eikä ehdoteltavan soittoja tai nettisivuston käyttöä. Ilmeisesti minun täytyy ottaa käyttöön kiinteä liittymä joka on liitetty pihalla seisovaan rekkaan, jonka lavalla on muutama sata kilometriä valokaapelia. Ei ku rekka liikkeelle ja kaapelia tielle tarpeen mukaan. Sitten on kiinteä liikkuva laajakaista. Pitääkin laittaa aloite Elisalle.

Serkkujen tapaaminen

Kävin viikonloppuna mökillä pikimmiten. Käynnin "virallinen syy" oli isänpuolen serkkujen vuotuinen tapaaminen. Meitä ei siltä puolelta ole paljoa, vain seitsemän kaikkiaan, tai onhan niitä enemmän kun yksi on kuollut ja yksi setämiehen lehtolapsi, jonka olemassaolosta ei tainnut monella olla tietoa. Setä kertoi minulle aivan viimeisinä elinvuosinaan hänestä. Silloin kun hän sen kertoi hän taisi luulla minua joksikin aivan toiseksi henkilöksi. Puheista sai käsityksen, että hän eli vuosia aivan sodan jälkeen ja hän piti minua jonakin metsäpirttiläisenä vanhana kaverinaan.

Tämä tästä. Tapaaminen oli oikeastaan mukava, kokoonnuttiin isän asunnolle ja syötiin lihasoppaa ja kahviteltiin. Tapaaminen oli hyvin lämminhenkinen. Harmittaa miten exvaimoni esti vuosiksi kaiken yhteydenpitämisen serkkuihini. Samalla on ehtinyt tapahtua aika vahvana vieraantuminen toistemme asioista. Jotakin yhteistä kuitenkin on, jokin merkillinen yhteenkuuluvuudentunne. Vaikka niinhän sitä sanotaan että veri on vettä sakeampaa.

Kompura puunaamakoni puupolulla...

Tämä mennyt viikko on ollut täynnä kaikenlaisia pikkukommelluksia. Edellinen postaus jäi väliin, kun keskittyminen harhautui aivan muualle. Hajotin kananluu suussani kaksi poskihammasta. Huomasin pitäväni sormissani ehyttä koipiluuta mutta suussa tuntui silti jotakin luunpalasia. Hammashan se hajosi ja sitä kun tutkin niin viereinenkin irrotti paikan. Kivaa kuin mikä. Itsekseen hajonnut ei ollut edes kipeä, sillä jos en väärin muista, siinä oli n. 20-vuotta sitten tehty juurihoito. Mutta se viereinen - kielihän tunnetusti löytää hampaissa olevat kolot ja rosot - aina kun teki jotakin, meni kieli tutkimaan hampaan rosoja ja sitten tuntui kivalta. Aivan kuin sähköiskuja poskessa ja silmän ympärillä. Tilailin aikaa hampulääkärilleni ja sain sen puolentoista viikon päähän. Hyvä niinkin. Ongelmana vain on se, etten voi käyttää Buranaa enkä muita siinä vaikuttavaa ainetta sisältäviä särkylääkkeitä kuin aivan satunnaisesti, max 1 päivässä. Isommat annokset saavat ikeneni ja limakalvot turpoamaan aivan hervottomasti. Kyllä se lääkäripäiväkin vastaan tuli ja lopullinen helpotus. Juurihoidettu hoideltiin lopullisesti hammaskeijulle ja tämä hermoherkkä sai suurihoidon ja naama hyvän puudutuksen.

Olin mukavasti lähtenyt kävellen liikkeelle, aikomuksena kuvata Tuusulanjärven ympäristöä ja käydä lintutornilla. Niin teinkin naama puisena. Puupolulle oli kaatunut isoja latvuksia vanhoista haavoista. Niitä kiertäessä sattui sitten pieni vahinko - kompuroin tasaisella polulla ja kamerani optiikka sai vähän kipeää. Tarkennusmuodon määrittävä kytkin irtosi paikastaan. Sitä paikallaan pitävä pieni kynte oli murtunut, eikä kytkintä saanut enää pysymään paikallaan. Kamera tuntuisi toimivan aivan ok ja kyllä pitkäzoomikin pelaa, valintakytkintä vain täytyy pitää paikoillaan sormella tai teipinpalalla. Soittelin huoltoon ja takistin vakuutukseni omavastuun. Siispä kamera ja putki huoltomiehelle tarkistettavaksi ja korjattavaksi, ei kuitenkaan vielä nyt tulevalla viikolla. Huolto vie ainakin kaksi viikkoa ja ensi viikonloppuna menen mökille, kun meillä on serkkujen tapaaminen ja nyt on meidän vuoro hoitaa homma. Huolehdin siis kuvauksesta vähän teipatulla kameralla, taikka oikeastaan pikkuzoomi riittää sisätiloissa.

Vasta viikon kuluttua huoltoon. Onneksi silloinkaan ei tarvitse olla ilman kuvausvälinettä, perheestä löytyy kaksi toimivaa pokkaria. Oma pokkari on kummasti jäänyt vähemmälle käytölle, vaikka sen ominaisuudet riittäisivät useimpiin tilanteisiin. Katsotaan mitä tuleva viikko tuo mukanaan.

Ukkosta

Eilinen oli mielenkiintoinen päivä. Päivällä aurinko paahtoi ja ilma oli hyvin kostea, ilmassa tuntui pieni savunhaju ja näkyi ohut sumuverho leijumassa ilmassa. Tai oikeastaan näkyi utuna ja valoasirottavana. Vaikea todentaa kuvalla koska kuvat näyttävät vain hiukan epäteräviltä, ilman että aiheuttajaa pysty näkemään.

Illalla sitten alkoi tapahtua, kymmenen aikoihin maailma vain tummeni, kuin pimennysverho olisi vedetty ikkunoiden eteen. Taivaalta alkoi kuulua etäistä kuminaa ja sadeverhon saapumisen näki. Pilvi veti allaan jyrkkärajaista vesiseinämää. Vettä ryöppysi siihen malliin etteivät rännit ja syöksytorvet kyenneet kaikkea vetämään. Rännien reunat suorastaan tulvivat yli ja sade piiskasi saniaiskasvustoni maatamyöden. Aloin viritellä kameraa kuvauskuntoon, yrittääkseni jälleen kerran vangita salaman kuvaan.

Tämä ukkonen oli jotenkin poikkeuksellinen. Vain harvoja maahan suuntautuvia purkauskanavia oli nähtävillä. Pilvet sensijaan värjäytyivät jatkuvasti punaisen, keltaisen oranssin ja vihreän sävyihin. Valitettavasti kamerani kenno ei kyennyt tallentamaan värejä kunnolla. Harmittelin juuri kun käytössäni ei ole videokameraa jonka ruudulta voisi sitten yrittää löytää se salamakuva. Silloin rävähti ja jyrähti. Salama iski aivan lähelle, koska välähdyksen ja jyrinän väliä ei ollut havaittavissa. Alle 300 m siis. Käsitykseni mukaan salama iski yhteen vanhaan lahoon koivuun, en ainakaan sen latvusta enää aamulla ikkunasta havainnut. Komeaa, ihailen hiljaa itsekseni ukkosta, tiedän meillä muun väen hiukan kammoavan ukkosia.

Vanhoja tavaroita ja outoja olioita.

Lehtokotilo kirjoitteli rakkaudestaan vanhoihin huonekaluihin. Tuo tauti on ilmeisesti perinnöllinen. Sain juuri hiottua vanhan pöytälevyn puhtaaksi kaikkien epämääräisten maalikerrosten alta. Levy oli ollut kylmässä ulkovarastossa kyljellään vuoeikausia ja aivan toivottoman näköinen. Kaavin jo viimekesänä puuta esille jotta voisin arvioida kunnostusmahdollisuuden. Kaikkien maalikerrosten alta paljastui kaunis mänty. Pohja jo antoi viitteitä kunnostusmahdollisuuksista.

Itse työ oli kyllä sinänsä mielenkiintoinen. Otin sen tehtäväkseni kun revin nahat kädestä auki enkä voinut ryskätä metsässä. Kaikkien epämääräisten maalikerrosten ja kuumailmapuhaltimen ja kemikaalien sekoituksella pääsin tulokseen ja nyt minulla on kaunis mäntyinen pöytälevy kertaalleen pellavaöljyllä käsiteltynä. Saa nyt kuivaa rauhassa ja seuraavalla mökkikäynnillä kevyt hionta ja öljyt kummallekin puolelle. Tarkoituksena on saada levy pysymään suorana. Alussa se oli kuprulla n 20 senttiä.

Ensi kesänä levyn alle kiinnitetään ohjauskiskot, joihin jalat saa kunnolla kiinnitettyä. Sitä pöytää ei peitetä liinoilla.

Oudot oliot taas ovat yksi merkillinen perhonen, pieni oranssiin vivahtava karvainen, edestä katsottuna pitää siipiä lepoasennossa kuin olisi kaksitasoinen lentokone. Toinen outo olio liittyy taas vesieläviin. Useat Kalajärven uimarannalla torstaina vierailleet todistivat järvessä esiintyvän oudon nisäkkään. Norpaksi se on liian suuri, mutta kun mursuja ei ole havaittu - ei kylläkään valaitakaan. Oliolla on karvainen kuononseutu pitkiä karvoja harvakseltaan pään seudulla ja hyvin kehittyneet räpylät pitkien varsien päässä. Pyörähteli uimarannan läheisyydessä. Muita havaintoja otuksesta ei ole tehty - tänä vuonna.

Tunnustan se olin minä. Käytiin tyttöjen kanssa uimassa ja oliosta jäi kuva todisteeksi. Vesi oli lämmintä ja siinä runsaasti turvehiukkasia. Nopea rusketus, valitettavasti se poistuukin nopeasti.

Lämmintä, ukkosta ja nahkaa naarmuille.

Tämä päivä olisi saanut jäädä kokonaan väliin. Kävin hakemassa aamulla työntökärryllisen pikkuhalkoja ja niitä järjestellessäni etsin sopivaa alustaa puiden alle. No vajan päädyssähän on kasa sekalaista lautatavaraa, sieltä. Siinä sopivia lankun pätkiä pyöritellessäni ja kasasta löytynyttä jatkojohtoa keriessä iskin kyynärvarteni terävään lasisuikaleeseen ja vetäisi suunnilleen 10 senttisen viillon nahkaan. Tulihan sieltä verta pikkuisen. Eipä muuta kuin vettä keittelemään ja haavaa puhdistamaan. Onneksi kyseessä oli vain pintahaava. Kolme perhosteippiä pitämään reunoja yhdessä ja sitten lisäkiristystä laastarilapuilla. Näyttää jo hyvältä. Mulla on tunnetusti hyvä haavojen parantuminen.

Siskokin siitä kuultuaan tuli isän kanssa katsomaan ja toi käsidesiä ja sidetarpeita. Tuskin tässä nyt mitään suurta riskiä on, kunhan antaa haavan rauhassa rupeutua ja kudosten kasvaa vekin peitoksi. Niin ja onneksi haava on ulkopinnassa eikä sisätaipeessa, jossa verisuonia olisi ollut likempänä ratkeamassa, nyt selvittiin pelkillä hiussuonivaurioilla.

Lämpöä on tänään riittänyt oikein kunnolla, siinä 30 asteen tuntumassa ja ukkosen jytinä kuuluu taivaalta - mutta salamat eivät iske maahan, vaan pilvestä toiseen. Saisi olla kunnon rytinä ja sade, niin ilma muuttuisi vähemmän hiostavaksi ja marjat metsässä paisuisivat suureemmiksi. Mustikoita on hiukan, mutta marjat ovat aika pieniä. Aromikkaita kyllä, kun niitä koiran kanssa lenkillä napsitaan suuhun. Pääsin kehumaan juuri isälle ja Tarjalle, ettei käärmeet ole olleet liikkeellä, niin heti postilaatikolla käydessäni törmäsin yhteen tiellä köllivään yksilöön. Paineli metsään semmoista kyytiä etten tainnut saada yhtään onnistunutta kuvaa.

Kirkolle ja hautuumaalle

Minussa on jotakin pahasti vialla. Kiinnostuksen suuntautuu kaikkeen vanhaan. Jälleen olin pyöräilemässä pienillä sivuteillä pyykkipussi tarakalla ja kamera kaulassa; muutama lisäkakkula laukussa. Matkalla pysähdyin jo pitkään ihailemani talon luona, ollut asumattomana sen ajan mitä muistan, n 50 vuotta taakse. Rakennus on tyylikkäästi harmaantunut, maalia ei ole ollut kuin ikkunapokissa ja ovessa. Vasta nyt, linssin läpi tiiraillessani, havaitsin siinä monia mielenkiintoisia yksityiskohtia, keskenään jopa riiteleviä. Osa vanhoista ikkunoista on eri kokoisia, vaikuttaisivat kustavilaisilta ikkunoilta, osa ruudutukseltaan samanlaisia mutta yli 20 senttiä korkeampia, empire-ikkunoita. Talon katossa oli näkyvissä myöskin katteen muutos pärekatteeksi vanhoista malkakatteista.

Kirkolla sitten likaantuneet metsärytkyt pesukoneeseen ja kun ne olivat mylläytyneet puhtaiksi veden ja pesujauheen kanssa, lähdin takaisin Kihniänkylään mökille. Mutta kuinka ollakkaan eksyin hautuumaalle. Kävin äidin haudalla ja kuvailin hautausmaan vanhoja hautamuistomerkkejä. Jossakin vauheessa pitäjässä on ollut hyvä valuri, sillä vanhoissa valurautaisissa risteissä oli selkeästi nähtävissä todellinen ammattitaito. Osa on valettu ulkomaisten mallien mukaan, osa taas on selkeästi omaa suunnittelua ja valmistetta, sillä risteihin kuuluvat nimitiedot on valettu kiinteiksi, siis samaan aikaan kuin itse risti. Osassa on nähtävissä valumateriaalin perusta, suomalmi, josta metalli on jalostettu käyttökelpoiseksi. Valu on hauraan näköistä ja pinta kuoppaista.

Ammattitaitoa on ollut ja sitä on käytetty.

Rottajahdissa

Viime postauksestani onkin kulunut viikko. Kuinkas tässä näin pääsi käymään? Viikko vierähti huomaamatta hikoillessa ja töitä vältellessä, lomalainen.

Tästä viikonlopusta muodostuikin mielenkiintoisen tapahtumarikas. Lähdin lauantaina kirkolle, matkaa on n. 8 kilometriä. Vein pyykkipussin isän luo ja laitoin pesukoneen päälle. Olin poissa mökiltä 4 ½ tuntia. Väliaikana oli tapahtunut ihmeitä. Lähtiessä olin antanut pikkurotille vesimelonia ja rapsutellut niitä, laittanut vielä tuulettimen sopivaan paikkaan ettei häkki lämpene liikaa. Palatessa häkissä köllötteli vain vanhin rotista riippualustalla. Lattialla lojui häkin reunasta pudotettu vesipullo, jalkapallilta oli lattialle pudotettu pöytälamppu, rikki. Tuvassa oli öljylampun lasi pudonnut ompelukoneen päälle, ehjänä. Nuorista Houdinirotista ei jälkeäkään. Paitsi lattialuukun kohdalla, luukku oli kallellaan ja sahanpurujen peitossa. Näin vilaukselta kaksi viiksekästä pallokorvaa lattiatäytteiden joukossa.

Metsästys käyntiin. Kolmen tunnin odotuksen jälkeen uteliaampi seikkailija jäi kiinni juustopala huulessa. Eiku häkkiin. Toinen Huodini oli varovaisempi. Se oli ilmeisesti aikonut ryhtyä talosille lattian alle. Pariin otteeseen sain sormituntuman kaveriin, mutta luiskahti pois. Luukku yöksi kiinni ja aamulla uusi yritys: luukkua varovasti auki ja hyvälle tuoksuvaa keksiä keskemmälle. Haju houkutteli otuksen lattialle jolloin sain luukun kiinni. Jeesusteippi pelastaa tilanteen. Luukku teipillä kiinni ja karkurin ohjailua kohden päätykamaria. Sinne ja siellä piiloon uuniin. Sieltä sain karkurin sitten helposti kiinni. Ei pitänyt ajatuksesta mutta toisen karkurin kanssa käytiin ilmeisesti vilkasta keskustelua. Ruokaa häkkiin ja juotavaa lisää. Jälleen avuksi jesari. Puikot teipillä kaksipuolisesti yhteen ja häkki vielä alareunasta teipaten paikalleen. Ei pitäisi enää päästä karkuun.

Iltapäivällä sitten tein pienen pyöräretken ja kiersin Korteskylässä ihailemassa hienoja vanhoja asumattomia taloja. Niitä on siellä useampiakin. Tuntuu jotenkin pahalta katsella niitä kauniisti rakennettuja hirsitaloja vähitellen rapistumassa ja katoamassa ajanpyörän pyöriessä vääjäämättömästi rataansa. Osa taloista on ollut asumattomana jo vuosikymmenet, silti edelleen ryhdissään, kunnes katto alkaa vuotaa. Sitten niitä ei enää pelasta mikään.

Juhlavia päiviä

Eilinen oli varmasti lomani juhlavin päivä, aamulla siskonpojan ripille pääsy ja siihen kuuluva tilaisuus Sillanpää-kodilla. Illalla sitten käynti Aisamäen kesäteatterissa katsomassa kaunista Veeraa.

Aamu alkoi normaalilla koiran pissityksellä ja mökin jäähdytyksen järjestelyllä. Kylmäkalle rottahäkin päälle viilentämään häkissä olijoiden olotilaa ja samalla myös koko huone viilenee hiukan. Kymmeneltä sitten oltiin Kirkossa seuraamassa Miskan rippikirkkoa. Itse kiipesin lehtereille seuraamaan tapahtumaa eripituisten objektiivien läpi. Sieltä kuvaaminen häiritsee varmasti vähiten muita tilaisuuteen osallistujia. Niin mutta missä välissä Miska kasvoi siitä pienestä nyytistä jo noin isoksi nuoreksi mieheksi?

Kirkon jälkeen mentiin nauttimaan pöydänantimista Sillanpää-kodille. Samalla saimme nauttia toistemme seurasta - suvun seurasta eivät välttämättä kaikki nauti - etenkään jos ei kuulu sukuun - voi olla joskus vaikea ymmärtää missä mennään jos ei ole kasvanut sisään suvun huumorintajuun. Tilaisuudessa Tarja luki Miskalle sattuvan tekstin Maria Jotunin teksteistä. Kaikki odotimme suuresti jännittäen milloin väistämätön tapahtuu - Tarja puhkeaa parkuun. Tulihan se sieltä. Huom tämä on sitä suvun kieroa huumoria. Tunteensa saa ja pitääkin voida ilmaista ja näyttää.

Karkasin tavallaan kahvitteluista ja voileipäkakun syönnistä - kakun laadusta kertoo etten muista mitä muuta söin, vaikka aivan varmasti söin - Liisan ja Jaanan ja Amin kanssa käymään Liisan leikkimökille. Samalla reissulla annoin Jaanalle ja Amille vanhan käyttämättä olleen pallogrillin. Jaana aikoo käyttää sitä kokeilumielessä keramiikan tekemiseen.

Iltakuudelta sitten menimme isän ja Liisan kanssa katsomaan Aisamäen kesäteatteriin laulunäytelmää Kaunis Veera. Esitys oli jälleen uskomaton suoritus pienen paikkakunnan ihmisten luovuudesta ja kyvyistä. ALANGON Teemu ja Heli loistivat mustalaisvanhempina, Latva-Mantilan Sirkku oli nimiroolissa kaunis kuten pitääkin. Eikä pidä unohtaa ruhtinatar Tolkan esittäjää Rintalan Saria, ajoittain aivan lyömätön roolisuoritus. Kiitos jälleen esityksestä, kaikki harrastajat ja ohjaaja Sari Lepistö.